La Pazin jälkeen matka jatkui Copacabanaan, Titicaca-järven rannalle. Bussimatka maksoi alle viisi euroa ja kesti nelisen tuntia. Olin lyöttäytynyt yhteen La Pazissa tapaamani saksalaisen Cristinan kanssa, joten matka sujui mukavasti rupatellen. Bussimatkan aikana maan köyhyyden näki entistä selvemmin. Tiet olivat todella huonossa kunnossa, ja laitakaupungit näyttivät aavemaisilta rikkinäisine ikkunoineen, graffiteineen ja huonosti kyhättyine majoineen. Kuuleman mukaan maan huono infrastruktuuri toimii myös taistelun välineenä. Kun kansa on tarpeeksi epätoivoinen, he pystyttävät teille barrikadeja niin, ettei ohi ole ajamista. Barrikadien avulla voidaan saada hallituksen huomio ja painostaa sitä parannuksiin. Me onneksi vältyimme barrikadeilta, ja pääsimme Copacabanaan ilman ongelmia.
 |
| Kohtalokas drinkki |
Perille päästyämme ensimmäisiä tehtäviä oli ruokapaikan etsiminen. Copacabana on kohtalaisen pieni kaupunki, ja kaikki turistien palvelut ovat keskittyneet samalle kadulle. Aurinko paistoi, päivä oli lämmin ja olimme kunnon lomafiiliksissä. Lomalla olon kunniaksi päätinkin ottaa ruokajuomaksi bolivialaisen drinkin. Kuten myöhemmin sain karvaasti kokea, tämä oli paha virhe. En nimittäin tullut ajatelleeksi, että kyseisessä drinkissä oli jäitä. Bolivialaisesta vedestä tehtyä jäätä. Turistien ei suositella juovan bolivialaista hanavettä, ja olinkin tähän asti pysytellyt pullovedessä. Drinkkiä juodessani en tietenkään osannut aavistaa vielä mitään, joten ei siitä vielä sen enempää.
Ruuan jälkeen kävimme varaamassa matkan Isla del Solin saarelle seuraavaksi päiväksi. Kiinnitimme myös huomiota kaupungin laitamalla olevaan kukkulaan, jonka huipulla näytti olevan ristejä. Varmistimme paikallisilta, että kukkulalle pääsee kiipeämään, ja lähdimme matkaan. Kukkulalle oli melko raskasta kiivetä sen jyrkän nousun takia, mutta huipulta avautuivat kauniit näkymät kaupunkiin ja Titicaca-järvelle. Aivan kukkulan huipulta löytyi paljon suuria ristejä, ja monet paikalla olijat rukoilivat niiden äärellä. Juttelin muutaman bolivialaisen turistin kanssa, jotka olivat todella herttaisia ja tarjosivat minulle jonkinlaista karamellipopcornia. He halusivat ottaa kuvia kanssani - ilmeisesti näin vaaleat ihmiset eivät ole ihan jokapäiväinen näky heille.
Kukkulareissun jälkeen levähdimme hotellilla hetken, mutta illan päälle lähdimme uudestaan kaupungille. Järven rannalta löytyi valtava määrä polkuveneitä, ja kun vuokrahinnatkaan eivät päätä huimanneet, niin päätimme käydä pienellä ajelulla. Polkuveneellä oli yllättävän hauskaa kruisailla, ja kaupunkia näki taas hieman eri perspektiivistä.
Seuraavana päivänä heräsimme aikaisin, sillä matka Isla del Solille alkoi heti aamutuimaan. Vatsani toimi aamulla hieman epänormaalisti, mutta en vielä kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota. Suuntasimme veneelle ja lähdimme matkaan. Isla del Sol (=Auringon saari) on Copacabanaa kohtalaisen lähellä oleva saari, joka tunnetaan inkaperinnöstään. Monissa matkaoppaissa suositellaan saarella yöpymistä, sillä auringonnousut ja -laskut ovat kuulemma maagiset.
Saarella saapuessamme jouduin hyväksymään, että vatsassani todella myllertää. Päätin kuitenkin selvitä kierroksesta kunnialla, ja lähdin muiden mukana kävelemään. Saari on melko pieni, ja kävelimme sen toiseen päähän. Matkalla oppaamme selitti saaren historiasta, ja perillä saimme ihailla inkojen rakennusten jäännöksiä. Saarella sijaitsi kuulemma myös nuoruuden lähde. Jonkin aikaa ihmeteltyämme suuntasimme takaisin samaa reittiä. Ehdimme juuri syödä vähän, kun tulikin jo aika palata Copacabanaan.
 |
| Näkymät hotellin ikkunasta |
Itse olin onnellinen, että olin selvinnyt mahani kanssa takaisin hostellille, ja loppupäivä menikin lähinnä sängyssä maatessa. Olo oli heikko, ja kaikki suuhun pistämäni tuli ulos varsin nopeasti. En onneksi ollut kuoleman kielissä, mutta hieman huolestunut. Matka-aikatauluni oli varsin tiukka, eikä siinä ollut varaa sairastelulle. Machu Picchullekin olisi tarkoitus kiivetä vain kolmen päivän päästä. Seuraavana aamuna olikin jo aika jatkaa matkaa Perun puolelle Punoon.
