La Campana

Tää on oikeastaan jo viikon vanha juttu, mutta ei ole tullut kirjoitettua ylös.. Viime sunnuntaina suunnattiin porukalla La Campanan kansallispuistoon. Matka sinne kestää noin pari tuntia, kun menee ensin metrolla Limacheen ja sieltä bussilla Olmueen ja kansallispuistoon.

Matkan varrella

Campana on 80 neliökilometrin alue, jonka luonto edustaa Chilen keskiosan tyypillistä floraa ja faunaa ja joka löytyy myös Unescon listoilta. Alue on saanut nimensä sitä hallitsevan cerron (=kukkulan) mukaan, jonka huippu ulottuu lähes kahden kilometrin korkeuteen.

Lähdimme matkaan heti kun ensimmäinen metro sinne päin lähti eli klo 9 aamulla ja saavuimme kansallispuistoon muutama tunti myöhemmin. Sisäänpääsy maksoi muistaakseni 3500 pesoa (n. 5 euroa) ulkomaalaisilta, paikalliset pääsivät 500 pesoa halvemmalla.

Välipysäkillä

Matkaa huipulle on noin kuusi kilometriä, josta käytännössä koko matka on enemmän ja vähemmän jyrkkää ylämäkeä. Kun ainut aikaisempi vastaava kokemus on Juuman Pikkukarhun kierrokselta, missä on kivasti pitkopuita, helppokulkuinen polku ja portaita, Campana tuntui vähän haastavammalta. Polku ei ollut kovin helppokulkuinen, vaan täynnä pieniä irtokiviä, kuoppia, juuria ja isompia kiviä, joiden päällä sai taiteilla. Askeleitaan sai katsoa, ettei kompastunut tai lyönyt itseään mihinkään.

Matkan varreilta löytyi pieniä tunneleita maan syvyyksiin

Pidimme evästauon ja paljon lyhyempiäkin levähdyshetkiä, mutta oma kuntoni oli kyllä tällä reissulla koetuksella. Lopulta pääsimme 5 kilometrin kulun jälkeen näköalatasanteelle, jonne matkamme tällä kertaa päättyikin. Huipulle olisi ollut matkaa vielä kilometri, mutta viimeisen osan vaikeakulkuisuuden vuoksi matkaan olisi mennyt vähintään tunti, eikä aikamme riittänyt siihen. Kukkulalta täytyy lähteä laskeutumaan klo 15-16 aikoihin, sillä puisto sulkee ovensa puoli kuudelta ja matkanteko on muutenkin vaarallista hämärässä.

Kiipeämisen päätepiste

Näköalatasanteella, jonne pääsimme, löytyi vanhan kaivoksen sisäänkäynti. Kaivoksen suun edessä oli pieni puomi, joten sisälle menemistä ei varmaankaan varsinaisesti suositella, mutta kävimme kuitenkin tekemässä pienen lenkin tunnelissa.

Vanha kaivos oli jännittävä kokemus. Ei tarvinnut mennä kauas, kun näki tunnelin haarautuvan (ja kyseisen käytävän sortuneen). Tunneli tuntui jatkuvan todella pitkälle, mutta jätimme oman seikkailumme lyhyeen.

Eväiden syönnin jälkeen oli aika kivuta alas. Olin tuudittautunut ajatukseen, että alas tuleminen on paljon helpompaa kuin nouseminen, mutta eihän sekään mitään ruusuilla tanssimista ollut. Pohkeet saivat tehdä töitä, kun piti valita askeleensa tarkkaan ja varoa, etteivät alla olevat kivet lähde liikkeelle. Maa tuntui joissakin kohdissa vähän liukkaalta, joten varovainen sai olla.

Andit näkyivät taustalla

Pääsimme onneksi alas asti ilman suurempia vastoinkäymisiä. 10 kilometrin lenkki pelkkää ylä- ja alamäkeä otti voimille, ja jalat olivat hellinä varsinkin toisena päivänä reissun jälkeen. Oli kuitenkin hienoa haastaa itsensä ja kyllähän ne maisemat korvasivat vaivannäön.

Pidän hyvinkin mahdollisena, että palaamme Campanaan vielä toisenkin kerran, jotta saamme myös huipun valloitettua. Huipulta löytyy myöskin itsensä Darwinin kiinnittämä kilpi, mikä olisi luonnollisesti siisti nähdä. Puhumattakaan vielä upeammista maisemista!

Concón

Tämä päivä oli ehdottomasti lempipäiväni Chilessä tähän mennessä. Sanoisin jopa, että yksi parhaista päivistä tähän astisen elämäni aikana. Ystävälläni Alanalla oli eilen synttärit, ja sen kunniaksi lähdimme päiväksi Concóniin.

Concón on pieni kaupunki Viñan lähellä. Bussilla matkassa kesti tunti, mutta omalla autolla ajaessa menee kuulemma vain 20 minuuttia. Lähdimme Concóniin aamupäivällä ja suuntasimme ensimmäiseksi ravintolaan nimeltä Las Deliciosa, josta kuulemamme mukaan saa parhaat empanadat. Huhut pitivät paikkansa: empanadat olivat suussa sulavia. Kaikenlaista tuoretta merenelävää oli tarjolla täytteeksi: simpukoita, katkarapuja, rapua... Hinnatkaan eivät päätä huimanneet, sillä empanadat maksoivat 1500-1900 pesoa kappaleelta (n. 2-3 euroa). Itse päädyin simpukka-sipuliin ja rapu-juustoon, josta jälkimmäinen oli suosikkini ja näkyy toisessa kuvassa sisältöineen.

Aurinko paistoi ja oli lämmintä. Suuntasimme seuraavaksi rannalle, missä vietimme muutaman leppoisan tunnin kierrellessä ja istuskellessa.

Rannalla hengailun jälkeen oli aika suunnata seuraavaan kohteeseen: hiekkadyyneille. Concón on tunnettu paitsi herkkullisesta merenelävien herkuistaan, myös hiekkadyyneistään. Suunnitelmissamme olikin kokeilla sandboardingia (=lumilautailua, mutta hiekalla). Laudan sai vuokrattua tunniksi 1000 pesolla, mikä on siis vähän päälle euron. Olin positiivisesti yllättynyt lautojen halpuudesta; olisi voinut kuvitella että tällaisella toiminnalla yritettäisiin rahastaa enemmän.

Sandboarding oli aivan uusi kokemus minulle. Olen muutaman kerran kokeillut skeittausta hyvin huonolla menestyksellä, enkä ole koskaan lumilautaillut tai surffannut, joten minkäänlaisen laudan päällä olemisesta ei juuri ollut kokemusta. Saatavilla oli lautoja, jotka oli tarkoitettu istumiseen sekä lautoja, jotka oli tarkoitettu seisomiseen. Keräsin rohkeuteni ja päätin kokeilla seisaallaan laskemista.

Ensimmäinen lasku päättyi lyhyeen, ja kiljahdusten saattelemana kaaduin jo parin metrin jälkeen. Jatkoin matkaa ja pääsin jo useamman metrin eteenpäin, ennen kuin pyllähdin uudestaan. Seuraava kerta meni jo huomattavasti paremmin, ja kohta pääsinkin laskemaan dyyniä alas niin kauan kuin vauhtia riitti. Jonkinlaista luonnonlahjakkuutta löytyi, sillä ystävieni matka päättyi yleensä kaatumiseen. Vähän harmittelinkin jo sitä, ettei lautojen luisto riittänyt dyynin pohjalle asti viemiseen, mutta toisaalta lyhyemmässäkin matkassa oli tekemistä, kun piti kiivetä takaisin ylös.

Sandboardaaminen oli todella hauskaa, ja nautin laskemisesta todella paljon. Tämän kokemuksen innoittamana tahdonkin ehdottomasti kokeilla myös surffaamista ja lumilautailua. Jos olen hyvä sandboardingissa niin voisi kuvitella, että myös lumilautailun oppiminen olisi sujuvaa.

Viivyimme dyyneillä auringonlaskuun saakka ja juhlistimme Alanan synttäreitä kakulla. Päivän päätteeksi aivan joka paikka oli täynnä hiekkaa, ja pieni hiekanmurunen jäi hiertämään silmääni. Hiekan tuoma epämukavuus oli kuitenkin sivuseikka, sillä päivä oli niin mahtava ettei sen loistoa vie mikään. Sandboarding menee vähintään top kymppiin hauskimpien asioiden listalla, joita olen tehnyt. Kun siihen lisää vielä loistavan sään, herkullisen ruuan ja hyvät ystävät, ei päivä voisi paljon paremmin mennä.

Kotoa lähtemisestä on tänään kulunut kuukausi. En voi olla ajattelematta, miten onnekas olen kun saan olla tässä kauniissa maassa ja tavata kaikki nämä ihanat ihmiset. Kuukauteen on mahtunut paljon, vaikka en ole edes poistunut Viñan välittömästä läheisyydestä. En malta odottaa kaikkia tulevia reissuja ja seikkailuja!

Tietoteknisiä ongelmia

Viime päivinä mulla on ollut vähän tietoteknisiä ongelmia.. Ensin huomasin, että tietokoneessani on jokin virus tai haittaohjelma, joka laittaa pop-up-ikkunoita kaikille käymilleni sivuille estoistani huolimatta. Ikkunoita ei saanut suljettua kuin klikkaamalla, ja ne johdattivat ties mille epämääräisille sivuistoille. Ei mennyt kauaa kun huomasin saman ongelman puhelimestani. Pieni paniikki iski. Onneksi poikaystäväni on myös henkilökohtainen tekninen tukihenkilöni, joten apu oli lähellä. Hänen neuvonsa olikin käytännössä poistaa kaikki koneelta ja asentaa kaikki uusiksi, kun kerta viruksentorjuntakaan ei mitään ongelmaa löytänyt. Ja samalla voisin sitten asentaa Windows 10:n, kun kerta säätämään ryhdytään.

Perjantain oli tarkoitus olla laiska, rento päivä, jolloin vain lataan akkuja väsyttävän viikon jälkeen. Sen sijaan käytinkin koko päivän tietojen etsimiseen netistä (miten nää laitteet oikeen saa pyyhdittyä kaikesta ja mitä nää sanat ees tarkoittaa?!) ja tietojen siirtämiseen turvaan muistitikulle. Onneksi olin ottanut varmuuskopiot kaikesta ennen lähtöä, joten vain Chilessä otetut kuvat piti pelastaa. Ja sitten vaan puhelin takaisin tehdasasetuksille, muistikortin alustus ja käyttöjärjestelmän uudelleen asentaminen tietokoneeseen. Ja tämän jälkeen tietenkin kaikkien sovellusten ja ohjelmien uudelleen lataus.. Operaatio oli sen verran pitkä ja turhauttava, että Windows 10 sai kyllä jäädä vielä toiseen kertaan (jos vielä joskus löydän sen namikan, mistä sen saa ilmaiseksi..)

Että semmoista täällä. Juuri se, mitä ei haluaisi tapahtuvan kun on ulkomailla, totta kai tapahtuu. Vaikka siihen menikin minun tiedoillani ja taidoillani koko päivä, tietokoneeni ja kännykkäni ovat nyt kunnossa. Luojalle kiitos whatsappista ja IT-osaavasta poikaystävästä.

Mutta eihän nämä virusongelmat tietenkään riittäneet. Päätin nimittäin tänään vihdoinkin ostaa lentoliput Atacaman reissulle, jota kaverit ovat suunnitelleet. Ongelmaksi muodostui, että sivusto ei hyväksynyt pankkikorttiani enkä pystynyt ostamaan lippuja. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun näin tapahtuu, vaikka olen verkkopankissani laittanut kortin asetukset niin, että verkko-ostoksia pitäisi pystyä tekemään (kiitti vaan Nordea). Pieni paniikki iski taas päälle, koska monet lennoista oli jo myyty loppuun ja hinnat olivat nousemassa. En olisi millään kehdannut mennä Jorgen luo taas uuden ongelman kanssa, mutta se osoittautui ainoaksi ratkaisuksi. Jorge oli ystävällinen ja osti liput, ja minä puolestaan maksoin hänelle takaisin käteisellä. Pienten mutkien kautta sain siis liput vihdoinkin ostettua, ja nyt voinkin alkaa ihan oikeasti unelmoimaan Atacaman aavikoista.

Tämän viikon aikana olen myös vihdoinkin tehnyt lopulliset kurssivalintani, lähentynyt uusien ystävieni kanssa, kirjoittanut ensimmäisen esseeni espanjaksi (olkoonkin vain kaksi sivua pitkä) ja huomannut sopeutuneeni Viñaan entistä paremmin. Sopeutumisen esimerkkinä toimii eräs päivä, jolloin päätin ostaa kotimatkalla jotain pientä herkkupalaa pasteleríasta (paikka, missä myydään lähinnä leivonnaisia). Haluamani kakkupala maksoi 1400 pesoa, ja ajattelin heti että onpas kallista. Samassa huomasin kuinka naurettava ajatus on Suomeen sopeutettuna: 1400 pesoa vastaa kahta euroa. Kotona moiset kakkupalat maksaisivat helposti ainakin vitosen, joten olen selvästi ottanut Chilen hintatason jo hyvin haltuun :D

Tähän postaukseen en valitettavasti saanut kuvia edellä mainituista kaikkien tietojen pyyhkimisestä johtuen, mutta huomenna lähdemme vaeltamaan läheiseen kansallispuistoon, joten lisää maisemia on kyllä tulossa!

Fun fun fun

Perjantaina vaihtareille järjestettiin vihdoinkin se Scavenger Hunt, joka jouduttiin viime viikolla perumaan sateen vuoksi. Meidän piti muodostaa 10 hengen ryhmät, joissa piti olla 5 englanninkieliseen opetukseen osallistuvaa (Group Neruda) ja 5 espanjankielistä (Group Mistral). Neruda-ryhmään siis kuuluu enimmäkseen ihmisiä Yhdysvalloista, Saksasta, Ranskasta ja Kanadasta (ja Suomesta!), kun taas Mistralin ryhmäläiset ovat enimmäkseen muista Etelä-Amerikan maista (meidän joukkueessa meksikolaisia).

Ideana oli suorittaa erilaisia tehtäviä, jotka oli ripoteltu ympäri kaupunkia. Tehtäviin kuului muun muassa:

Ota 10 ryhmäselfietä paikallisten kanssa. Käytännössä hyökkäsimme täysin viattomien chileläisten kimppuun. Yksi kysyi luvan, ja puolessa sekunnissa koko ryhmä oli kokoontunut uhrin ympärille ja kuva räpsäisty. Olen melko varma että jätimme jälkeemme 10 melko pöllämystynyttä chileläistä, jotka eivät ehtineet oikein käsittää mitä tapahtui. No ei, suurin osa suostui kuvaan aivan mielellään.

Hanki Chilen lippu ja paikallisia herkkuja

Kulkekaa seuraavalle rastille niin, että kaikki pitävät toisiaan käsistä kiinni

Käsi kädessä

Kerätkää 30 pesoa yhden peson kolikoina. Tämä oli oikeastikkin aika haastava, koska yksi peso on niin mitätön summa (tämän hetken kurssilla 0.00131 euroa), ettei niitä käytä kukaan. Lisäksi olimme viimeinen ryhmä joka suoritti tehtävää, joten lähimmistä kaupoista olivat kaikki jo käyneet kysymässä. Lopulta saimme peräti 65 pesoa kasaan eräästä kaupasta, josta saimme summan aivan ilmaiseksi koska "it's trash".

Reloj de Flores, kukkakello

Lisäksi meiltä testattiin Viña del Mar-, Chile- ja UVM-tietämystä. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen, ja tehtäviä suoritettaessa sai ihailla samalla maisemia.

Rastin päätepisteenä oli vaihtarikampus, jossa odotti Official Welcome Party. Saimme ruokaa ja juomaa, UVM-t-paidan sekä UVM-repun. Paras ryhmä palkittiin ja musiikki soi. Paikalla ollut "juontaja" houkutteli ihmisiä tanssimaan, ja pian koko piha olikin täynnä tanssivia ihmisiä. En voinut ajatella muuta kuin että moinen ei hevillä toteutuisi Suomessa, kun kukaan ei uskaltaisi olla se ensimmäinen joka lähtee tanssimaan kaikkien näkyville. Myös koulun varapresidentti jorasi antaumuksella. Hän antoi myös kannustavan puheen, jossa julisti meidän olevan tulevaisuus, ja jo aiemmin esittäytyessään hän myös vaati, että vietämme aivan mahtavan vuoden täällä. Ei voi olla tykkäämättä!

Koko vaihtariporukka uudet paidat päällä

Päivä ei suinkaan päättynyt vielä siihen, vaan Valparaísossa oli jonkinlaiset supervaihtaribileet paikassa nimeltä Saint Jueves. Menimme sinne porukalla ja tansimme koko yön. Sain vihdoin todeta myös itse sen, mistä vaihtokoordinaattori varoitti: chileläiset drinkit ovat vahvoja. Lipun hintaan kuulunut tervetuliaisdrinkki tehtiin maltillisen kaavan mukaan, 4cl viinaa ja loput lantrinkia. Kun sitten ostin saman drinkin myöhemmin, tehtiin se chileläiseen tapaan: ei mittaa, lasi noin puolitäyteen viinaa ja loput limsaa. Se olikin sitten ainut drinkki minkä ostin sinä iltana, mikä oli varmasti vain hyvä päätös.

Valparaíson valot

Ainut huono puoli klubissa oli se, että musiikki soi siellä järjettömän kovalla, eikä korvatulppia ollut tietenkään tarjolla missään. Tila oli siis suuri halli, ja kun istui vastapäisellä puolella kaiuttimista, oli juuri ja juuri mahdollista kuulla kaverin jutut, kun ne huudettiin suoraan korvaan. Lähempänä kaiuttimia ei sitten kuullutkaan mitään. Tämän johdosta korvat soivat vielä kotonakin, ja itse asiassa hiljaisina hetkinä kuulen vieläkin pientä tinnitusta. Toivon todella että tinnitus menee ohi, koska vaikka bileissä olikin hauskaa, ei siellä niin hauskaa ollut että se korvaisi pysyvät vauriot kuuloon. En tiedä soitetaanko täällä kaikilla klubeilla noin kovalla, mutta ensi kerralla hankin korvatulpat varmasti etukäteen.

Tänään lähdimmekin sitten käymään Valparaísossa ihan päiväsaikaan. Sää oli mitä loistavin: aurinko paistoi ja oli lämmintä. Näiden muutaman lämpimän päivän jälkeen alankin elätellä toivoa, että kylmät päivät vähenevät entisestään (illoista en voi toivoa vielä samaa). Kiertelimme katuja Bellavistalla. Täytyy todeta taas: en saa tarpeekseni Valparaíson värikkyydestä. Talot on aikoinaan maalattu kirkkain värein, koska kaupunkiin haluttiin saada eloa ja iloa, ja tehtävässä onnistuttiin mielestäni harvinaisen hyvin.

Erään kurssini opettaja tuntee Viñasta toisen suomalaisen vaihtaritytön, jolle oli maininnut että hänen kurssillaan on eräs suomalainen. Tyttö olikin sitten pyytänyt opettajaa välittämään hänen yhteystietonsa eteenpäin minulle. Laura on kuulemma ollut täällä puoli vuotta, eikä ole koko aikana tavannut kuin yhden suomalaisen pari kertaa Santiagossa. Voin helposti kuvitella, että tieto toisesta suomalaisesta herättää kiinnostuksen: olen ollut täällä vasta pari viikkoa, mutta mahdollisuus purkaa tuntoja suomalaisille kavereille suomeksi on ollut kullanarvoinen. Toki on skypet ja whatsappit joilla voi olla yhteydessä kotiin, mutta onhan se kuitenkin vähän eri asia kuin käydä fyysisesti kahvilla. Aikamme kierrettyä Valpossa vaihtariporukan kanssa tapasinkin sitten Lauran ja kävimme kahvilla.

Cerro Concepcionilta löytyy myös Plaza de Los Corazones eli suoraan suomennettuna Sydänten aukio. Aukio on saanut nimensä mosaiikeista, joilla seinät on koristeltu. Laura kertoi, että joka sunnuntai aukio toimii "open stage"na. Ihmiset kerääntyvät paikalle ja katsovat toisten musiikkiesityksiä, näytelmiä, runonlausuntaa tai ihan mitä ikinä vaan keksitäänkään. "Valpossa tapahtuu aina jotain" vaikuttaa siis aivan paikkaansapitävältä väitteeltä.

Plaza de Los Corazones

Viikonloppuna on ollut paljon ohjelmaa, mikä on ollut mukavaa vaihtelua viime viikon myrskyihin verrattuna. Olen myös tutustunut ihmisiin paremmin, ja voin ilolla sanoa että uusia ystävyyssuhteita on hyvin alulla. Myös espanjan taidossa on havaittavissa pientä kehitystä, joten paljoa enempää en voisi tällä hetkellä vaatia (paitsi kavereiden vierailuja. Tulkaa tänne oikeesti!).

Myrskyä, sattumia ja kurssivalintoja

Viime viikolla Viñassa koettiin jokseenkin poikkeuksellisia säätiloja. Viikko sitten keskiviikkona alkoi sade, joka jatkui aina sunnuntaille saakka. Sadetta tuli siis pitkään ja ajoittain aika rankastikkin, mihin ei täällä Viñassa olla oikein totuttu. Sateiden johdosta osa alueista tulvi niin, että autolla liikkuminen oli käytännössä mahdotonta. Itse kun asun täällä kukkulalla niin moisia ongelmia ei onneksi ollut, mutta ulos ei kauheasti huvittanut lähteä.

Jorge (perheen isä, jonka luona asun) kertoi, että tällaista sademäärää ei ole ollut viimeiseen kymmeneen vuoteen, ja sen kyllä huomasi. Koko kaupunki oli nimittäin vähän sekaisin. Meidän orientaatioviikon kaikki ohjelma peruttiin torstailta ja perjantailta, ja koko yliopisto sulki ovensa. Mitään kursseja ja toimintaa ei ollut luvassa kahteen päivään UVM:n puolelta.

Perjantaille olisi ollut luvassa Scavenger Hunt ja Official Welcome Party meille vaihtareille, joten olin hieman pettynyt peruutuksista. Onneksi pääsin sitten kuitenkin vähän tuulettumaan. Olin matkalla ruokakauppaan, kun törmäsin aivan sattumalta amerikkalaiseen vaihtariin, joka oli menossa juhlimaan toisen vaihtarin synttäreitä. Vaikka en alun perin ollut mitään kutsua saanut (en tuntenut suurinta osaa kanssavaihtareista vielä kovin hyvin), liityin seuraan. Kävimme syömässä ja illan päätteeksi vietimme iltaa Cafe Journalissa. Koska olin tosiaan alun perin matkalla vain ruokakauppaan, jalassa oli maailman rumimmat lenkkarit eikä olo ollut muutenkaan erityisen hehkeä, mutta ei se menoa haitannut. Ilta oli hauska ja tutustuin muihin paremmin, joten olen todella iloinen että satuimme samaan kadunkulmaan yhtä aikaa.

Lauantaina minun oli tarkoitus käydä torilla Jorgen kanssa, mutta sää oli vain pahentunut entisestään. Sadetta tuli kunnolla ja tuuli oli todella voimakas. Aallot pyyhkivät rantakatuja ja veivät mennessään kaikkea liikennemerkeistä autoihin. Luonnollisesti olisin halunnut lähteä todistamaan tätä myrskyä ja katsomaan aaltoja (turvallisen välimatkan päästä), mutta kun facebook täyttyi vaihtokoordinaattorien varoituksista, ulkona kiersi auto kuuluttamassa hätäviestiä ja taivaalla pörräsi helikoptereita, ajattelin että en yksinkertaisesti kehtaa olla se tyhmä ulkomaalainen joka lähtee ulos ihmettelemään jos/kun päällä on jonkin sortin kansallinen hätätila. Perheeni oli kuitenkin lähdössä kauppaan autolla, joten matkalla pysähdyimme ottamaan muutaman kuvan merestä.

Sunnuntaina myrsky oli onneksi jo laantunut. Luin paikallisesta lehdestä, että myrsky oli vaatinut kaksi kuolonuhria, eikä omaisuusvahingoiltakaan luonnollisesti säästytty. Myrsky oli suurin Viñassa viimeiseen 35 vuoteen, joten kovin usein tällaista ei onneksi satu.

Maanantaihin mennessä sää oli jo täysin normalisoitunut, joten pääsimme aloittamaan opiskelut. Ensimmäisen kahden viikon aikana on mahdollista kokeilla eri kursseja, ja sitten päättää mitkä ottaa ja jättää. Lopulliset kurssivalintani ovat siis vielä vähän avoinna. Toistaiseksi karsintaprosessista ovat selvinneet kaksi espanjan kurssia, pari kirjallisuuden kurssia (toinen englanniksi, toinen espanjaksi) sekä yksi historian kurssi (en español). Kaikki kurssit vaikuttavat hurjan mielenkiintoisilta, joten valinnat ovat vaikeita. Toisaalta tahtoisin vain ottaa kaikki kurssit jotka kiinnostavat, toisaalta taas en tahdo käyttää koko aikaani täällä pelkkään opiskeluun. Vaikka kursseilla oppiikin varmasti hurjan paljon Chilestä ja sen kulttuurista, ei "kirjoista pänttäämisessä" taida olla kauheasti järkeä kun olisi mahdollisuus kokea ne asiat täällä myös ihan itse, paikan päällä. Tänne asti kun on tultu niin eletään vähän.

Iltahämärä Viñassa

Tällä viikolla jo toisella amerikkalaisella vaihtarilla oli synttärit, joita juhlistettiin jälleen Cafe Journalissa. Tänä iltana sattui toinen onnekas sattuma. Olin lähdössä kotiin samaa matkaa vaihtaritytön kanssa, sillä tiesin että hän asuu samalla suunnalla kuin minä. Kotimatkan aikana selvisi, ettei hän suinkaan asu vain samalla suunnalla, vaan samalla kadulla. Itse asiassa vain yhden talon päässä omasta kodistani. Emme ole tässä puolentoista viikon aikana törmänneet kertaakaan, vaikka asumme kirjaimellisesti 15 metrin päässä toisistamme ja kuljemme samaa reittiä yliopistolle. Sanoisin siis ihan iloiseksi sattumaksi sitä, että olimme lähdössä yhtä aikaa kotiin, sillä ties kuinka kauan olisimme muuten pysyneet tietämättöminä naapurussuhteestamme.

Viikon aikana olen myös kokenut ensimmäisen maanjäristykseni, joka ei onneksi säikäyttänyt tai aiheuttanut ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Olin rauhassa omassa huoneessani, kun yhtäkkiä alla alkoi täristä. Järistystä kesti juuri sen verran että ehdin tajuta jotain outoa olevan meneillään, ja hieman hitaasti kun sytytti niin tajusin kyseessä olevan maanjäristys vasta kun koko spektaakkeli oli jo ohi. Ensimmäinen maanjäristys siis sujui varsin turvallisesti, eikä tulevia järistyksiä tarvitse enää jännittää. Kotitaloni on kuulemma todella turvallinen, ja olemme muutenkin saaneet toimimisohjeita järistysten varalle, vaikka vähän voimakkaampikin järistys osuisi kohdalle: "If there's an earthquake, just stay calm. If you see Chileans running, you can start running too."

Kaksi viikkoa Chilessä siis takana nyt, aika on mennyt hurjan nopeasti. Ihan hirvittää miten äkkiä tämä viisi ja puoli kuukautta menee, jos sama meno jatkuu. Kaikkien alkujärjestelyiden ja huonojen säiden takia en ole vielä päässyt tutustumaan Viñaan niin hyvin kuin olisin halunnut, mutta eiköhän tässä ehdi vielä. Yhtä täydellistä auringonlaskua olen kuitenkin saanut jo todistaa. Tällaiset näkymät vetävät pakostakin vähän hiljaiseksi ja saavat rakastumaan uuteen kaupunkiin. Enempiä seikkailuja odotellessa!

Valparaíso

Yksi osa orientaatioviikon ohjelmaa oli reissu Valparaísoon. Valparaíso on Viñan naapurikaupunki, jonne pääsee helposti metrolla 15 minuutissa. Jos Viña del Marella on turistikaupungin maine, niin Valparaiso edustaa sitä urbaanimpaa, "aidompaa" Chileä. Valparaíso on vanha satamakaupunki, joka on kuuluisa värikkäistä taloistaan, graffiteistaan ja kukkuloistaan. Monipuolisen arkkitehtuurinsa ja historiansa vuoksi Valparaíso kuuluukin Unescon Maailmanperintökohteisiin.

Satama

Meille vaihtareille oli tosiaan järjestetty oma pikku turistikierros tässä naapurikaupungissamme. Matkan oli alun perin tarkoitus tapahtua tänään, mutta huonojen sääennusteiden vuoksi reissua siirrettiin päivää aikaisemmaksi. Hyvä niin, sillä vaikka eilen oli todella pilvistä ja harmaata, saimme osaksemme vain pientä tihkua. Kunnon rankkasade alkoi eilen pitkälti reissumme jälkeen ja on jatkunut taukoamatta siitä asti.

Valparaíso mereltä päin

Ensimmäiseksi ohjelmassa oli veneajelu. Näimme Valparaíson mereltä päin, kalastusaluksia, laivaston kalustoa ja jopa muutaman merileijonan. Oppaamme sanoi, että veneajelu on "must-do" -juttu Valparaìsossa. Itse en ehkä täysin allekirjoita väitettä, sillä pilvinen sää laimensi maisemien hohtoa. Aurinkoisella säällä veneajelu olisikin varmasti parhaimmillaan.

Ascensor eli hissi Cerro Concepcionille

Vierailimme myös yhdellä Valparaìson kukkuloista eli cerroista, nimeltään Cerro Concepción. Hissimatka tuntui hurjalta, kun pieni vaunu kipusi jyrkkää rinnettä ylöspäin.

 Oppaamme kertoi meille joidenkin talojen historiasta. Mikäli en aivan sekoita tarinoita keskenään, yllä oleva keltainen talo kuului aikoinaan Lucas -nimiselle maahanmuuttajalle Italiasta. Kerran Lucas päätti maalata 1000 peson setelin, jossa presidentin kasvojen tilalla komeilikin Lucaksen omat kasvot. Tämän johdosta nykyäänkin kyseisistä seteleistä voidaan käyttää slangisanaa "lucas".

Kuljimme monia pieniä ja mutkikkaita katuja pitkin, ja saimme ihailla maisemia useilta maisemapaikoilta. Valparaíso on täynnä kukkuloita, jotka on rakennettu täyteen värikkäitä taloja. Harmaa sää ei tehnyt oikeutta kaupungin väriloistolle, mutta Valparaìso hurmasi minut siitä huolimatta.

Valparaíso on täynnä katutaidetta, ja erilaisia taideteoksia voikin bongata käytännössä ihan mistä tahansa. Graffitit ja seinämaalaukset Valparaísossa eivät ole mitään töherryksiä, joita on tottunut näkemään Oulun alikulkutunneleissa, vaan oikeasti hienoja ja vaivalla tehtyjä teoksia. En pistäisi pahakseni, vaikka tällainen kulttuuri rantautuisi Suomeenkin.

Kaiken kaikkiaan Valparaíso on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka, mikäli suunnittelee Chilessä matkailua. Tässä vajaan puolen vuoden aikana tulen varmasti palaamaan Valpoon vielä useita kertoja.

Eka päivä koulussa

Eilen lähdin ensimmäistä kertaa yksin liikenteeseen, tarkoituksena tavata kavereita keskustassa. Niinhän siinä sitten kävi, että eksyin matkalla. Kahdesti. Suuntavaiston puute on siis edelleen tallella.. Puolustukseksi sanon, että Recreossa kadut ovat todella mutkikkaita, joten suunnistaminen on hieman haastavampaa kuin Oulun tai Viñan keskustassa, jotka noudattavat säännöllistä ruutukaavaa. Vaikka eksymistä tapahtuu mulle vähän useammin kuin keskivertokansalaiselle, on siinäkin omat kivat puolensa; ilman eksymistä en olisi nähnyt näitäkään maisemia.

Näkymiä Recreosta

Tänään oli ensimmäinen päivä uudessa koulussa. Aamu alkoi papereiden täyttämisellä ja yleisellä "How to survive in Chile" -infolla. Nimeni oli järjestelmällisesti kirjoitettu kaikkiin papereihin muodossa Lia, mikä on osoittautunut varsin yleiseksi ongelmaksi ulkomaalaisten kanssa asioidessa. Sinänsä huvittavaa, että ihmiset "korjaavat" nimeni "oikeaan" muotoon, vaikka voisi kuvitella että jos olen kirjoittanut toiset nimet ja sukunimen isoilla alkukirjaimilla, olisi näin myös etunimen kohdalla. Ehkä Iia on vain turhan eksoottinen nimi, heh.

Kampuksen päärakennus

Päivän toinen ohjelmanumero oli espanjan lähtötasotesti. Jos lähtötasotestistä saa arvioksi tason B2 tai paremman, saa osallistua myös espanjankielisille kursseille pääkampuksilla. Vaikka olen ensisijaisesti katsellut englanninkielisiä vaihtarikursseja, olisi mukava saada myös muutama espanjankielinen kurssi mukaan kaveriksi. Kirjallinen koe oli varsin pitkä siihen nähden, että aikaa oli vain tunti, mutta niinhän se oli varmasti suunniteltukin. Kirjallisesta kokeesta jäi ihan hyvä fiilis, mutta suullinen koe oli melkoista takeltelua. Saamme tulokset toivottavasti jo huomenna, saa nähdä miten käy!

Mi casa

Niin, mulla on tosiaan asunto täällä. Asun Recreon alueella, noin 20 minuutin kävelymatkan päässä UVM:n (=Universidad Viña del Mar) vaihto-oppilaiden kampuksesta Diego Portalesista. Asun chileläisen perheen luona, johon kuuluu vanhemmat, viisi yliopistoikäistä lasta ja yksi tyttärentytär. Lisäksi talossa asuu chileläinen nuori, joka työskentelee kasinolla. Perheen isä, Jorge, on todella ystävällinen ja avulias. Tunsin oloni ensi hetkestä lähtien todella tervetulleeksi, ja minua hieman leikkisästi kutsuttiin jo ”nueva hija”:ksi eli uudeksi tyttäreksi.

Huoneeni on todella kotoisa, ja mikä parasta, sain sinne myös ylimääräisen lämmittimen. Chilessä talot rakennetaan vähän eri malliin kuin Suomessa, minkä takia talot vetävät todella pahasti. Kun on liikkeessä pysyy lämpimänä, mutta kun pysähtyy paikoilleen, tulee helposti kylmä. Tämän takia ulkona ollessa voi tuntua lämpimämmältä kuin sisällä.. Lämmitin tulee siis näin talvikuukausina tarpeeseen!
Talon sisäpihalla on ihanat terassit, jotka veivät sydämeni. Varsinkin kun ilmat vähän lämpenevät tulen varmasti viettämään paljon aikaa niillä istuskellen.

Löysin uuden kotini Compartodepto -nimisen sivuston kautta, jonne olin tehnyt profiilin jo Suomessa. Compartodepto on asunnonhakusivusto, jossa vuokranantajat ja vuokrakämpän etsijät voivat olla helposti yhteydessä toisiinsa. Etsin ensisijaisesti huonetta kimppakämpästä, jossa asuisi myös paikallista väkeä. Asuntoja oli tarjolla paljon, ja suosittelenkin että sopii ennen matkaan lähtöä useampia tapaamisia. Vaikka ihastuisi jo ensimmäiseen asuntoon, jonka näkee paikan päällä (kuten minä), on mukava tietää että varavaihtoehtojakin on. Lisäksi asunnon vuokraajat harvoin varaavat asuntojaan jos ei erikseen sovita, että oikeasti otat asunnon, joten huonolla tuurilla asunto poistuu markkinoilta juuri ennen kuin ehdit sitä katsomaan.

Yleisesti ottaen olen positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvin ymmärrän espanjaa. En valitettavasti ymmärrä (läheskään) kaikkea, mutta jonkinlaisia keskusteluja on kuitenkin mahdollista käydä. Puheen tuottaminen on se vaikein osa, kun sanojen ja oikeiden verbimuotojen hakeminen muistin syövereistä on vielä hidasta. Jorge onneksi puhuu myös englantia, joten sillä pystyy paikkaamaan kun en ymmärrä jotain, mutta muut perheenjäsenet ovat enemmän espanjapainotteisia. Odotan kyllä innolla, että espanjani tästä kehittyy, niin pääsen paremmin tutustumaan muihinkin perheenjäseniin enkä vain nyökkäilemään "Sí", "Bueno" ja "Gracias" :D