Yksi yliopiston tarjoamista vaihtariretkistä oli vierailu viinitilalle. Chile on tunnettu viinimaa, ja tässä Viña del Maren lähistöllä on useitakin viinitiloja (Viña del Mar itse asiassa olisi suoraan käännettynä Meren viinitila). Useat viinitilat löytyvät Casablancan laaksosta, joka on noin tunnin ajomatkan päässä Viñasta.
Lähdimme yliopistolta yhden aikaan päivällä, ja tunnin päästä olimme jo ensimmäisessä kohteessamme: Vineyard William Cole (William Colen viinitila). Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, joten mieliala oli kaikilla korkealla. Paikka oli todella kaunis viiniköynnöksineen ja valkoisine ruusuineen, ja tilaa kuulemma käytetäänkin myös häissä.
Näimme viiniköynnökset lähietäisyydeltä, samoin kuin viinin säilyttämiseen käytetyt valtavat tankit ja puutynnyrit. Opas selitti meille kaikkea viinin valmistuksesta, mutta itsellä meni valitettavasti aika suuri osa ohi. Heinäallergiani iski maaseudulla päälle todella voimakkaasti, mistä johtuen niistin jatkuvasti ja korvatkin menivät lukkoon. Oppaan selityksiin oli siis aika vaikea keskittyä..
Lyhyen kierroksen jälkeen saimme maistaaksemme yhtä valkoista ja yhtä punaista viiniä, juuston ja keksien kera. Hyvältähän ne maistui, vaikka tukkoisuus vähän hälvensikin etenkin viinien tuoksuja. Viinitilalta sai myös ostaa viinejä edulliseen hintaan, ja ostosten jälkeen jatkoimme matkaa seuraavalle viinitilalle.
Seuraava pysäkkimme oli Viña Indomita (Indomitan viinitila), joka on ilmeisesti yksi niistä paremmin tunnetuista. Viinitilan tilat olivat kukkulan päällä, jolta avautuivat upeat maisemat ympäröivään laaksoon.
Täälläkin saimme nähdä viinien valmistukseen ja säilyttämiseen liittyviä paikkoja, ja valitettavasti menetin jälleen leijonanosan informaatiosta. Oli ne paikat kyllä siisti nähdä ilman lisätietojakin.
Kierroksen jälkeen saimme jälleen viiniä nautittavaksi, tällä kertaa kolmea eri sorttia. Viinit tarjoiltiin tilan terassilla, joka oli loistava valinta hyvän saan ja kauniiden maisemien vuoksi. Kaiken kaikkiaan päivä oli hyvin rentouttava, vaikka itse kärsinkin allergiaoireista. Onneksi ne kuitenkin laantuivat viikonlopun aikana, kun pääsin pois maaseudulta.
Tätä kirjoittaessa mulla on enää vähän päälle kaksi viikkoa jäljellä Viñassa. Pakko jälleen todeta se klisee: aika menee aivan hurjan nopeasti. Aivan vielä en oo kuitenkaan palaamassa Suomeen, sillä viimeisten kokeiden jälkeen matkustelen vielä melkein kuukauden. Siitä luultavasti lisää infoa myöhemmin, nyt yritän ottaa kaiken irti täällä olevasta ajasta kaikkien ystävien kanssa.
Torstaina heräsin aikaisin, että pääsisin vihdoin katsomaan merileijonia. Valparaíson satama-alue on loistava paikka bongata merileijonia, sillä aamuisin kalastajat ruokkivat niitä kalanjämillä. (Satama sijaitsee heti Portales -metropysäkin vieressä.)
Yllätyin vähän merileijonien suuruudesta. Yksi niistä oli kiivennyt satama-alueelle, ja oli selvästi kalastajien lemmikki. Merileijona oli jopa nimetty Juaniksi.
Juan poseerasi kunnolla
Vaikka kalastajat olivatkin aivan Juanin vieressä ja syöttivät tätä kädestä pitäen, itse pidin turvallisen välimatkan. Myöhemmin todistimme, kun Juan lompsi laiturille ja hyppäsi veteen todella epäsulokkaasti.
Merileijonat olivat kaikessa lihavuudessaan, laiskuudessaan ja kömpelyydessään hellyyttäviä. Aikaisesta herätyksestä huolimatta olin iloinen, että tulin katsomaan niitä.
Loppuun vielä hyvin epäammattimainen video, johon ehdin tallentaa Juanin putoamisesta vain molskahduksen.
Viikko sitten oli jälleen uuden viikonloppureissun aika, johan sitä oltiin kaksi viikonloppua peräkkäin kotosalla. Kohteena oli tällä kertaa Puerto Montt, yli 1000 kilometrin päässä sijaitseva satamakaupunki eteläisemmässä Chilessä. Tai oikeastaan Puerto Montt toimi lähinnä matkan välietappina, sillä pääkohteemme oli vielä muutaman tunnin ajomatkan päässä sijaitseva Chiloén saari.
Puerto Monttin kalamarkkinoilla oli runsaasti ravintolatarjontaa. Tämä rouva huusi meille ikkunasta että tulisimme syömään hänen ravintolaansa, ja sinnehän sitten menimmekin.
Noin 14 tunnin rattoisan bussimatkan jälkeen (nukuin lähes koko matkan) saavuimme Puerto Monttiin perjantai-iltapäivällä. Meillä oli muutama tunti luppoaikaa ennen jatkoyhteyttä, joten suuntasimme markkinoille ihailemaan käsitöitä ja meren antimia. Söimme herkulliset lohiannokset mahtavilla maisemilla ennen kuin suuntasimme takaisin bussiasemalle.
Ancud
Bussilla pääsi suoraan Puerto Monttista Ancudiin, vaikka välillä olikin lauttamatka. Levähdimme hetken hostellilla ennen kuin lähdimme tutkimaan kaupunkia. Kaupungin pääaukiolla oli esillä pieniä patsaita, joiden vieressä olevat kyltit kertoivat Chiloén saaren myyttejä. Myytit pistivät vähän naurattamaan, sillä useat niistä olivat aika seksuaalissävytteisiä ja niillä saatiin kätevästi selitettyä kiusalliset tilanteet. Esimerkiksi yksi myyteistä kertoi kääpiöstä, joka pelkällä katseellaan sai vieteltyä naisen kuin naisen. Kääpiön kohtaamisella saatiinkin sitten selitettyä, miten on tultu raskaaksi vaikka ei olla vielä naimisissa..
San Antonion linnake
Ancudista löytyy myös San Antonion linnake, joka oli Chilen toiseksi viimeinen linnake joka antautui itsenäisyystaisteluissa. Itse linnaan emme päässeet, mutta pihalla oli ihan nätti puutarha ja vanhoja tykkejä.
Seuraavana päivänä lähdimme hostellin järjestämälle pingviinikierrokselle. Ennen Chileen lähtöä päätin, että matkani aikana haluan nähdä kolme eläintä: laaman, flamingon ja pingviinin. Koska kaksi näistä toiveista oli jo täytetty Atacamassa, olin innoissani että saan bongauslistalleni vielä pingviinitkin.
Pingviinireservi sijaitsee noin 25 kilometrin päässä Ancudista. Hostellimme työntekijä kuljetti meidät sinne jeepillään, ja pysähdyimme näköalapaikoille matkalla. Itse pingviinikierros sijoittui kauniille rannalle, jossa kiersimme pingviinien asuttamia saaria moottoriveneellä.
Pingviinejä!
Pingviinit olivat yltiösöpöjä, ja katsoin niiden vaappumista haltioituneena. Emme rantautuneet yhdellekään saarista, vaan menimme veneellä sen verran lähelle kuin kulloinkin pääsi.
Pingviinireissulta palattuamme vierailimme nopeasti vielä artesaanimarkkinoilla ennen kuin lähdimme jälleen seuraavaan kohteeseen, Castroon. Olin itse asiassa suunnitellut aiemmin, että viettäisin Ancudissa kaksi yötä, mutta koska kaupunki oli kovin pieni niin päätin lähteä Castroon jo yhden yön jälkeen. Castro sijaitsee noin 1,5 tunnin päästä Ancudista ja on Chiloén saaren pääkaupunki.
Mercardito
Castroon saavuttuamme alkoi olla jo ilta, mutta suuntasimme vielä syömään ravintolaan nimeltä Mercadito. Voin suositella ravintolaa lämpimästi kaikille Castrossa vieraileville! Ravintola oli persoonallisesti sisustettu ja ruoka oli herkullista.
Castro
Sunnuntai oli viimeinen reissumme päivä, ja meillä oli aikaa Castrossa vain kello kolmeen saakka. Pyrimme saamaan päivästä kaiken mahdollisen irti, vaikka sunnuntaista johtuen melkein kaikki paikat olivatkin kiinni. Chiloé on tunnettu erikoisista kirkoistaan, joista erinomaisen näytteen voi nähdä Castrossa. Keltainen kirkko on mielenkiintoinen niin väritykseltään kuin arkkitehtuudiltansakin. Itse asiassa tuo keltainen kirkko oli yksi pääsyitäni, miksi edes halusin tulla Castroon, ja ihan yhtä siistihän se oli luonnossa kuin kuvissakin.
Palafitos
Vierailimme jälleen yhdellä artesaanimarkkinalla (ne ovat meidän kaikkien heikkoutemme, vaikka ainakin kolmasosa tavaroista onkin ihan samaa joka paikassa) ja hieman ex tempore-henkeen osallistuimme veneajelulle, joka maksoi vain 3,000 pesoa per henkilö (noin 4e). Veneajelu kierrätti meitä saarella, ja näimme näköalapaikalta saaren palafitot - talot, jotka on rakennettu pölkkyjen varaan veteen. Värikkäät talot ihastuttivat, samoin kuin noin 12-vuotias oppaamme, joka rutiinilla kertoi näkemästämme ja heitti sekaan paljon vitsejä.
Castro
Syömisen ja yleisen käveleskelyn jälkeen kello alkoikin jo lähestyä kolmea, joten oli aika hyvästellä saari. Puerto Monttissa meillä oli jälleen vajaa pari tuntia aikaa, jonka tapoimme tekemällä kävelylenkin kaupungin keskustaan. Ainakaan näin pikaisella läpileikkauksella Puerto Montt ei vaikuta kovin kauniilta tai edes kovin mielenkiintoiselta paikalta ensimmäisen päivän kalamarkkinoita lukuunottamatta, joten en suosittele viettämään paljoa aikaa siellä. Aivan lähellä on Puerto Varaksen kaupunki, josta olen kuullut paljon hyvää, joten jos Etelä-Chile kiinnostaa niin suosittelisin sitä ennemmin.
Lauttamatkalla
Puerto Montt
Edessä oli jälleen 14 tunnin bussimatka. Chiloén saaren reissu oli hyvin pikainen, ja toivon että olisin ehtinyt viettää enemmän aikaa saarella. Olisi ollut mukava nähdä enemmänkin kuuluisia kirkkoja ja vierailla kansallispuistoissa, mutta kyllä tällainen pieni viikonloppureissukin antoi jonkinlaisen tarttumapinnan. Luonto, arkkitehtuuri (kirkot ja palafitokset) sekä merellisyys ihastuttivat. Pingviinit ja keltainen kirkko olivat mulle niitä huippuhetkiä tällä reissulla, jotka korvasivat kyllä kaiken sen bussissa vietetyn ajan.
Vaihtoyliopistoni nimi on tosiaan Universidad Viña del Mar, ja ajattelin kertoa vähän että millaista siellä on opiskella. Yksi suurimmista syistä UVM:n valintaan oli minulla se, että tarjolla oli kohtalaisen laaja valikoima englanninkielisiä kursseja. Halusin kyllä opiskella myös espanjaa ja espanjaksi, mutta koska tarkoituksena oli saada hyväksilukuja ihan pääaineopintoihini halusin varmistaa, että selviän kursseista kunnialla. Toisin sanoen pelkäsin, että pelkät espanjankieliset kurssit olisivat liian haastavia enkä saisi kursseja suoritettua.
UVM järjestää vaihtareille kursseja sekä englanniksi että espanjaksi. Nämä kurssit ovat pelkästään vaihtareita varten järjestettyjä, eikä niille osallistu chileläisiä opiskelijoita. Tarpeeksi sujuvasti espanjaa puhuvat voivat osallistua tavallisille kursseille chileläisten kanssa. Aivan ensimmäisinä päivinä orientaatiota osallistutaan espanjan lähtötasotestiin, jonka tuloksesta riippuu mille kursseille voi osallistua:
a) englanninkieliset kurssit - kaikille vaihtareille vapaita
b) espanjankieliset kurssit vaihtareille - vaaditaan tason B1 espanja
c) espanjankieliset kurssit chileläisten kanssa - vaaditaan tason B2 espanja
Itse sijoituin tasolle B1, eli sain valita vapaasti vaihtarikursseista. (Saman tason saavuttivat myös yhden kurssin espanjaa opiskelleet kaverini vajaan viikon Chilessä oleskelun jälkeen, joten jos löytyy kielipäätä niin sanoisin että taso on melko helppo saavuttaa.) Tällä järjestelmällä on niin hyvät kuin huonotkin puolensa. Hyvä puoli on se, että voi yhdistellä vapaasti englannin- ja espanjankielisiä kursseja sekä se, että espanjankielisten kurssien taso ei ole yhtä vaativa kuin mitä ne olisivat pääkampuksella chileläisten kanssa. Huono puoli on se, että kontaktia paikallisten opiskelijoiden kanssa ei synny, kun kursseilla on pelkkiä vaihtareita.
Opintojen alussa on kahden viikon jakso, jonka aikana voi tehdä muutoksia kurssivalintoihin. Käytännössä kokeilin itse useampaakin kurssia, ennen kuin tein lopulliset päätökset mitä otan (pientä pohdintaa valinnoista täällä, lopulliset valinnat täällä).
Koska kursseille osallistuu vain (ei-Lattareista tulleita) vaihtareita, ovat ryhmäkoot pääsääntöisesti hyvin pieniä. Omilla kursseillani suurin ryhmäluku on seitsemän ja pienin kaksi, joten opettajan huomiosta ei tarvitse taistella. Muutama kaverini on ainut oppilas kurssillaan, kun taas osaa valikoimissa olevista kursseista ei järjestetty lainkaan kun kukaan ei valinnut niitä. Propsit siis UVM:lle siitä, että kurssien toteutumiseen voi luottaa vaikka olisi itse ainut opiskelija, joka haluaa kyseisen kurssin.
Kurssit kestävät koko lukukauden ja niissä on läsnäolopakko. 5 opintopisteen kursseilla tunteja on kahdesti viikossa, kun taas 10 nopan espanjan tunteja on neljästi. Jos tunneilla ei ole 80% ajasta, kurssista saa automaattisesti hylätyn (poikkeuksena sairaudet, joista on oltava lääkärin todistus). Matkustella ei siis saa vapaasti, vaan pitää aina laskea ettei missaa liikaa tunteja. Tosin perjantait ovat meillä aina vapaita, joten siitä saa enemmän liikkumavaraa.
Työmäärä vaihtelee kovasti kurssista riippuen. Opintopistemäärältään pienempi espanjan kurssini on huomattavasti työläämpi kuin suurempi, sillä saamme läksyjä joka päivä ja lähes joka viikko on vuorossa jokin vähän isompi työ. Lukukauden aikana pidän päälle 10 esitelmää, kirjoitan noin kuusi esseetä ja teen lukemattomia pienempiä töitä, kuten tällä hetkellä CV:tä espanjaksi. Lisäksi osallistun tunneille ja teen läksyt, joita on odotettavissa lähes joka tunnilta. Espanjan kursseilla järjestetään välikokeita (niitä taitaa kertyä noin 7 yhteensä), ja kurssin lopuksi on loppukoe kaikesta kurssin aikana käsitellystä. Toisella kirjallisuuden kurssillani kirjoitetaan essee loppukokeen sijasta, ja itse asiassa en olekaan nyt aivan varma miten toisella kirjallisuuden kurssillani menetellään, mutta luulisin että sielläkin on essee kokeen sijasta.
Kurssit ovat paljon koulumaisempia paitsi läsnäolon osalta, myös siinä että ne eivät ole niin luentomaisia. Noh, toinen kirjallisuuden kurssini on aika luentomainen, mutta sielläkin on tilaa keskustelulle. Muuten kursseilla tehdään tehtäviä, katsotaan kielioppia ja elokuvia, luetaan tekstejä, tehdään harjoituksia ja keskustellaan. Pienien ryhmäkokojen ansiosta opettajat pystyvät ottamaan opiskelijat yksilöllisemmin huomioon, vaikkakaan läsnäolopakosta ynnä muista ei pystykään joustamaan. Esimerkiksi töiden deadlinet ovat yleensä neuvoteltavissa, mikäli jokin suuri työ ilmaantuu viikon varoitusajalla juuri silloin, kun on isompi reissu tiedossa. Opettajat ovat muutenkin todella mukavia, ja heiltä voi kysyä neuvoa ongelmiin.
Kun on aiemmalla yliopisto-uralla tottunut siihen, että yliopistolle tullaan jos sattuu huvittamaan (ei sillä etteikö pääsääntöisesti huvittaisi), tuntuu läsnäolopakon tiukkuus oudolta. Poissaolosta on oikeasti oltava lääkärintodistus, jos meinaa saada sen hyväksyttyjen poissaolojen joukkoon. Vaikka siis kuinka aamulla tai illalla väsyttäisi, kurssilta ei jäädä pois, sillä sallitut poissaolot haluaa varata mahdolliseen matkusteluun. Samasta näkökulmasta ryhmäkokojen pienuus on joskus kuumottavaa, kun sen sijaan että hukkuisi suuren luentosalin massaan on koko ajan opettajan katseen alla ja oltava skarppina. Mutta totta kai se on aivan mahtava tilaisuus oppimiselle!
Aluksi kaikki kurssini tuntuivat melko haastavilta, kun espanjan taitoni eivät vielä olleet kovin loistavat. Yhä edelleenkin joudun käyttämään paljon aikaa espanjankielisen kirjallisuuden lukemiseen ja kääntämiseen ja joskus turhaudun kun kirjallisuudesta keskustelu ei suju kovin sutjakkaasti vieraalla kielellä, mutta voin todeta että edistymistä on tapahtunut. Aluksi jouduin keskittymään hurjasti että ymmärsin mitä opettajat puhuvat ja yhden kurssin jutuista meni puolet täysin ohi, kun taas nyt ymmärrän pääsääntöisesti kaiken ilman suurempia ponnisteluja. Kaikki kurssini ovat hyvin keskustelevia, joten alun takelteluiden jälkeen puhuminenkin sujuu helpommin ja ujous vieraan kielen käyttämisestä on pakostakin karissut. Pidän myös suomalaisena piirteenä sitä häpeää, mikä takeltelusta yleensä seuraa, mutta siitäkin on tehokkaasti oppinut pois. Opettajat ovat ymmärtäväisiä ja auttavat kyllä, jos jokin sana on hukassa.
Itse olen tykännyt kaikista kursseistani. Toisella espanjan kurssillani opin Chilen kulttuurista, kun taas toinen keskittyy kielioppiin. Espanjankielisellä kirjallisuuden kurssilla saan kuulla, lukea ja keskustella Latinalaisesta kirjallisuudesta, ja englanninkielisellä kirjallisuuden kurssilla opin kirjallisuuden lisäksi Lattareiden historiasta. Kursseista syntyy tasapaino hyödyn (kielioppi) ja huvin (kulttuuri) välille, ja kirjallisuuden kurssini ovat hurjan mielenkiintoisia. Paikallisten opiskelijoiden puutteesta huolimatta kielitaito on kehittynyt. En edelleenkään ole täysin sujuva, mutta sanoisin että sellainen kommunikatiivinen taso on jo saavutettu. Pystyn käymään keskusteluja normaaleista asioista ilman suurempia ongelmia ja luetun ymmärtäminen on hyvä (poikkeuksena kirjallisuus, jossa käytetään taiteellisempaa ilmaisua. Sanastoni ei vielä yllä runolliseen kieleen).
Loppukevennykseksi voin kertoa parista tapauksesta, jolloin heikko kielitaitoni on aiheuttanut tahatonta huumoria. Kirjallisuuden kurssin alussa opettaja kysyi meiltä, mitä eräs sana tarkoittaa. Minullahan ei ollut mitään hajua sanan merkityksestä, mutta luulin että kanssakurssilaiseni tunsivat sanan ja että tarkoituksena oli käydä jonkinmoista filosofista keskustelua siitä, mihin kaikkeen kyseisellä sanalla voidaan viitata. Välttääkseni nolon tilanteen, joka väistämättä syntyisi kun filosofinen keskustelu alkaisi, päätin siis kysyä mitä sana tarkoittaa. Opettajan vastaus paljasti, että kyseessä ei ollutkaan filosofisen keskustelun avaus vaan ihan rehti kysymys siitä, että tunteeko kukaan sanan merkitystä: "Exactamente! Iia on aivan asian ytimessä! Mitä tämä sana tarkoittaa??". Luonnollisesti tämä oli kaikkien mielestä hyvinkin hauskaa ja nauroin itsekkin. Nolon tilanteen välttely-yritys johtikin vain uuteen "noloon" tilanteeseen, jolta olisin säästynyt jos olisin pitänyt suuni kiinni :D
Toinen mieleenjäänyt "moka" sattui myöskin melko alkuaikoina. Juttelin vuokraperheeni pojan kanssa ja kerroin, että olin vasta käynyt Conconissa sandboardaamassa ja syömässä empanadat. Luulin, että poika kysyi minkälaisen empanadan söin (espanjaksi "minkä kanssa söit empanadan"), joten vastasin että juuston ja ravun kanssa. Poika näytti vähän hämmentyneeltä ja selvensi, että tarkoitti kenen kanssa olin Conconissa - olinko siellä kenties ystävien kanssa...? Nauraen sitten toistin vastaukseni, että juuston ja ravun kanssa, mikä johti vitsailuun siitä ovatko kaikki ystäväni mereneläviä. Pienestä mokailusta saa siis ihan hauskat jutut aikaiseksi, kun ei jää häpeämään sekoilujaan ja osaa nauraa itselleen.
Perjantaina suuntasin päiväretkelle Santiagoon. Saavuimme kaupunkiin jo klo 11 ja suuntasimme heti Museo de la Memoria y los Derechos Humanosiin. Museo kertoo Chilen diktatuurin ajasta vuosina 1973-1988 erityisesti ihmisoikeuksien näkökulmasta. Olemme puhuneet aiheesta jo joillakin tunneilla koulussa, joten halusin ehdottomasti vierailla vielä aiheelle omistetussa museossakin. Museossa ei saanut ottaa kuvia, mutta koska netistä näitä kuvia löytyy niin liitän muutaman mukaan. Kuvat on lainattu plataformaurbana.cl -sivulta, ja kuvien alla on vielä erikseen linkit lähteeseen.
Lyhyt katsaus Chilen historiaan: Vuonna 1970 Chileen valittiin ensimmäinen sosialistinen presidentti: Salvador Allende. Allende halusi tehdä Chilestä sosialistisen maan pienentämällä luokkaeroja, takaamalla tasa-arvoiset mahdollisuudet, jakamalla maata uudestaan, uudistamalla terveydenhuollon ja koulutuksen sekä kansallistamalla pankkeja ja kaivoksia. Muutokset olivat suuria ja tapahtuivat nopeasti, mikä johti hyvin epävakaisiin oloihin. Talous oli alhaalla, inflaatio taivaissa ja kansa alkoi jakautua kahtia. Lisäksi USA oli hyvinkin peloissaan sosialismin rantautumisesta Chileen ja halusi Allendesta eroon. USAn asettama kauppasaarto ja toimenpiteet presidentin syrjäyttämiseksi lisäsivät epävakautta entisestään.
Vuoteen 1973 mennessä Chilen talous oli hunningolla ja poliittinen kenttä jakautunut kahtia. 11. syyskuuta armeija suoritti vallankaappauksen armeijan ylipäällikkö Augusto Pinochetin johdolla, Yhdysvaltojen avustuksella. Armeija pommitti La Monedaa, presidentin toimistoa, ja lopulta valtasi sen. Pommituksen aikana Allende piti kuuluisan viimeisen puheensa, jossa hän ilmoitti taistelevansa demokratian puolesta viimeiseen hengenvetoon saakka. Ennen La Monedan lopullista valtausta Allende teki itsemurhan. Kuolemasta on liikkunut epäilyksiä, mutta virallinen kanta on että kyseessä oli tosiaan itsemurha. Museossa näkyi Allenden lähipiirin haastatteluja, jotka pitivät presidentille seuraa viimeiseen hetkeen saakka. Heidän mukaansa pakeneminen ei ollut Allendelle vaihtoehto, vaan periaatteen miehenä hän päätti kuolla presidenttinä.
Tässä ainakin pitäisi olla hienosti sisällytettynä Youtube-video Allenden
viimeisestä puheesta espanjaksi & englanniksi tekstitettynä:
Museo oli kaiken kaikkiaan todella hienosti toteutettu ja voimakas kokemus. Allenden viimeinen puhe oli kuultavilla, samoin kuin ensimmäinen sotilasjuntan julkinen esiintyminen. On aika ironista, että Pinochetin puheessa sotilasjuntta perusteli tekoaan sillä, että on heidän velvollisuutensa suojella Chileä, vaikka se tarkoittaisi demokraattisen perinteen rikkomista. Puheesta paistoi asenne, että vaikka tehtävä on rankka ja vaikea, he ovat valmiita ottamaan tämän taakan kantaakseen että voisivat pelastaa Chilen.
Sotilasjuntan ensimmäinen esiintyminen
Pian vallankaappauksen jälkeen alkoivat ihmisoikeusrikkomukset. Tuhannet ihmiset pidätettiin, kidutettiin, tapettiin tai pakotettiin lähtemään maasta. Sähköllä ja vedellä kiduttaminen oli tavallista, samoin kuin kaiket muutkin fyysisen, henkisen ja seksuaalisen pahoinpitelyn muodot. Kuten mainitsin Argentiinan Madres de Plaza de Mayon kohdalla, samoin Chilessä armeija pisti ihmisiä katoamaan. Museossa oli nähtävillä läheisten eri virastoille lähettämiä kirjeitä, joissa kyseltiin kadonneiden olinpaikkaa. Oli aika järkyttävää nähdä jotain niin kammottavaa asiaa koskevaa niin virallisessa muodossa paperilla, sillä kirjeet olivat todella muodollisia. Jopa lapsia oli pidätetty ja pidettiin tuntemattomissa paikoissa. Monet lapset kärsivät myöskin, kun toinen tai molemmat heidän vanhemmistaan oli otettu valtion huostaan. Miljoonat ihmiset pakenivat, ja museossa oli nähtävillä kartta vastaanottajamaista. Suomi otti vastaan noin 250 pakolaista, kun taas Neuvostoliittoon rantautui jopa 2 miljoonaa chileläistä. Chileläisiä pakeni käytännössä kaikkiin maailman kolkkiin. Maailmalla osoitettiin mieltä Pinochetin ihmisoikeusrikkomuksia vastaan. Museossa oli esillä kaikennäköistä mielenosoitusmateriaalia ympäri maailmaa.
Vuonna 1980 tapahtui jotain, mikä teki Pinochetista diktatuurin sijasta presidentin. Valitettavasti oma espanjan taito osoitti puutteensa tässä asiassa, joten yksityiskohdat siitä miten demokraattiseksi tai "demokraattiseksi" presidentiksi tuleminen Pinochetilta onnistui jäi omalta osaltani hämärään. Wikipedia kertoo, että kyseessä olisi ollut kansanäänestys, jossa äänestettiin presidentti seuraavaksi kahdeksaksi vuodeksi. Aiheesta enempää tietämättä vähän mietin, miten demokraattinen kyseinen äänestys loppujen lopuksi on ollut..
Kahdeksan vuoden kuluttua järjestettiin uusi äänestys, jossa päätettiin jatkaako Pinochet vielä vallassa. Propaganda oli voimakasta niin Kyllä- kuin Ei-puolillakin, tosin Pinochetin kannattajat eivät aina pelanneet ihan yhtä reilusti. Lopulta Ei-äänet voittivat ja seuraavana vuonna järjestettiin presidentinvaalit. Presidentiksi päätyi Patricio Aylwin, jonka puheessaan julisti että Nunca mas - ei enää koskaan.
Museo tarjosi tietoa kattavasti ihmisoikeusrikkomusten ympäriltä, samoin kuin jotain maan ihmisten arjesta ja politiikasta. Itse olisin jäänyt vielä kaipaamaan enemmän tietoa Pinochetin politiikasta, sillä hän teki kuulemma paljon hyvääkin. Kun on kuullut vain kertomuksia kidutuksista ja katoamisista, ihmettelee pakostakin miksi osa ihmisistä kannatti Pinochetia ja miksi häneen suhtaudutaan edelleen ristiriitaisesti. Mutta toki on ymmärrettävää, että museon on pitänyt tehdä rajauksensa. Museo oli monilta osin muistomerkki diktatuurin uhreille, joten ehkä Pinochetin saavutuksia ei ole koettu sopivaksi käsitellä samassa yhteydessä, tai ehkä on päätetty että enempi info olisi yksinkertaisesti liikaa yhteen museoon. Meilläkin meni useampi tunti kun kiersimme kaiken läpi, vaikka väsyneinä kuljimmekin viimeisen osan melko nopsaan.
Vierailijoille: Museota lähin metropysäkki on Quinta Normal. Museoon on ilmainen sisäänpääsy, mutta englanninkielisen audio-oppaan vuokraaminen maksaa 2,000 pesoa (alle 3 euroa). Jos espanja ei ole hallussa, suosittelen audio-opasta, sillä itse museossa kaikkea ei oltu selitetty englanniksi. Laukut jätetään respan vahdittavaksi.
Museon jälkeen kävimme syömässä, jonka jälkeen suuntasimme Feria Internacional del Libro de Santiagoon eli Santiagon kansainvälisille kirjamessuille. Käsittääkseni tapahtuma järjestetään joka vuosi, ja tänä vuonna messuille oli kutsuttu erityisvieraiksi väkeä Pohjoismaista. Itse en vierailijalistaa lukiessani tunnistanut nimeltä oikein ketään suomalaisia, vaikka joukosta kyllä löytyikin yksi Finlandia-voittaja.
Messun sisäänpääsy maksoi 2,000 pesoa. Messualue oli valtava, ja saimmekin pian kirjaähkyn kaikkia kojuja kierrellessä. Oli kieltämättä hauskaa nähdä suomalaisia ja pohjoismaalaisia kirjoja espanjaksi käännettynä. Suomalaisista Sofi Oksanen näyttää olevan nyt suosiossa. Kaverini oli käynyt messuilla aiemmin ja sanoi nähneensä suomalaisen lastenkirjan, jossa oli tekstien päälle vain liimattu espanjankieliset käännökset. Itse en valitettavasti bongannut tätä näkyä :D Alueelta löytyi myöskin kahvila, jossa tarjottiin pohjoismaalaisia herkkuja. Reaktioni oli varmaan näkemisen arvoinen, kun yhtäkkiä hoksasin listalla jotain tuttua ja huudahdin innoissani "Karjalanpiirakoita!!". Pakkohan niitä oli sitten maistaa, vaikka aika erilaisia olivat kuin siellä Suomessa. Pointseja kuitenkin yrityksestä!
Aika riensi yllättäen iltaan, ja lähdimme takaisin bussipysäkille. Emme olleet ostaneet bussilippuja kotiin ennakkoon, koska ajattelin että on kivempi kierrellä rauhassa aikatauluista välittämättä. Tämä taktiikka ei ole ikinä ennen tuottanut minkäänlaisia ongelmia ja bussiasemalta on päässyt matkaan enintään 15 minuutissa, mutta toisin oli tällä kertaa. Bussiasema oli aivan täynnä ihmisiä. Kaksi ensimmäistä bussifirmaa tarjosivat pelkkää ei-oota, ja kolmannen firman hyvin pitkässä jonossa ehdimme jo vähän panikoida että jos emme pääsekään kotiin yöksi. Onneksi saimme kuitenkin paikat yli tunnin päästä lähtevästä bussista. Ilmeisesti koko Santiago matkustaa Viñaan pyhäinpäivän/halloweenin kunniaksi.. Noh, loppu hyvin kaikki hyvin ja pääsimme takaisin kotiin, joskin hieman myöhemmin kuin olimme suunnitelleet.
Lauantaina nukuin kerrankin pitkään, mutta mitenkään laiska päivä ei ollut tiedossa. Lähdettiin nimittäin porukalla surffaamaan! Jonkun tutun tuttu tuli hakemaan meitä pakulla, ja tunnin ajomatkan päässä oltiin Concónissa (kävin siellä jo kerran aiemmin sandboardaamassa). Sandboardin yhteydessä taisin tokaista, että olisi kiva kokeilla onnistuuko surffaaminen yhtä vaivattomasti. Nyt voin todeta että ei kyllä todellakaan onnistu :D
Paikan päällä saimme märkäpuvut ja hyvin lyhyen oppitunnin surffauksesta. Pian olimmekin sitten meressä laudat kourassa. Laudan päällä tasapainottelu tuotti minulle jo mahallaan ollessa haastetta, ja kun muutaman kerran pääsin kunnolla ratsastamaan aallolla suurin saavutukseni oli jonkinlainen puoliksi seisominen sekunnin ajan. Suurimman osan ajasta aallot heittelivät minua ja lautaa mihin sattui ja tuntui kuin taistelisin jonkinlaista petoa vastaan. Parin tunnin aikana nielin varmaan muutaman litran merivettä ja keräsin mustelmia ympäri kehoa. Osa kavereista oli taidokkaampia ja nauttivat lajista enemmän, itse taidan vaan todeta että olenpahan nyt kokemusta rikkaampi. Vesi oli kuitenkin lämmintä ja aurinko paistoi. joten vaikka itse surffaus ei oikein sujunut niin päivä oli kuitenkin ihan onnistunut. Illan vielä kruunasi rapu-empanada, jonka kävin ostamassa läheisestä kioskista.
Ps. Vaihdoin blogin taustakuvaa, mitä tykkäätte? Halusin laittaa taustaksi yhden lempikuvistani Viñasta, vaikka valitettavasti noiden taustakuvien kriteerit oli sellaiset että kuvasta tuli vähän pikselimössöä. Sain myös korjattua video-ongelmat, Buenos Airesin Madres de Plaza de Mayo -videon ja Pääsiäissaaren tanssiesitys-videon pitäisi nyt toimia. Muutenkin saa kyllä kommentoida, ois hauska tietää ketkä kaikki tätä lukee (äidin ja mummin lisäksi, terkkuja <3)
