Kun olimme viettäneet hyyyyvin pitkän päivän Uyunissa, oli hyyyyyvin pitkän bussimatkan vuoro. Valitsimme bussiyhtiöksi Transomarin ja maksoimme hieman ekstraa, että saimme paremmat penkit bussista. Bussissa piti olla wifi, mutta tuntemattomasta syystä se sammutettiin noin puolen tunnin matkustamisen jälkeen. Toisaalta ehkä hyvä niin, sillä olisin varmaan kolmen päivän some-eron jälkeen vain lukenut missaamiani juttuja sen sijaan, että olisin malttanut nukkua. Olin niin uupunut, että uni tuli kohtalaisen helposti ja onnistuin nukkumaan koko matkan ajan (parin tunnin välisin heräämisin luonnollisesti).
Bussimatkan olisi muistaakseni pitänyt kestää 11-12 tuntia, mutta saavuimme La Paziin jo aamuyöllä. Suuntasimme hostelliin kuolemanväsyneinä, ja onnekseni vasta seuraavalle yölle varaamani sänky oli jo vapaana ja minun annettiin torkkua siinä ilman lisämaksua. Myös kuumassa suihkussa käyminen tuntui taivaalliselta, kun ei ollut koko aavikkoreissun aikana voinut ottaa kuin parin minuutin mittaisen pikasuihkun kerran.
 |
| Näkymä hostellin kattoterassilta - yksi harvoista selvinneistä kuvistani |
Vaikka olin etukäteen suunnitellut matkani todella hyvin bussien ja hostellien suhteen, en ollut juurikaan tehnyt taustatutkimusta kaupungeista, joissa vierailisin. Aamulla ensimmäinen tehtäväni olikin googlata ja rohmuta esitteitä, jotta saisin selville mitä La Pazissa ylipäätänsä voi tehdä. Eräs jatkuvista esiin nousevista hakutuloksista oli Camino a Los Yungas, tunnetaan myös Death Roadin nimellä. Kyseessä on maailman vaarallisimmaksi tieksi tituleerattu, vuoristossa mutkitteleva surmanloukku. Nykyään tie on suljettu arkisesta käytöstä, mutta turisteille suunnattuja pyöräretkiä järjestetään säännöllisesti. Tästä johtuen tiellä tapahtuu edelleen paljon onnettomuuksia ja jopa kuolemantapauksia. Vaikka olisikin hienoa voida sanoa, että on päihittänyt Kuoleman Tien, arvostin henkikultaani enemmän ja jätin adrenaliinin metsästyksen muille.
 |
| Hostelli oli hyvin sympaattinen |
Toinen hakutulos oli usein Noitamarkkinat, ja koska ennakkotietojeni mukaan Bolivia on vierailemistani maista halvin maa shoppailla, päätin ehdottomasti vierailla markkinoilla. Tilaisuus siihen tarjoutui Free Walking Tourin kautta. Ilmaiset kävelykierrokset ovat aika yleisiä kaikissa suuremmissa kaupungeissa, ja niitä oli tarjolla myös La Pazissa. Päivän ensimmäiseksi agendaksi siis muodostui matkakumppaneiden herättely ja itsensä hankkiminen kierroksen lähtöpisteelle ajoissa.
Kun kierros alkoi, oppaat tekivät pian selväksi että kävelykierros ei olekaan aivan ilmainen. Oppaiden tarinan mukaan muut palveluntarjoajat olivat uhkailleet heitä ilmaisuuden vuoksi, joten heidän oli pakko alkaa kerätä nimellistä palkkiota. Totta tai ei, hinta ei siltikään ollut paha ja oppaat vaikuttivat mukavilta, joten jäin kierrokselle.
Heti ensimmäinen tarina olikin mielenkiintoinen: aivan vieressämme oli vankila, joka ei jää toiseksi Pako-tv-sarjassa esiintyneelle vankilalle Panamassa (toisin sanoen sisältää aika hurjaa menoa). Vankila on kokonaisen korttelin suuruinen, eikä sen sisällä ole yhtäkään vartijaa. Vartijoita on ainoastaan vahtimassa, ettei kukaan pääse ulos, mutta vankilan sisäisiin asioihin he eivät puutu. Vankila onkin muodostunut kuin pieneksi kaupungiksi muurien sisällä - vangeilla on siellä oma hierarkiansa ja omat ammattinsa aina hedelmäkauppiaasta parturiin. Vankila on kuitenkin tunnettu erityisesti yhdestä liiketoiminnastaan: huumeista. Tarinan mukaan vankilassa tuotetaan maan laadukkainta kokaiinia, joka ei tietenkään jää pelkästään vankien käyttöön.
Vankilassa on kuulemma ennen tehty myös laajaa turistitoimintaa, kun turistiryhmille on myyty elämysmatkoja vankilan sisälle. Jokin aika sitten nämä matkat kuitenkin kiellettiin, mutta tästä huolimatta löytyy vielä ihmisiä jotka yrittävät huijata turisteja mukaan vankilakierroksille. Oppaamme kertoivat tarinan miehestä, joka oli onnessaan osallistunut vankilakierrokselle oppaansa kanssa. Mies oli pelannut jalkapalloa vankien kanssa ja viettänyt oikein mukavan päivän. Kun oli kotiin paluun aika, mies ei kuitenkaan löytänyt opastaan enää mistään. Mies yritti selittää vartijoille, että hän on vain turisti, mutta vartijat eivät tietenkään ottaneet moista hölynpölyä kuuleviin korviinsa - turistikierroksethan lopetettiin jo aikaa sitten. Lopulta mies joutuikin lahjomaan vartijat huomattavalla summalla rahaa päästäkseen pois vankilasta.
Näiden hurjien tarinoiden lisäksi mielenkiintoinen fakta vankilasta on se, että Coca Cola on ostanut oikeudet olla vankilan ainut virvoitusjuoma. Eipä olisi itselle tullut mieleen Coca Colan myyntipäällikkönä, mutta menekki on kieltämättä varmasti suurta.
Kävelykierroksen aikana vierailimme markkinoilla ja kuulimme monia mielenkiintoisia tarinoita. Olin yllättynyt esimerkiksi siitä, miten matriarkaalisia piirteitä Bolivian kulttuurissa on. Naisia kuulemma arvostetaan kovan työn tekijöinä, ja äiti on vastuussa perheen raha-asioista. Boliviassa on kuulemma monia naisyrittäjiä, jotka ovat hyvin kunnioitettuja. Toki myös maan patriarkaaliset tavat tulivat esille. Esimerkiksi Bolivian presidentti on laukonut julkisuudessa jos jonkinlaista kommenttia, joista yhtenä jäi mieleen ehdotus kaikkien yli 16-vuotiaiden lapsettomien naistenalkujen sakottaminen rangaistuksena siihen, että eivät osallistu pyrkimyksiin nostaa maan syntyvyyttä. Ehdotus ei tietenkään mennyt läpi ja kertovat kenties enemmän sanojastaan kuin maan kulttuurista, mutta jostain tällaiset ideat varmasti ponnistavat.
Kierroksen aikana pääsimme myös vierailemaan kuuluisilla noitamarkkinoilla. Bolivialaiset ovat kuulemma hyvin taikauskoista kansaa, ja noidat ovat arvostettuja. Markkinoilta voisimme kuulemma ostaa kaikenlaisia lemmentaikoja. Hieman karmivampi piirre taikauskossa oli tarina talojen siunaamisesta. Kun bolivialainen tahtoo rakentaa talon, hänen on etsittävä käsiinsä noita, joka siunaisi talon. Lisäksi talon perustuksiin valetaan lahjoja Äiti Maalle. Kuulemma uskotaan, että ilman asianmukaisia rituaaleja ja lahjoja Äiti Maalle talo ei ole turvallinen ja voi ilman näkyvää syytä romahtaa hetkenä minä hyvänsä. Lahjoihin kuuluu muun muassa alkoholia, makeisia ja laaman sikiö (kyllä, laaman sikiö. Laamat kuulemma kantavat useita sikiöitä raskautensa alussa, mutta karsivat heikommat yksilöt pois raskauden kuluessa niin, että vain vahvin pääsee kehittymään. Näitä karsiutuneita laamanalkuja sitten käytetään noitamenoissa).
Noh, nämä menot koskivat tietenkin vain yksinkertaista asuintaloa. Nykyään kun rakennetaan kerrostaloja, joissa asuu jopa satoja perheitä, tarvitaan isompia uhrauksia. Oppaamme jatkoi kertomalla, että purettujen kerrostalojen perustuksista ollaan löydetty ihmisen luurankoja. Tässä vaiheessa odotin, että oppaamme sanoisi jotain tyyliin "mutta tämähän on tietenkin vain legendaa!", mutta sen sijaan opas sanoikin vakavalla naamalla, että asian laita on tosiaan näin. "Todisteena" tästä hirveästä menettelystä on erään rituaaleista karanneen uhrin kertomus. Noidat kuulemma menevät alkoholistien tai huumeriippuvaisten asuntoloihin (paikkoihin, joissa olevia ihmisiä ei kaivata) ja tutustuvat siellä tulevaan uhriinsa. Uhrille ollaan mukavia, ostetaan ruokaa ja juotetaan viinaa. Uhrin ollessa humalassa yksi paukku onkin sitten huumausaineella varustettu. Tajutonta uhria sitten käytetään rituaaleissa ja hänet haudataan talon perustuksiin. Yksi tällainen alkoholisti olikin sitten tarinan mukaan herännyt kesken ritaalin ja päässyt karkuun. Hän kirjoitti kokemuksistaan kirjan "Borracho estaba, pero me acuerdo" - olin humalassa, mutta muistan. Oppaat vaikuttivat olevan aivan tosissaan tarinan kanssa, ja kieltämättä ajatus ihmisuhreista saa selkäpiit väreilemään. Lohduttaudunkin ajatuksella, etten voi oikeasti tietää kuinka suuri osa tarinasta on totta ja kuinka paljon on urbaanilegendaa.
Kierroksen aikana näimme myös erilaisia puistoja sekä valtion rakennuksia. Kuulimme myös monta mielenkiintoista tarinaa entisistä ja nykyisestä presidentistä, mutta en muista juttujen yksityiskohtia tarpeeksi yksityiskohtaiseksi kertoakseni niistä enempää. Kierros oli kaiken kaikkiaan oikein antoisa, eikä harmittanut maksaa muutamaa euroa siitä. Kierroksen jälkeen suuntasin takaisin Noitamarkkinoille, jossa päästin shoppailuhulluuden valloilleen. Illan päätteeksi suuntasin takaisin hostellille, ja olin liian väsynyt tehdäkseni illalla enää mitään.
Seuraavana aamuna lähdin liikenteeseen muutaman tytön kanssa, joihin olin tutustunut hostellilla. Tyttöjen piti vierailla postitoimistossa, ja siellä vierailumme aikana ulkopuoliselle kadulle ehti ilmaantua valtava ihmismassa. Ulkoa kuului äänekkäitä pamauksia, jotka ainakin ensikertalaisen korviin kuulostivat epäilyttävästi aseen laukauksilta. Ulkona näkyi hirveä määrä ihmisiä, jotka huusivat jonkin sortin iskulauseita ja heiluttivat kylttejä. Onneksi paljastui, että pamaukset johtuivat jonkinlaisista ilotulitteista, mutta mielenosoituksen ilmaantuminen aivan viereen pisti hermostuttamaan. Edellispäivän kierroksellakin oltiin sanottu, että mielenosoitukset yltyvät helposti väkivaltaisiksi. Ne eivät siis todellakaan ole se paikka, jossa turistin kannattaa olla. Päästäksemme pois postitoimistosta meidän oli kuitenkin pakko kulkea mielenosoituksen ohi. Itse olin aika hermona ja halusin vain mahdollisimman kauas mahdollisimman nopeasti. Pois päin kiirehtiessämme kuuluikin jälleen yksi pamaus, ja vaistomaisesti kyyristyin välttääkseni "luodin". Säikähdyksemme selvästi huvitti vastaan tulevaa paikallista, joka suupielet korvissa hymyillen hihkaisi "Welcome to Bolivia!". Pääsimme onneksi pian pois mielenosoituksen läheisyydestä, ja päivän adrenaliiniannos oli kärsitty.
 |
| Puistossa oli kyllä ihan kiva näköalatasanne. Lähde lapazlife |
Kiertelimme kaupunkia ympäriinsä ja vierailimme erilaisilla markkinoilla. Ostimme myös bussiliput huomiselle, sillä matka jatkuisi seuraavana aamuna Copacabanaan. Olin katsonut kartasta suuren puiston, jossa suunnittelin viettäväni päivän. Kävi ilmi, että puisto olikin jonkin tyyppinen lasten huvipuisto, joten rennon piknikin sijasta päädyin kiertelemään päämäärättömästi ja palaamaan takaisin hostelliin. Illalla näin suomalaista ystävääni Kristiinaa, kun matkareittimme osuivat yhteen tämän yhden illan osalta. Hauskaa oli myöskin se, että täysin toisiamme konsultoimatta olimme varanneet sängyt samasta hostellista kyseiseksi yöksi. Vaikka olin ollut reissun päällä vasta alle viikon, tuntui kuin viime tapaamisesta olisi ollut ikuisuus. Seuraavana aamuna jo hyvästelimme toisemme - seuraavan kerran näkisimme vasta Suomessa.
