Buenos Aires

Niin, viime viikolla tosiaan matkustin Argentiinaan viisumini vuoksi. Lähdin matkaan kahden amerikkalaisen ystäväni kanssa, tosin eri lennoilla. Saavuin Buenos Airesiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä kolmen tunnin lennon päätteeksi. Koska oli yö ja olin yksin, olin selvittänyt etukäteen miten pääsen hostellille turvallisesti. Yksi vaihtoehto on yksityisen kuljetuksen varaaminen joko lentokentältä tai omalta hostellilta (jos sellaista palvelua tarjotaan), mutta näiden hinnat ainakin omien löydöksieni mukaan olivat 40 eurosta ylöspäin. Edullisempi, joskin hieman hitaampi, vaihtoehto on Manuel Tienda Leon. Tienda Leonin kautta voi ostaa bussilipun bussiterminaalille, ja muutaman lisäeuron maksamalla he järjestävät erikseen autokyydin terminaalilta hostellille. Päivisin busseja lähtee käsittääkseni puolen tunnin välein, öisin tasatunnein. Leonin kioski lentokentällä on auki vuorokauden ympäri, joten liput voi hyvin ostaa vasta saavuttaessa. Maksoin omasta matkastani noin 18 euroa, ja palvelu pelasi kiitettävästi.

Kasvitieteellinen puutarha

Torstai-aamuna kävin pienen kävelylenkin kasvitieteellisessä puutarhassa ennen kuin tapasin myöhemmin saapuneet matkakumppanini. Suuntasimme kohti Plaza de Mayoa, mutta perille pääseminen osoittautui odotettua hankalammaksi. Selvisi, että metroa käyttääkseen tarvitsee erityisen metro/bussikortin. Näitä kortteja ei kuitenkaan myydä metroasemilla, vaan satunnaisissa kioskeissa metroasemien lähellä. Kun vihdoin löysimme oikean kioskin, selvisi ettei kyseisellä kioskilla voi ladata korttia, joten jouduimme menemään taas eri paikkaan sitä varten.

 

Lopulta saavuimme Plaza de Mayolle ajoissa - joka torstai klo 15.30 siellä nimittäin kokoontuu yhdistys nimeltä Madres de Plaza de Mayo (Toukokuun aukion äidit). Yhdistys liittyy vahvasti Argentiinan historiaan, joten tässä pieni taustaselvitys: Argentiinassa nousi valtaan sotilasdiktatuuri vuonna 1974. Diktatuuri kesti vajaat kymmenen vuotta, ja tähän aikaan viitataan yleisesti nimikkeellä guerra sucia - likainen sota. Jo nimikkeestä voidaan päätellä, että kyseessä ei ollut mitenkään iloinen ajanjakso. Diktatuurin aikana tuhannet, jopa kymmenet tuhannet arvioista riippuen, ihmiset katosivat, joutuivat kidutetuiksi ja/tai tapetuiksi. "Kadonneilla" ihmisillä viitataan ihmisiin, jotka armeija kidnappasi salassa ja joista ei enää koskaan kuultu. Näihin aikoihin ja olosuhteisiin syntyi Madres de Plaza de Mayo. Äidit alkoivat kokoontua aukiolle joka torstai osoittaakseen mieltään ja saadakseen tietää, missä heidän kadonneet lapsensa ovat. Näin 30 vuodenkin jälkeen Äidit kokoontuvat yhä aukiolle marssimaan ihmisoikeuksien puolesta. Monien kadonneiden kohtalosta ei edelleenkään ole selvyyttä, mutta nykyään Äitien fokus on myös muissa ihmisoikeusasioissa.

Madres de Plaza de Mayo

Äitien kokoontuminen oli yksi niistä asioita jotka halusin ehdottomasti nähdä Buenosissa. On samaan aikaan järkyttävää ja vaikuttavaa, miten naiset yhä taistelevat ihmisoikeuksien puolesta kaikkien näiden vuosien jälkeen. Koko yhdistyksen perustaminen diktatuurin aikaan oli uskomattoman rohkea teko, sillä suuri osa kadonneista katosi nimenomaan poliittisista syistä. Ei voi kuin ihailla näiden naisten rohkeutta ja omistautumista. Itse mielenosoituksessa marssittiin aukiota ympäri lippuja heiluttaen ja laulaen. Ainakin tällä kertaa mielenosoituksen keskiössä oli myös ilmeisesti transasiaa ajava naisaktivisti, joka oli tapettu.

Obeliski

Olimme kaikki väsyneitä matkustamisesta, joten pakollisen obeliski-kuvan ja ruuan jälkeen suuntasimme takaisin hostellille. Obeliski on yksi kaupungin päänähtävyyksistä. Obeliski sijaitsee keskellä 9 de julio -katua, maailman leveintä avenueta (en ole varma pitäisikö avenue suomentaa puisto- vai valtakaduksi). 9 de julio on 22 autokaistan levyinen! Yritimme vähän shoppailla matkalla, mutta saimme todeta Argentiinan hintatason olevan epäinhimillisen korkea vaatteiden osalta. Emme löytäneet alle 30 euron paitoja, ja oli ilmeisesti aivan normaalia että crop top maksaa 50 euroa (vaikka se on vaan puolikas paita!!). Syyn tähän saimme kuulla myöhemmin: Argentiina kärsii todella pahasta inflaatiosta.

Casa Rosada - presidentin toimisto

Inflaatio on 30%, mikä käytännössä tarkoittaa sitä että jos tänä vuonna saat 10 pesolla ostettua 10 omenaa, niin ensi vuonna saat samalla rahalla vain seitsemän. Tavallisten ihmisten kannalta tilannetta pahentaa entisestään se, että valtio säätelee vieraita valuuttoja. Amerikan dollarit olisivat kuumaa kamaa, sillä niiden arvon voi luottaa säilyvän jatkossakin, mutta valtio kieltää valuutan vaihtamisen. Jos tavallinen kansalainen tahtoisi dollareita, olisi hänen haettava siihen erikseen lupa. Vaikka tämmöinen lupa irtoaisikin, saisi hän joko "matkustusdollareita" - ennalta määrätyn summan, jonka kurssi on huono, tai normaaleja "säästämisdollareita", joita kuitenkin saa vaihtaa vain 3000 dollarin edestä vuodessa. Käytännössä ihmisten on mahdotonta säästää, sillä raha menettää arvonsa niin nopeasti. Tästä johtuen Argentiinassa vallitsee kova harmaa markkina dollareille. Vaikka kyseessä on laiton toiminta, hallitus käytännössä sallii sen katsomalla sitä läpi sormien. Turistit siis voivat hyötyä vaihtamalla dollarinsa pesoihin virallista kurssia parempaan hintaan, kun taas argentiinalaiset saavat kovasti tarvitsemiaan dollareita. Win-win. Itse emme perehtyneet mistä voisimme löytää tällaisia rahanvaihtopaikkoja, mutta monet turistit kuulemma tekevät niin. Itsekin sain itse asiassa vähän alennusta, kun markkinoilla maksoin koruni dollareissa.

La Boca

Perjantaina ystäväni suuntasivat Zoo Lujaniin - eläintarhaan, jossa saa silittää leijonia. Eläintarhan pääsymaksu oli aika kallis (noin 40 euroa), enkä muutamastakaan syystä oikein innostunut ajatuksesta silittää oikeita leijonia, joten itse jätin reissun välistä ja suuntasin sen sijaan hostellin tarjoamalle ilmaiselle kävelykierrokselle. Kierros suuntasi La Bocaan, Buenosin entiseen keskukseen. La Boca on satama, joka oli ennen hyvin tärkeä kaupungille. Alueelle saapui aikoinaan paljon maahanmuuttajia, josta johtuen alueella on eurooppalaista vaikutusta. Asukaskunta oli kuitenkin melko köyhää. Ihmisillä ei ollut varaa maalata talojaan sen värisiksi kuin halusivat, vaan olivat pakotettuja käyttämään laivojen maalauksesta jääneitä tähteitä. Tästä johtuen monet La Bocan taloista ovat kuin tilkkutäkkejä väreineen ja yksi kaupungin suosituimmista turistikohteista.

La Bombonera

Oppaamme johdatti meidät läpi Caminito -nimisen kadun, näytti muutaman aukion ja esitteli kuuluisan La Bomboneran eli jalkapallostadiumin. En ole jalkapallofani, joten aihe on hyvin vieras, mutta ilmeisesti Boca Juniors on hyvin tunnettu jalkapallojoukkue Argentiinassa ja La Bombonera on heidän kotistadiuminsa. Itse stadiumin väritykseen liittyy hauska tarina. Stadiumia rakennettaessa ei osattu päättää, minkä väriseksi stadium maalattaisiin. Asiasta jankattiin ikuisuuksia, joten lopulta yksi mies päätti, että menee seuraavana aamuna seuraamaan satamaa ja ensimmäisen saapuvan laivan värit tulevat koristamaan stadiumia. Tämä ensimmäinen laiva sattui olemaan ruotsalainen, joten stadium päätyi kelta-siniseksi.

Pidin La Bocan värikkyydestä, joten kierroksen loputtua jäin vielä itsekseni tutkimaan alueen kojutarjontaa. Vinkki La Bocassa vieraileville: jos et kulje oppaan kanssa, pysyttele Caminiton selvästi turistisella alueella. Näiden muutaman korttelin ulkopuolella La Boca ei ole sellainen alue, jossa yksinäisten turistien kannattaisi liikkua.

Puerto Madero

La Bocassa kierreltyäni otin bussin kohti keskustaa ja Puerto Maderoa, toista satama-aluetta. Kun La Boca on täynnä historiaa, Puerto Madero edustaa modernia arkkitehtuuria. Alueelta löytyy myös Puente de la Mujer - Naisen silta. Eksyin matkalla myös Museo de Bicentenarioon, joka kuljettaa läpi Argentiinan historian. Museo oli mielenkiintoinen, mutta vaatii kohtalaista espanjan taitoa.

Puente de la Mujer

Lauantaina suuntasimme Recoletan markkinoille. Tutkimme kojujen tarjontaa, ja matkaan lähti taas uusia koruja. Argentiinan kansalliskivi "inca rose" oli vahvasti edustettuna, ja kartutettuani korukivikokoelmaani ajattelin että voisin alkaa keräilemään kansalliskiviä kaikista maista, joissa vierailen.

Floralis Genérica

Aivan lähistöllä sijaitsee Floralis Genérica - valtava teräs/alumiiniveistos, joka esittää kukkaa. Ihmettelin vähän kukan asentoa, koska muistelin että olin nähnyt kuvia joissa terälehdet olivat enemmän auki. Jälkikäteen selvitin mysteerin Wikipedian avulla: kukka on suunniteltu niin, että se avaa ja sulkee terälehtensä päivänkulun mukaan. Itse emme nähneet kukan liikkuvan, ja mikäli oikein ymmärsin terälehdet eivät tällä hetkellä liiku, jotta veistos säilyisi paremmin. Wikipedia itse asiassa kertoo, että veistoksen kokoamisvaiheessa oli tehty virhe, ja koska kokoamisesta vastaava yritys kansallistettiin korjaustyöt ovat venyneet. Sen perusteella mitä kuulin seuraavan kerran kävelykierroksella korjaustöiden venyminen vaikuttaa olevan hyvin argentiinalaista.. Näimme erään teatterin, jonka ympärillä olevat rakennustelineet ovat kuulemma seisseet paikallaan jo vuosia - teatterin julkisivua alettiin entisöimään, mutta puolivälissä homma jätettiin kesken ja hamaan tulevaisuuteen.

Kulttuurikeskuksessa

Aivan lähistöltä löytyy myöskin kulttuurikeskus ja taidemuseo (Museo de Bellas Artes), jossa kävimme pyörähtämässä. Tässä vaiheessa päivä oli jo vierähtänyt iltaan, joten suuntasimme takaisin hostellille. Olisimme halunneet lähteä ulos illalla, mutta saimme kuulla että seuraavan päivän presidentinvaalien takia alkoholia ei ole saatavissa mistään klo 18 eteenpäin. Koko ajatus tuntui aivan absurdilta. Eikö mennä jo vähän pitkälle, jos kielletään ihmisten ryypiskely edellisenä iltana? Luulisi, ettei humalaisten/krapulaisten osuus vaalipäivänä ole niin suuri, että noin radikaali toimenpide olisi oikeutettu. Mutta ei auttanut kuin tyytyä kohtaloon.

Sunnuntai oli viimeinen päivämme Buenosissa. Aamulla otimme osaa toiselle ilmaiselle kävelykierrokselle, jota voin lämpimästi suositella kaikille. En itse asiassa tiedä kierrosta järjestävän yrityksen nimeä, mutta ainakin meidän hostellimme karttoihin oli merkitty kierrosten tapaamispaikat. Oppaamme oli sympaattinen opiskelija, joka johdatti meidät keskustasta Recoletaan ja kertoi matkalla mielenkiintoisia tarinoita ympäröivistä rakennuksista, Argentiinan historiasta ja hieman nyky-Argentiinankin ilmiöistä.

Buenos Airesia kutsutaan Etelä-Amerikan Pariisiksi, ja siihen on syynsä. Buenos Aires, kuten moni muukin lattarikaupunki, oli alun perin espanjalaisten 1500-luvulla perustama kyläpahanen. Espanjalaisia ei aluksi erityisesti kiinnostanut kehittää kaupunkia, mutta kun Buenos Aires nimitettiin satamakaupungiksi 1700-luvullla alkoi tapahtua. Argentiinan jo itsenäistyttyä koitti Argentiinan "kulta-aika", jolloin maalla meni taloudellisesti todella hyvin. Suuri osa näkemistämme taloista on rakennettu tuona kulta-aikana 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Argentiinassa oli suuri määrä maahanmuuttajia Euroopasta, minkä lisäksi kaupungin kerma muutenkin ihaili Eurooppaa, mistä johtuen kaupungilla on vahvat eurooppalaiset vaikutteet. Itse asiassa kuulin muualta, että kaupunkiin jopa tuotiin puluja Euroopasta, jotta Buenos Aires olisi enemmän eurooppalainen. Ei ehkä se paras idea.

Etelä-Amerikan ensimmäinen pilvenpiirtäjä

Kierroksen lempitarinani kertoo vanhasta leskirouvasta ja rikkaasta naisesta. Leskirouva oli todella rikas, ja matkustettuaan Euroopassa päätti rakentaa kodikseen minipalatsin Italian mallin mukaan. Tämä oli siihen aikaan todellinen osoitus rikkaudesta, ja leskirouva oli jopa niin rikas että rakennutti itselleen kirkonkin. Alun perin palatsista näki kirkolle, mutta nykyään puut ja rakennukset blokkaavat näkymän. Tämä ei ole sattumaa, kuten saimme pian kuulla. Leskirouvan pojalla oli suhde rikkaan naisen kanssa, ja rakastunut pari olisi tahtonut naimisiin. Leskirouva ei kuitenkaan hyväksynyt naista miniäkseen, sillä tämä ei ollut hyvästä, vanhasta suvusta vaan ns. "new money". Nainen närkästyi tästä kovin ja kostaakseen leskirouvalle rakennutti Etelä-Amerikan ensimmäisen pilvenpiirtäjän blokkaamaan näkymän leskirouvan talolta tämän kirkolle. Tarina on mielestäni aivan loistava - kuvittele, että mantereesi ensimmäinen pilvenpiirtäjä rakennettiin tuhoamaan sinun näkymäsi. Voisi sanoa, että nainen sai kostonsa.

Traagisemman tarinan saimme kuulla Falklandin sodan muistomerkillä. Kuten jo aiemmin kerroin, Argentiinassa oli sotilasdiktatuuri 70- ja 80-luvuilla. Ymmärrettävistä syistä diktatuuri ei enää 80-luvulla nauttinut kansan suosiota, joten saadakseen kansan takaisin puolelleen hallitus päätti aloittaa sodan Falklandin saarien takaisin saamiseksi. Oppaamme selitti, että kyseiset saaret olivat aiemmin kuuluneet Espanjalle, jotka Argentiina sitten "peri" itsenäistyessään. Jossain vaiheessa kuitenkin britit olivat valloittaneet saareet. Argentiinalaisten sydämissä Falkland oli heidän, joten sotilashallitus ajatteli että saarien takaisin valloittaminen saisi pidennettyä heidän omaa valtaansa. Joten Argentiina aloitti sodan brittejä vastaan saarten hallinnasta.

Muistomerkki

Argentiina sai valloitettua saaren, mutta oli todella huonosti varustautunut sodassa. Sotilaat kärsivät nälästä ja kylmästä ja heidän sotavarustuksensa oli alkeellista britteihin verrattuna. Saari vallattiin pian takaisin, ja henkiinjääneet sotilaat palasivat Argentiinaan. Sotilaat odottivat sankarivastaanottoa, mutta hallitus halusi lakaista tapahtuman maton alle. Sankarivastaanoton sijaan sotilaat lähetettiin takaisin kotiin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sodan aiheuttamien traumojen ja hallituksen huonon kohtelun takia 600 henkiinjäänyttä sotilasta teki myöhemmin itsemurhan - saman verran sotilaita, jotka kuolivat itse taisteluissa. Falklandin saaret ovat edelleen hyvin herkkä aihe suurelle osalle argentiinalaisia, ja opas vakuutti että vaikka hän itse on asiaa kohtaan neutraali, voivat varomattomat kommentit helposti saada aikaan tappeluita muiden argentiinalaisten kanssa. Argentiinalaisten mielestä saaret ovat todellisuudessa Argentiinan.

Recoletan hautausmaa

Kävelykierros päättyi Recoletan hautausmaalle, jossa kiertelimme hetken. Hautausmaa on vanha, ja kaikki silmää tekevät on haudattu sinne. Hautausmaa olikin vaikuttava ylväine masoleumineen. Opas kertoi, että vaikka hautuumaa on tänä päivänä jo täynnä, aina satunnaisesti sieltä avautuu paikka jonka voi halutessaan ostaa. Hinnat kuulemma pyörivät 50 000 ja 500 000 dollarin välillä.

Recoletan hautausmaa

Vierailimme myös lyhyesti San Telmon sunnuntaimarkkinoilla. Tarkoitus oli vilkaista myös La Boca, sillä ystäväni eivät olleet nähneet sitä vielä, mutta totesimme ajan käyvän vähiin ja suuntasimme takaisin hostellille. Yllätykseksemme metrot eivät kulkeneet, oletettavasti vaalien takia. Matka takaisin hostellille muodostui aikamoiseksi seikkailuksi, mutta pääsimme lopulta perille. Tässä vaiheessa olimme jo myöhässä varaamastamme tango showsta, jonne kiirehdimme paikalle taksilla. Paikka osoittautui todella hienoksi, joten emme aivan tunteneet kuuluvamme joukkoon tennareidemme ja matkalaukkujeni kanssa.

Sertifioitu tangotanssija

Onneksi paikalla oli kuitenkin muita kasuaalisti pukeutuneita ihmisiä, emmekä loppujen lopuksi olleetkaan myöhässä. Moiset huolet olisivat muutenkin unohtuneet pian, sillä paketin hintaan kuului tangotunti, jossa opettelimme tangon perusaskeleita. Saimme tunnista jopa hienon sertifikaatin, joka hieman pisti naurattamaan kun kyseessä oli kuitenkin vain 30 minuutin perusteet. Tanssahtelun jälkeen meidät ohjattiin pöytiin, jossa nautimme hienon kolmen ruokalajin illallisen. Lopuksi itse tangoesitys alkoi, ja oli kyllä aivan mahtava. Tanssijat olivat todella taidokkaita ja esitys oli yksi vierailuni kohokohtia. Valitettavasti esityksestä ei saanut kuvata, joten joudutte vain luottamaan sanaani.

Minulle oli sanottu, että tangoesitys kestäisi puoleen yöhön saakka, joten olin ottanut matkalaukkuni jo mukaan aikomuksena mennä esityksestä suoraan lentokentälle. Esitys kuitenkin päättyi jo tuntia aikaisemmin, joten sainkin viettää aikaa lentokentällä suunniteltua enemmän. Lentoni lähti vasta aamuyöllä, ja saavuin takaisin Chileen maanantai-aamuna. Ehdin juuri käydä kotona ottamassa pienet nokoset, ennen kuin oli mentävä yliopistolle tunneille.

Puerto Madero

Pidin Buenos Airesista paljon. Kaupunki tuntui hyvin eurooppalaiselta ja helposti lähestyttävältä. Kaupungissa on paljon nähtävää, ja erilaista kulttuuritarjontaa löytyisi varmasti ikuisuuksiin. Henkilökohtaisesti pidän siitä, miten kaupungista löytyy niin uutta kuin vanhaakin, usein aivan vierekkäin.

Viisumiasiaa

Viime viikolla kävin reissun Buenos Airesissa, Argentiinassa. Syynä tähän oli paitsi halu matkustella muuallakin kuin Chilessä myös paljon käytännöllisempi syy. Minun oli pakko poistua maasta hetkeksi, sillä oleskelen Chilessä turistiviisumilla. Blogin alussa olin sen verran vainoharhainen ja varovainen etten uskaltanut asiasta julkisesti puhua, mutta nyt kun uusi viisumi on jo hallussa niin ehkä olen turvassa (varsinkin kun ottaa huomioon kuinka todennäköistä on, että Chilen viranomaiset tätä blogia lukisivat..) Eli siis: virallisesti olen ollut maassa turistina, en opiskelijana.

Kun ennen vaihtoon lähtöä tein tutkimustyötä, sain selville että opiskelijaviisumi suomalaiselle maksaa noin 400 euroa, vaatii jos jonkinmoista lappua (muistaakseni myös lääkärin todistuksen terveydentilasta) ja lisäksi viisumi on noudettava henkilökohtaisesti Chilen suurlähetystöstä Helsingistä. Turistiviisumi puolestaan on suomalaisille ilmainen, sen eteen ei tarvitse tehdä mitään ja sen varjolla saa olla maassa yhtäjaksoisesti 90 päivää. Ennen kuin tämä 90 päivää tulee täyteen voi poistua maasta hetkeksi, ja takaisin tullessa saa uuden turistiviisumin uudelle 90 päivälle.

Kun on tottunut siihen, että byrokratiaa huijatessa useimmiten käy huonosti, turistiviisumi luonnollisesti arvelutti vähän. Tapasin kuitenkin entisen vaihtarin joka oli onnistuneesti oleskellut vaihtonsa ajan turistiviisumilla ja joka vakuutti, että käytäntö on hyvin yleinen vaihtareiden keskuudessa. Yhdellä Chilen turismisivullakin kerrottiin tästä vaihtoehdosta. Kuulemma Chilen laki ei tunnista tätä turistiviisumilla keinottelua - se ei ole laillista, mutta ei myöskään laitonta. Sivuston mukaan on ollut joitain tapauksia, joissa rajaviranomaiset ovat kyselleet kiusallisia kysymyksiä kolmannella tai neljännellä viisumin uusimiskerralla ja uusineet viisumin lyhyemmäksi ajaksi, mutta sen kamalampia kauhutarinoita ei kantautunut korviini.

Harkinnan jälkeen päätin, että mieluummin käytän ne 400 euroa (+muut viisuminhankkimiskulut) matkustamiseen, kun turistiviisumi kuitenkin vaikutti ihan turvalliselta vaihtoehdolta. Ja niinhän se oli. Kun saavuin Chileen virkailija ei kysynyt minulta mitään vaan antoi suoraan leiman passiin ja viisumin kouraan. En tosin heti tajunnut, että se pieni kuittia muistuttava paperilappunen oli tosiaan viisumini, kun kaikki kävi niin helposti.

Laskin, mihin 90 päivää riittää, ja suunnittelin lopulta matkan Buenos Airesiin. Suosittu vaihtoehto on Mendoza, sillä sinne matkustaminen on huomattavasti halvempaa ja vain päivän bussimatkan päässä, ja sinne suuntasikin osa kavereistani. Pieniä epävarmuustekijöitä kuitenkin liittyy Mendozaan, sillä bussit kulkevat sinne Andien läpi ja joskus raja voi olla useitakin päiviä suljettuna huonojen kelien vuoksi. Ystäväni esimerkiksi joutuivat jäämään Mendozaan ylimääräiseksi päiväksi, kun raja suljettiin lumisateen vuoksi.

Oma viisumin uusimiseni meni ilman ongelmia. Maasta poistuessa virkailija kysyi muutaman kysymyksen matkasuunnitelmistani, jotka tuntuivat aika kuumottavilta vaikka kyseessä olikin varmasti melko rutiinijuttu, ja leimasi sitten passini. Kun oli aika palata Chileen virkailija ei puolestaan virkannut mitään vaan hetken passiani tarkasteltua antoi leiman ja viisumin. Oma viisumini on nyt voimassa opiskelujen loppuun saakka, joten niin kauan kun en hukkaa lappua niin kaikki on sen puolesta kunnossa.

Voin sanoa olevani paljon tyytyväisempi 400 euron käyttämisen Buenos Airesiin kuin opiskelijaviisumiin, josta ei turvallisuuden tunteen lisäksi ole käytännössä juuri mitään hyötyä. Luonnollisesti turistiviisumin kanssa on pidettävä järki päässä - vaikka käytäntö ei varsinaisesti ole laiton, en menisi mainostamaan maahantulossa että aion opiskella ja/tai oleskella maassa pidempään kuin kolme kuukautta. Tosin jo täällä ollessa olen kuullut, miten jotkut ovat asuneet Chilessä jo vuosikausia turistiviisumilla ja aina kolmen kuukauden välein vain käyvät päiväreissun Mendozassa, joten sanktioita ei välttämättä ole luvassa vaikka viranomaiset tajuaisivatkin jutun jujun (kuten näissä tapauksissa epäilemättä tajuavat). Oman kokemukseni puolesta voin siis suositella turistiviisumia vaihtoajalle, mutta jokainen toki tehköön omat päätöksensä.

San Pedro de Atacama 3 - Laguna Cejar

Viimeinen postaus San Pedrosta ennen seuraavia seikkailuja. Viimeiselle kokonaiselle päivälle Atacamassa olimme varanneet turistikierroksen Laguna Cejarille. Kyseessä oli iltapäiväkierros, joka alkoi kello 16. Itse kierros maksoi muistaakseni noin 12,000 pesoa (noin 18 euroa), mutta hintaa lisäsi vielä luonnonpuistossa erikseen maksettavat 17,000 pesoa (noin 25 euroa).

Laguna Cejar

Ensimmäinen pysäkkimme oli Laguna Cejar, suolalampi. Cejarin suolapitoisuus on niin suuri, että siellä uidessa kelluu vaivattomasti. Päivä ei ollut lämpimin kaikista ja veden kylmyys hieman kauhistutti, mutta niin kuin aina siihen tottui nopeasti. Vaikka lammikossa oli kyllä tilaa pulikoida, en voinut olla ihmettelemättä mikseivät matkatoimistot organisoi reissujaan paremmin. Käytännössä kaikki toimistot nimittäin tarjoavat täsmälleen samoja reittejä täsmälleen samoin kellonajoin, josta johtuen joka kohteessa on oman bussilastin lisäksi kymmenen muutakin ja ruuhka taattu. Mutta kuten sanoin, lammikossa kyllä riitti tilaa, joten ainoiksi haitoiksi jäivät kuvissa olevat ylimääräiset ihmiset sekä oman rauhan puute (jota minä suomalaisena luonnollisesti kaipaisin, heh).

Oli sanoinkuvaamattoman siistiä kellua vedessä edes yrittämättä sitä. Ainoan haasteen toi se, että yritti kaikin voimin vältellä suolaveden saamista naamalle ja erityisesti silmiin. Vinkki: jos olet menossa suolajärveen uimaan, älä sheivaa muutamaan päivään. "Suolaa haavoille" tuottaa kipua muutenkin kuin metaforisesti, kuten ystäväni sai huomata.

Vietimme noin 40 minuuttia eri muodostelmissa kelluen, ennen kuin oli aika suunnata jääkylmille suihkuille huuhtomaan enimmät suolat pois. Laguna Cejar ja Laguna Chaxa (=flamingot) jakavat ykkössijan suosikkikohteistani Atacamassa, joten jos joskus suuntaat samoille seuduille niin suosittelen tsekkaamaan ainakin ne!

Ojos de Salar

Seuraava pysäkki oli Ojos de Salar eli Suola-aavikon silmät. Kyseessä on kaksi keskellä aavikkoa olevaa isoa, täysin pyöreää kuoppaa, joiden pohjalla on vettä. En itse asiassa tiedä taustaa näiden "silmien" muodostumiselle, sillä en jäänyt kuuntelemaan oppaan selityksiä. Toisessa lammikossa sai nimittäin uida, ja pakkohan tilaisuuteen oli tarttua. Rohkeimmat hyppäsivät kylmiltään lampeen, mutta itse kävin ensin kastautumassa turvallisesti ja hyppäsin vasta uusintakierroksella. Pulikointi jäi aika lyhkäiseksi, sillä bussimme lähti jo pian seuraavaan kohteeseen.

Tebinquinche

Kierroksemme viimeinen kohde oli Tebinquinche, jälleen yksi laguuna keskellä suolaa. Jäimme sinne katsomaan auringonlaskua, joka oli yksi upeimmista todistamistani. Ensin laskeutuva aurinko värjäsi taivaan ympäriltään keltaiseksi, jonka jälkeen saimme jälleen ihailla vuoriston tarjoamaa värishowta kun auringon viimeiset säteet värjäsivät vuorijonon keltaisesta oranssin kautta vaaleanpunaiseksi ja lopulta aivan violetiksi. Tunnelmaa paransi entisestään kierroksen hintaan kuuluvat pisco sourit (chileläinen juoma), naposteltavat ja ystävien seura.

Illan päätteeksi nautimme vielä hostellimme BBQ-illasta. Hassu sattuma muuten, että tapasin hostellissa puoliksi chileläisen, puoliksi suomalaisen miehen. Olin aivan puulla päähän löyty, kun pienen small talkin päätteeksi aivan chileläisen näköinen mies alkoikin puhumaan minulle suomea. Antin (kyllä, hänen nimensä oli Antti!) suomi ei kuitenkaan ollut supersujuvaa, ja kohteliaisuudesta muuta seuruetta kohtaan keskustelimme pääasiassa englanniksi ja espanjaksi. Täytyy varmaan alkaa pikkuhiljaa hyväksymään, että meitä suomalaisia (tai puolisuomalaisia) tosiaan löytyy aivan joka maailman kolkasta.

Viimeisenä aamuna olisimme halunneet vierailla geysireillä, mutta onni ei ollut puolellamme. Päivää ennen kuin saavuimme San Pedroon geysireillä oli sattunut onnettomuus, jonka johdosta koko paikka oli suljettuna viisi päivää. Tuntui melkeinpä kohtalon ivalta, että viiden päivän sulku sattuu juuri niille omalle neljälle päivälle, mutta kuultuamme tarinan taustan ei kehdannut kyllä harmitella. Kuulemma belgialainen nainen oli ollut turistikierroksella geysireillä, kun oli karannut varoituskylttien ohi ottamaan kuvaa ja tippunut yhteen geysireistä. 85% naisen kehosta oli palanut pahasti, samoin kuin hänen aviomiehensä kädet kun tämä yritti vetää naista turvaan. Nainen oli kiidätetty sairaalaan kriittisessä tilassa. En voi edes kuvitella, kuinka piinaavat hetket onnettomuuden jälkeen on ollut, sillä lähin sairaala on pitemmän matkan päässä ja on kestänyt kauan, ennen kuin apu on saapunut paikalle. Jo reissumme jälkeen kuulin, että nainen oli lopulta kuollut vammoihinsa. Kielletylle alueelle meneminen oli varmasti hetken päähänpisto, josta nainen sai sitten maksaa hengellään. Toivottavasti tragedia toimisi muistutuksena kaikille, että miettisi kahdesti ennen kuin lähtee toteuttamaan kaikkia päähänpistojaan.

La Sebastiana

Koska geysirit tosiaan oli suljettu, päätin viettää aamupäivän rennosti hengaillen hostellilla. Aamupäivän lepohetki tuntui aika luksukselta, kun oli ollut niin vauhdilla liikkeessä pitkään. San Pedron jälkeisen viikonlopun vietinkin kotimaisemissa ladaten akkuja. Sain vihdoin aikaiseksi vierailla yhdessä Pablo Nerudan kotimuseoista, La Sebastianassa, joka sijaitsee Valparaísossa. Koko talosta näkee runoilijan rakkauden mereen, samoin kuin hänen luovuutensa. Talon sisällä ei saanut kuvata, enkä taida pystyä vangitsemaan talon tunnelmaa sanoin, joten totean vain että luovat ja eriskummalliset yksityiskohdat ja sisustusratkaisut hallitsivat taloa. Sisäänpääsy maksoi opiskelijakortilla vain 2000 pesoa (alle 3 euroa) ja hintaa kuului myös englanniksi ja espanjaksi saatavilla oleva audio-opas. Tuntui aika hullulta katsella Nerudan kirjoituspöytää ja ajatella, että juuri tässä on mahdollisesti (Nerudalla oli kolme taloa) kirjoitettu osa Nobel-palkintoonkin johtaneista runoista.

Laguna Sausalito

Viikonlopun aikana vietin myös erään brasilialaisen synttäreitä läheisellä Laguna Sausalitolla, josta läheisestä sijainnista huolimatta en ollut ennen kuullutkaan. Kyseessä on pieni järvi, jossa voi vuokrata soutuveneen/polkuveneen ja viettää päivää järvellä kruisaillen. Muuten viikonloppu menikin tehokkaasti lepäilyn ja läksyjenteon parissa. Keskiviikkona on jälleen reissun aika, kun suuntaan pitkäksi viikonlopuksi Buenos Airesiin. Siitä eteenpäin kaikki matkasuunnitelmat ovatkin sitten auki, joten ehkä vietän taas enemmän aikaa täällä kotikaupungissakin. Tai katsotaan nyt mitä vielä keksitään!

San Pedro de Atacama 2 - Flamingoja, laguuneja ja tähtiä

Lauantaina oli vuorossa reissumme ainut koko päivän kiertoajelu, josta maksoimme 35,000 pesoa eli noin 50 euroa. Hinta kirpaisi, vaikka olikin halvin löytämämme vaihtoehto tälle reitille. Meidät haettiin hostellilta jo seitsemältä, ja bussissa torkkuen suuntasimme ensimmäiseksi aamupalalle pieneen kylään nimeltä Socaire. Sieltä matka jatkui ja ajoimme pitkään aavikon keskellä, kunnes saavutimme Piedras Rojan eli Punaiset kivet. Tiesin kyllä, että aavikolla lämpötilat tippuvat hyvinkin kylmäksi öisin, mutta en silti ollut varautunut edessäni olevaan näkymään - taivaalta satoi lunta. Oppaan mukaan lämpötilaa oli -10 astetta, mitä voimakas tuuli entisestään pahensi. Ilmasto ei vastannut lainkaan mielikuvaani aavikosta, sillä olosuhteet toivat mieleen Suomen alkutalven.

Olin luonnollisesti unohtanut hanskani hostellille, joten hetken kuvaussession jälkeen alkoi tuntua että sormet tippuvat kädestä. Varustukseni ei muutenkaan ollut riittävä, sillä vaikka olin pukenut kerrosta kerroksen perään, olisi hieman lämpimämpi takki ollut tarpeeseen. Ilokseni pääsin kuitenkin vihdoinkin käyttämään pipoa, jonka olin ostanut laskettelureissua varten. Olen vieläkin vähän katkera että reissuni kaatui, mutta ainakaan pipo ei ollut turha ostos!

Piedras Rojas

Yhtäläisyydet Suomeen loppuivatkin sitten säätilaan. Punaiset kivet, jään peittämä turkoosi järvi ja lumen peittämät vuoret olivat näky, jota en heti unohda.

Laguna Miscanti

Seuraava pysäkki oli Lagunas Miscanti ja Miñiques - tai tarkemmin sanoen vain toinen niistä, sillä yllättävien sääolosuhteiden vuoksi toiselle olisi ollut vaarallista ajaa pakullamme. Täällä kuulemma olisi normaalisti flamingoja, mutta jälleen epänormaalin kylmyyden takia flamingoja ei ollut nähtävissä. Opas kuitenkin vakuutti, että flamingoja löytyisi vielä Laguna Chaxalta, jonne suuntaisimme myöhemmin.

Tässä vaiheessa oli jo iltapäivä, joten palasimme takaisin Socairen kaupunkiin lounaalle. Samalla kiertelimme kaupungissa vähän enemmänkin ja näimme muun muassa kirkon. Oppaamme ei oikein ollut kunnostautunut informaation jakamisessa aiemmissa kohteissa, mutta kirkosta hän osasi kertoa jotain: kirkko oli hyvin vanha (vuosiluku mainittiin, mutta en muista) ja erityinen siitä, että sekoittaa kristillisiä ja inkojen piirteitä arkkitehtuurissaan.

Socaire

Seuraavaksi vuorossa oli minun vinkkelistäni matkan kohokohta: Laguna Chaxa. Laguuni sijaitsee keskellä suola-aavikkoa ja tunnettu flamingoistaan. Flamingot oli yksi niistä jutuista jotka aivan ehdottomasti halusin nähdä Chilessä oloni aikana, joten olin enemmän kuin innoissani.

Laguna Chaxa

En tainnut mainita edellisessä kirjoituksessa, mutta San Pedro de Atacama on 2,400 kilometriä merenpinnan yläpuolella. Tästä johtuen monet, minä mukaanlukien, kokevat pieniä vuoristotaudin oireita kaupungissa vieraillessaan. Itselläni oireet rajoittuivat helposti hengästymiseen ja ajoittaiseen päänsärkyyn, mutta eräs matkakumppanini tuli todella pahoinvoivaksi kierroksen aikana. Eikä ihme, sillä reissumme aikana kävimme jo 4,200 kilometrin korkeudessa.

Laguuni oli henkeäsalpaavan kaunis - vaaleaa suolaa silmänkantamattomiin, turkoosia vettä, vaaleanpunaisia flamingoja ja taustalla vuorijono. Olisin voinut jäädä ihastelemaan maisemia koko päiväksi, ja hieman haikeana harmittelin sitä etten voi vuokrata autoa - olisi varmasti taianomaista ajaa laguunille katsomaan auringonnousua. Auton vuokraaminen olisi muutenkin houkutteleva vaihtoehto, kun samat paikat pääsisi näkemään halvemmin (olettaen että vuokraisi auton porukalla) sekä omassa tahdissa. Olen kuitenkin kuullut, että ilman kansainvälistä ajokorttia voi joutua huonolla tuurilla vaikeuksiin viranomaisten kanssa, joten en halua ottaa riskejä.

Matkamme viimeinen etappi oli kaupunki nimeltä Toconao, jossa kiertelimme hetken. Näimme toisen inka-kristinusko-sekoituskirkon, mutta kaupungin kohokohta oli kaikille aitauksessa oleva laama. Jo toinen must-see eläin tuli siis nähtyä tämän kierroksen aikana!

Toconaon jälkeen suuntasimme takaisin hostellille. Päivä ei kuitenkaan päättynyt siihen, sillä olimme varanneet samalle päivälle myös tähtienkatselu-kierroksen. Atacama on yksi maailman parhaita paikkoja tähtien katselemista varten valosaasteen puuttumisesta ja ilman kuivuudesta johtuen. Atacamassa onkin lukematon määrä observatorioita, mukaan lukien ALMA - maailman suurin Maan pinnalla oleva radioteleskooppiryhmä, jossa tiedemiehet kaikista maailman kolkista tutkivat avaruutta.

Auringonlasku hostellilta

Olimme hieman huolissamme tähtikierroksemme kohtalosta, sillä olimme kuulleet että tähtikierrokset oli peruttu kahtena edellisenä päivänä pilvien vuoksi. Pääsimme kuitenkin onneksi lopulta lähtemään, tosin tunnin myöhemmin kuin oli tarkoitus. Ajoimme keskellä aavikkoa pimeyden keskellä, ja lopulta hyppäsimme ulos. Taivaalla näkyi Linnunrata ja lukematon määrä tähtiä. Oppaamme selitti meille taivaan ihmeistä ja saimme ihailla muun muassa Saturnusta teleskoopista. Oppaamme osoitti meille myös erään ALMAn löydöksen - meitä lähimpänä olevan Maan kaltaisen planeetan. Hän sitten vitsikkäästi totesi, että ehkä siellä on meidän uusi koti, vaikka realistisesti tuollainen ajatus on vielä hyvinkin fiktiota. Näin monia tähdenlentoja ja kavereideni kanssa pohdimme, onko tuolla jossain elämää.

Tähtien katselu keskellä aavikkoa oli taas yksi niistä kokemuksista, joissa tuntee itsensä melko pieneksi. Hyvällä tavalla.