..o tres in my tapauksessani. Näin jo hyvän aikaa sitten otsikon sitaatilla varustetun t-paidan Facebookin uutisvirrassani ja oli pakko jakaa se tännekin. "Se hetki kun alat ajatella kahdella (tai minun tapauksessani kolmella) kielellä yhtä aikaa". Vaikka päässäni ei vallitsekaan mikään aivan hirvittävä kielten sekamelska, on kolmen kielen aktiivinen käyttäminen samaan aikaan välillä aikamoista. Tässä postauksessa vähän pohdintaa siitä, miten vaihto on vaikuttanut kielitaitooni.
Espanjan taitoni olivat aika heikot, kun saavuin Chileen. Olen lukioaikoina opiskellut espanjaa kansalaisopiston kurssseilla, ja ensimmäisenä yliopistovuotenani kävin kertaamassa samat asiat uudestaan. Viimeisimmästä kontaktista espanjaan oli 1,5 vuotta aikaa, joten lähes kaikki oli ehtinyt unohtua. Pystyin ymmärtämään kirjoitusta kohtalaisen hyvin, mutta puheen piti olla hidasta ja selkeää, että tajusin. Jos aiheena oli jotain haastavampaa, kuten puhelinliittymän avaaminen (ette uskokkaan millaista säätöä se oli!), asia piti selittää eri sanoilla moneen kertaan, että ymmärsin mistä oli kyse. Puheen tuottaminen oli myös aikamoista taistelua, mikä turhautti usein kovasti.
Nyt kun olen viettänyt Chilessä neljä kuukautta voin sanoa, että kielitaito on kehittynyt hurjasti. En vieläkään ymmärrä aina kaikkea enkä osaa sanoa kaikkea, mutta pystyn käymään keskusteluja melko sujuvasti. Silloinkaan kun en muista jotain sanaa, pystyn yleensä selittämään asian toisella tavalla niin, että toinen ymmärtää. Teen varmasti paljonkin virheitä puheessani, mutta ne ovat sen verran vähäpätöisiä etteikö tarkoitukseni tulisi selväksi ilman ongelmia. Sanotaan, että Chile on yksi huonoimpia maita espanjan oppimiseen - täällä tunnetusti puhutaan todella nopeasti, syödään sanojen loput ja käytetään loputtomia määriä chilenismoja eli Chilen omaa slangia - joten voin olla itsestäni aika ylpeä, että pärjäsin ja kehityin ei niin helpoimmasta päästä olevassa ympäristössä. Oma espanjani sisältääkin nyt useita chilenismoja ja lattari-espanjan piirteitä, joten olisi ihan mielenkiintoista käydä Espanjassa katsomassa miten espanjaani siellä suhtauduttaisiin.
Olen ystävystynyt kunnolla vaihto-ohjelmamme Yhdysvaltalaisten kanssa ja vietän heidän kanssaan paljon aikaa niin yliopistolla kuin vapaa-ajallakin. Tästä syystä olen kehittynyt paitsi espanjassa, myös englannissa. Vaikka en ole sanan kirjaimellisessa merkityksessä puhunut englantia kovinkaan aktiivisesti elämäni aikana, on Suomen koulutusjärjestelmä tehnyt tehtävänsä ja kommunikointi on sujunut vaivattomasti.
Aluksi olin todella itsetietoinen aksentistani ja siitä, lausunko sanat oikein. Kanssani saa toki olla eri mieltä, mutta olemme suomi-kamujeni kanssa selittäneet jenkeille että suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu, että asiassa on oltava täydellinen ennen kuin sitä voi tehdä ollenkaan (tässä tapauksessa siis vierailla kielillä puhuminen). Eräänä iltana heti vaihdon alussa tunnustinkin muutamalle uudelle kaverilleni tämän epävarmuuteni, ja ilokseni sain heti hyvin positiivista palautetta ("I love your accent!", "I wish I could speak foreign language as well as you do!"). Onkin ollut iloista huomata, että tänä aikana kaikki itsetietoisuus on karissut ja voin pälpättä englanniksi ilman minkäänlaisia häpeän tuntemuksia (lisäksi olen oppinut uutta slangia!).
Vaikka englantini on riittävä normaaliin kanssakäymiseen, joskus sen rajat tulevat vastaan, kun pitäisi puhua akateemisemmista aiheista. Englanninkielisen kirjallisuuden kurssini opettaja on amerikkalainen, samoin kuin ainut kurssikaverini. Puhumme tunneilla kirjallisuudesta ja politiikasta, jolloin en aina pysty ilmaisemaan ajatuksiani niin hyvin kuin haluaisin. Kun vielä kaikki muut ovat natiivipuhujia, tuntuvat omat soperrukseni joskus todella tyhmiltä ja vajailta. Tekisi joskus mieli sanoa että "oon mäkin oikeasti ihan fiksu! Kuulisittepa vaan mua joskus suomeksi!", vaikka kumpikaan tuskin pitää minua mitenkään tyhmempänä kuin muita (itse asiassa opettajani tulee välillä luokkaan uuden suomenkielisen sanan kanssa, jonka hän on opetellut, joten hän varmasti arvostaa yrityksiäni tulla ymmärretyksi).
Käytän siis leijonanosan ajastani kommunikoiden muilla kielillä kuin suomella, minkä vaikutukset ovat alkaneet näkyä nopeasti. Muutaman kerran olen unohtanut jonkin sanan suomeksi, ja ajoittain hoksaan puheessani/kirjoituksessani vieraiden kielten lauserakenteita ja ilmauksia. Yksi kamalimmista esimerkeistä on ehkä se, kun mitään ajattelematta sanoin "tehdä ystäviä" - suora käännös
make friends / hacer amigos -ilmauksista, mikä näin suomen kieltä sivuaineena opiskelleena puistatti korviani todella pahasti. Joskus sanon jotain ja jään heti miettimään, että miksi tuo nyt kuulosti jotenkin hassulta. Suomi kyllä sujuu vielä, mutta aika uskomatonta miten nopeasti oma äidinkielikin alkaa rappeutua kun sitä käyttää vähemmän. Onneksi täällä on kuitenkin muutama suomalainen kaveri ja yhteydet Suomeen pelaa, joten yksittäisistä lipsahduksista huolimatta hallitsen vielä suomenkin kun palaan.
Monen kielen käyttäminen on joskus aika hämmentävää. Saatan ensin olla espanjan tunnilla, sitten vaihtaa muutaman sanan jenkkiystävien kanssa ja tavata sitten suomikamujani, joten kielet vaihtuvat lennosta hyvin nopeasti ja jopa kesken keskustelun. Jatkuvan vaihtamisen takia "väärä" kieli jää joskus päälle - olen esimerkiksi monesti jatkanut englanniksi puhumista silloinkin, kun paikalle on jäänyt pelkästään suomalaisia, ja on kestänyt muutama minuutti hoksata että suomeksikin voisi puhua. Espanjan tunnilta lähtiessä jatkan espanjaksi puhumista, vaikka kaverini eivät ole espanjankielisiä.
Eri kielet myöskin yhdistyvät eri ihmisiin, eli jos ajatuksissani vilahtaa henkilö x samalla kun puhun henkilö y:lle, kieli saattaa vaihtua odottamatta. Esimerkiksi kerran tekstasin suomeksi ja keskeytin kysyäkseni amerikkalaiselta, millä kadulla olemme. Koska olin juuri tekstaamassa suomeksi, myös kysymys tuli ulos suomeksi. Vasta kaverini hämmentynyt kysymys "Did you just speak Finnish to me?" sai tajuamaan että nyt meni jotain vikaan. Sama toimii myös toisin päin - kerran olin juttelemassa suomikaverini kanssa, kun ajattelin mielessäni että tästä pitää sitten kertoa Jamiellekin. Koska ajattelin hetken Jamieta, aloin puhumaan kaverilleni englantia.
Aina kieli ei vaihdu kokonaan, vaan puheessa vilisee sen kielisiä sanoja, mitkä nyt ensimmäisenä tulevat mieleen. Välillä toki leikin kielillä ihan tarkoituksellakin, ja heittelen sekaan muiden kielten ilmauksia. Monella eri kielellä ajattelu näkyy myös tuntien muistiinpanoissa, jossa vuorottelevat kaikki kolme kieltä sen mukaan millä kielellä kyseinen pätkä lausetta tulee ensimmäisenä mieleen, tai minkä kielen koen ilmaisevan ajatuksen kaikista täsmällisimmin. Välillä tuntuu, että kahdessa eri kielikylvyssä olemisen seurauksena en puhu enää mitään kieltä täydellisesti, mutta arvelisin että useiden kielten käyttäminen yhtä aikaa itse asiassa vain linkittää ne paremmin toisiinsa ja auttaa oppimista. Espanjan tunnilla saatan ymmärtää jonkin asian paremmin, kun kuulen sen käännöksen englanniksi suomen sijaan.
Olen muuten useaan kertaan todennut suomen harvinaisuuden hyödyt. Kun koko kampukselta löytyy kaksi suomalaista jotka molemmat tunnen, voin aivan huoletta höpistä puhelimessa aivan mitä lystää ilman että kukaan ymmärtää mitä puhun. Paitsi yksityisyydensuojan kannalta tämä on erityisen hyödyllistä kaikissa epäilyttävissä tilanteissa. Kerran olimme taksissa jonka taksimittari tuntui etenevän epäilyttävän nopeasti, ja pystyimme kenenkään tietämättä käymään rauhassa keskustelua että mitä teemme (totesimme, että ei se nyt niin nopeasti mene ja kohta ollaan muutenkin perillä). Suomi on niin kuin salakieli, ja melko huolettomasti voi olettaa ettei kukaan ymmärrä puheita. Liian vapaasti ei tietenkään kannata puhua, koska ei sitä koskaan tiedä... Ylipäätänsäkkin se, että täällä on kaksi suomalaista vaihtaria kaverina, on ollut kullanarvoinen juttu. Varsinkin alkuaikoina oli ihanaa, kun sai aina hetkeksi levähtää ja puhua sitä tuttua suomea.
Kaiken kaikkiaan voin sanoa, että uusien kielten oppiminen on mahtavaa. Uusi kieli avaa ovia aivan uusiin maailmoihin ja ajattelun tapoihin. Kyllähän se turhauttaa, kun ei saa itseään ilmaistuksi tai ei ymmärrä, kun yrittää opetella verbimuotoja joita ei ole omassa äidinkielessä edes olemassa tai kun kaupasta tulee ostettua vääriä tuotteita ihan vain siksi, että jokin sana ei tarkoittanutkaan sitä mitä luuli. Mutta ne hetket kun tajuaa ensimmäistä kertaa juuri käyneensä kokonaisen keskustelun espanjaksi ilman takelteluja, kirjoittaa ensimmäisen esseen joka ei tule täynnä punakynää takaisin ja kun espanjaa opiskeleva pyytää puhumaan hitaammin, että ymmärtäisi puhettani, ovat sellaisia ylpeyden hetkiä joille ei oikein ole vertaista. Espanjaksi sanoisin, että uuden kielen opiskelu
vale la pena - on vaivan arvoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti