Santiago & Concón

Perjantaina suuntasin päiväretkelle Santiagoon. Saavuimme kaupunkiin jo klo 11 ja suuntasimme heti Museo de la Memoria y los Derechos Humanosiin. Museo kertoo Chilen diktatuurin ajasta vuosina 1973-1988 erityisesti ihmisoikeuksien näkökulmasta. Olemme puhuneet aiheesta jo joillakin tunneilla koulussa, joten halusin ehdottomasti vierailla vielä aiheelle omistetussa museossakin. Museossa ei saanut ottaa kuvia, mutta koska netistä näitä kuvia löytyy niin liitän muutaman mukaan. Kuvat on lainattu plataformaurbana.cl -sivulta, ja kuvien alla on vielä erikseen linkit lähteeseen.

plataformaurbana

Lyhyt katsaus Chilen historiaan: Vuonna 1970 Chileen valittiin ensimmäinen sosialistinen presidentti: Salvador Allende. Allende halusi tehdä Chilestä sosialistisen maan pienentämällä luokkaeroja, takaamalla tasa-arvoiset mahdollisuudet, jakamalla maata uudestaan, uudistamalla terveydenhuollon ja koulutuksen sekä kansallistamalla pankkeja ja kaivoksia. Muutokset olivat suuria ja tapahtuivat nopeasti, mikä johti hyvin epävakaisiin oloihin. Talous oli alhaalla, inflaatio taivaissa ja kansa alkoi jakautua kahtia. Lisäksi USA oli hyvinkin peloissaan sosialismin rantautumisesta Chileen ja halusi Allendesta eroon. USAn asettama kauppasaarto ja toimenpiteet presidentin syrjäyttämiseksi lisäsivät epävakautta entisestään.

Vuoteen 1973 mennessä Chilen talous oli hunningolla ja poliittinen kenttä jakautunut kahtia. 11. syyskuuta armeija suoritti vallankaappauksen armeijan ylipäällikkö Augusto Pinochetin johdolla, Yhdysvaltojen avustuksella. Armeija pommitti La Monedaa, presidentin toimistoa, ja lopulta valtasi sen. Pommituksen aikana Allende piti kuuluisan viimeisen puheensa, jossa hän ilmoitti taistelevansa demokratian puolesta viimeiseen hengenvetoon saakka. Ennen La Monedan lopullista valtausta Allende teki itsemurhan. Kuolemasta on liikkunut epäilyksiä, mutta virallinen kanta on että kyseessä oli tosiaan itsemurha. Museossa näkyi Allenden lähipiirin haastatteluja, jotka pitivät presidentille seuraa viimeiseen hetkeen saakka. Heidän mukaansa pakeneminen ei ollut Allendelle vaihtoehto, vaan periaatteen miehenä hän päätti kuolla presidenttinä.

Tässä ainakin pitäisi olla hienosti sisällytettynä Youtube-video Allenden

viimeisestä puheesta espanjaksi & englanniksi tekstitettynä:

Museo oli kaiken kaikkiaan todella hienosti toteutettu ja voimakas kokemus. Allenden viimeinen puhe oli kuultavilla, samoin kuin ensimmäinen sotilasjuntan julkinen esiintyminen. On aika ironista, että Pinochetin puheessa sotilasjuntta perusteli tekoaan sillä, että on heidän velvollisuutensa suojella Chileä, vaikka se tarkoittaisi demokraattisen perinteen rikkomista. Puheesta paistoi asenne, että vaikka tehtävä on rankka ja vaikea, he ovat valmiita ottamaan tämän taakan kantaakseen että voisivat pelastaa Chilen.

Sotilasjuntan ensimmäinen esiintyminen

Pian vallankaappauksen jälkeen alkoivat ihmisoikeusrikkomukset. Tuhannet ihmiset pidätettiin, kidutettiin, tapettiin tai pakotettiin lähtemään maasta. Sähköllä ja vedellä kiduttaminen oli tavallista, samoin kuin kaiket muutkin fyysisen, henkisen ja seksuaalisen pahoinpitelyn muodot. Kuten mainitsin Argentiinan Madres de Plaza de Mayon kohdalla, samoin Chilessä armeija pisti ihmisiä katoamaan. Museossa oli nähtävillä läheisten eri virastoille lähettämiä kirjeitä, joissa kyseltiin kadonneiden olinpaikkaa. Oli aika järkyttävää nähdä jotain niin kammottavaa asiaa koskevaa niin virallisessa muodossa paperilla, sillä kirjeet olivat todella muodollisia. Jopa lapsia oli pidätetty ja pidettiin tuntemattomissa paikoissa. Monet lapset kärsivät myöskin, kun toinen tai molemmat heidän vanhemmistaan oli otettu valtion huostaan. Miljoonat ihmiset pakenivat, ja museossa oli nähtävillä kartta vastaanottajamaista. Suomi otti vastaan noin 250 pakolaista, kun taas Neuvostoliittoon rantautui jopa 2 miljoonaa chileläistä. Chileläisiä pakeni käytännössä kaikkiin maailman kolkkiin. Maailmalla osoitettiin mieltä Pinochetin ihmisoikeusrikkomuksia vastaan. Museossa oli esillä kaikennäköistä mielenosoitusmateriaalia ympäri maailmaa.

plataformaurbana

Vuonna 1980 tapahtui jotain, mikä teki Pinochetista diktatuurin sijasta presidentin. Valitettavasti oma espanjan taito osoitti puutteensa tässä asiassa, joten yksityiskohdat siitä miten demokraattiseksi tai "demokraattiseksi" presidentiksi tuleminen Pinochetilta onnistui jäi omalta osaltani hämärään. Wikipedia kertoo, että kyseessä olisi ollut kansanäänestys, jossa äänestettiin presidentti seuraavaksi kahdeksaksi vuodeksi. Aiheesta enempää tietämättä vähän mietin, miten demokraattinen kyseinen äänestys loppujen lopuksi on ollut..

plataformaurbana

Kahdeksan vuoden kuluttua järjestettiin uusi äänestys, jossa päätettiin jatkaako Pinochet vielä vallassa. Propaganda oli voimakasta niin Kyllä- kuin Ei-puolillakin, tosin Pinochetin kannattajat eivät aina pelanneet ihan yhtä reilusti. Lopulta Ei-äänet voittivat ja seuraavana vuonna järjestettiin presidentinvaalit. Presidentiksi päätyi Patricio Aylwin, jonka puheessaan julisti että Nunca mas - ei enää koskaan.

plataformaurbana

Museo tarjosi tietoa kattavasti ihmisoikeusrikkomusten ympäriltä, samoin kuin jotain maan ihmisten arjesta ja politiikasta. Itse olisin jäänyt vielä kaipaamaan enemmän tietoa Pinochetin politiikasta, sillä hän teki kuulemma paljon hyvääkin. Kun on kuullut vain kertomuksia kidutuksista ja katoamisista, ihmettelee pakostakin miksi osa ihmisistä kannatti Pinochetia ja miksi häneen suhtaudutaan edelleen ristiriitaisesti. Mutta toki on ymmärrettävää, että museon on pitänyt tehdä rajauksensa. Museo oli monilta osin muistomerkki diktatuurin uhreille, joten ehkä Pinochetin saavutuksia ei ole koettu sopivaksi käsitellä samassa yhteydessä, tai ehkä on päätetty että enempi info olisi yksinkertaisesti liikaa yhteen museoon. Meilläkin meni useampi tunti kun kiersimme kaiken läpi, vaikka väsyneinä kuljimmekin viimeisen osan melko nopsaan.

Vierailijoille: Museota lähin metropysäkki on Quinta Normal. Museoon on ilmainen sisäänpääsy, mutta englanninkielisen audio-oppaan vuokraaminen maksaa 2,000 pesoa (alle 3 euroa). Jos espanja ei ole hallussa, suosittelen audio-opasta, sillä itse museossa kaikkea ei oltu selitetty englanniksi. Laukut jätetään respan vahdittavaksi.

Museon jälkeen kävimme syömässä, jonka jälkeen suuntasimme Feria Internacional del Libro de Santiagoon eli Santiagon kansainvälisille kirjamessuille. Käsittääkseni tapahtuma järjestetään joka vuosi, ja tänä vuonna messuille oli kutsuttu erityisvieraiksi väkeä Pohjoismaista. Itse en vierailijalistaa lukiessani tunnistanut nimeltä oikein ketään suomalaisia, vaikka joukosta kyllä löytyikin yksi Finlandia-voittaja.

Messun sisäänpääsy maksoi 2,000 pesoa. Messualue oli valtava, ja saimmekin pian kirjaähkyn kaikkia kojuja kierrellessä. Oli kieltämättä hauskaa nähdä suomalaisia ja pohjoismaalaisia kirjoja espanjaksi käännettynä. Suomalaisista Sofi Oksanen näyttää olevan nyt suosiossa. Kaverini oli käynyt messuilla aiemmin ja sanoi nähneensä suomalaisen lastenkirjan, jossa oli tekstien päälle vain liimattu espanjankieliset käännökset. Itse en valitettavasti bongannut tätä näkyä :D Alueelta löytyi myöskin kahvila, jossa tarjottiin pohjoismaalaisia herkkuja. Reaktioni oli varmaan näkemisen arvoinen, kun yhtäkkiä hoksasin listalla jotain tuttua ja huudahdin innoissani "Karjalanpiirakoita!!". Pakkohan niitä oli sitten maistaa, vaikka aika erilaisia olivat kuin siellä Suomessa. Pointseja kuitenkin yrityksestä!

Aika riensi yllättäen iltaan, ja lähdimme takaisin bussipysäkille. Emme olleet ostaneet bussilippuja kotiin ennakkoon, koska ajattelin että on kivempi kierrellä rauhassa aikatauluista välittämättä. Tämä taktiikka ei ole ikinä ennen tuottanut minkäänlaisia ongelmia ja bussiasemalta on päässyt matkaan enintään 15 minuutissa, mutta toisin oli tällä kertaa. Bussiasema oli aivan täynnä ihmisiä. Kaksi ensimmäistä bussifirmaa tarjosivat pelkkää ei-oota, ja kolmannen firman hyvin pitkässä jonossa ehdimme jo vähän panikoida että jos emme pääsekään kotiin yöksi. Onneksi saimme kuitenkin paikat yli tunnin päästä lähtevästä bussista. Ilmeisesti koko Santiago matkustaa Viñaan pyhäinpäivän/halloweenin kunniaksi.. Noh, loppu hyvin kaikki hyvin ja pääsimme takaisin kotiin, joskin hieman myöhemmin kuin olimme suunnitelleet.

Lauantaina nukuin kerrankin pitkään, mutta mitenkään laiska päivä ei ollut tiedossa. Lähdettiin nimittäin porukalla surffaamaan! Jonkun tutun tuttu tuli hakemaan meitä pakulla, ja tunnin ajomatkan päässä oltiin Concónissa (kävin siellä jo kerran aiemmin sandboardaamassa). Sandboardin yhteydessä taisin tokaista, että olisi kiva kokeilla onnistuuko surffaaminen yhtä vaivattomasti. Nyt voin todeta että ei kyllä todellakaan onnistu :D

Paikan päällä saimme märkäpuvut ja hyvin lyhyen oppitunnin surffauksesta. Pian olimmekin sitten meressä laudat kourassa. Laudan päällä tasapainottelu tuotti minulle jo mahallaan ollessa haastetta, ja kun muutaman kerran pääsin kunnolla ratsastamaan aallolla suurin saavutukseni oli jonkinlainen puoliksi seisominen sekunnin ajan. Suurimman osan ajasta aallot heittelivät minua ja lautaa mihin sattui ja tuntui kuin taistelisin jonkinlaista petoa vastaan. Parin tunnin aikana nielin varmaan muutaman litran merivettä ja keräsin mustelmia ympäri kehoa. Osa kavereista oli taidokkaampia ja nauttivat lajista enemmän, itse taidan vaan todeta että olenpahan nyt kokemusta rikkaampi. Vesi oli kuitenkin lämmintä ja aurinko paistoi. joten vaikka itse surffaus ei oikein sujunut niin päivä oli kuitenkin ihan onnistunut. Illan vielä kruunasi rapu-empanada, jonka kävin ostamassa läheisestä kioskista.


Ps. Vaihdoin blogin taustakuvaa, mitä tykkäätte? Halusin laittaa taustaksi yhden lempikuvistani Viñasta, vaikka valitettavasti noiden taustakuvien kriteerit oli sellaiset että kuvasta tuli vähän pikselimössöä. Sain myös korjattua video-ongelmat, Buenos Airesin Madres de Plaza de Mayo -videon ja Pääsiäissaaren tanssiesitys-videon pitäisi nyt toimia. Muutenkin saa kyllä kommentoida, ois hauska tietää ketkä kaikki tätä lukee (äidin ja mummin lisäksi, terkkuja <3)