Opiskelu UVM:ssä

Vaihtoyliopistoni nimi on tosiaan Universidad Viña del Mar, ja ajattelin kertoa vähän että millaista siellä on opiskella. Yksi suurimmista syistä UVM:n valintaan oli minulla se, että tarjolla oli kohtalaisen laaja valikoima englanninkielisiä kursseja. Halusin kyllä opiskella myös espanjaa ja espanjaksi, mutta koska tarkoituksena oli saada hyväksilukuja ihan pääaineopintoihini halusin varmistaa, että selviän kursseista kunnialla. Toisin sanoen pelkäsin, että pelkät espanjankieliset kurssit olisivat liian haastavia enkä saisi kursseja suoritettua.

UVM järjestää vaihtareille kursseja sekä englanniksi että espanjaksi. Nämä kurssit ovat pelkästään vaihtareita varten järjestettyjä, eikä niille osallistu chileläisiä opiskelijoita. Tarpeeksi sujuvasti espanjaa puhuvat voivat osallistua tavallisille kursseille chileläisten kanssa. Aivan ensimmäisinä päivinä orientaatiota osallistutaan espanjan lähtötasotestiin, jonka tuloksesta riippuu mille kursseille voi osallistua:

a) englanninkieliset kurssit - kaikille vaihtareille vapaita

b) espanjankieliset kurssit vaihtareille - vaaditaan tason B1 espanja

c) espanjankieliset kurssit chileläisten kanssa - vaaditaan tason B2 espanja

Itse sijoituin tasolle B1, eli sain valita vapaasti vaihtarikursseista. (Saman tason saavuttivat myös yhden kurssin espanjaa opiskelleet kaverini vajaan viikon Chilessä oleskelun jälkeen, joten jos löytyy kielipäätä niin sanoisin että taso on melko helppo saavuttaa.) Tällä järjestelmällä on niin hyvät kuin huonotkin puolensa. Hyvä puoli on se, että voi yhdistellä vapaasti englannin- ja espanjankielisiä kursseja sekä se, että espanjankielisten kurssien taso ei ole yhtä vaativa kuin mitä ne olisivat pääkampuksella chileläisten kanssa. Huono puoli on se, että kontaktia paikallisten opiskelijoiden kanssa ei synny, kun kursseilla on pelkkiä vaihtareita.

Opintojen alussa on kahden viikon jakso, jonka aikana voi tehdä muutoksia kurssivalintoihin. Käytännössä kokeilin itse useampaakin kurssia, ennen kuin tein lopulliset päätökset mitä otan (pientä pohdintaa valinnoista täällä, lopulliset valinnat täällä).

Koska kursseille osallistuu vain (ei-Lattareista tulleita) vaihtareita, ovat ryhmäkoot pääsääntöisesti hyvin pieniä. Omilla kursseillani suurin ryhmäluku on seitsemän ja pienin kaksi, joten opettajan huomiosta ei tarvitse taistella. Muutama kaverini on ainut oppilas kurssillaan, kun taas osaa valikoimissa olevista kursseista ei järjestetty lainkaan kun kukaan ei valinnut niitä. Propsit siis UVM:lle siitä, että kurssien toteutumiseen voi luottaa vaikka olisi itse ainut opiskelija, joka haluaa kyseisen kurssin.

Kurssit kestävät koko lukukauden ja niissä on läsnäolopakko. 5 opintopisteen kursseilla tunteja on kahdesti viikossa, kun taas 10 nopan espanjan tunteja on neljästi. Jos tunneilla ei ole 80% ajasta, kurssista saa automaattisesti hylätyn (poikkeuksena sairaudet, joista on oltava lääkärin todistus). Matkustella ei siis saa vapaasti, vaan pitää aina laskea ettei missaa liikaa tunteja. Tosin perjantait ovat meillä aina vapaita, joten siitä saa enemmän liikkumavaraa.

Työmäärä vaihtelee kovasti kurssista riippuen. Opintopistemäärältään pienempi espanjan kurssini on huomattavasti työläämpi kuin suurempi, sillä saamme läksyjä joka päivä ja lähes joka viikko on vuorossa jokin vähän isompi työ. Lukukauden aikana pidän päälle 10 esitelmää, kirjoitan noin kuusi esseetä ja teen lukemattomia pienempiä töitä, kuten tällä hetkellä CV:tä espanjaksi. Lisäksi osallistun tunneille ja teen läksyt, joita on odotettavissa lähes joka tunnilta. Espanjan kursseilla järjestetään välikokeita (niitä taitaa kertyä noin 7 yhteensä), ja kurssin lopuksi on loppukoe kaikesta kurssin aikana käsitellystä. Toisella kirjallisuuden kurssillani kirjoitetaan essee loppukokeen sijasta, ja itse asiassa en olekaan nyt aivan varma miten toisella kirjallisuuden kurssillani menetellään, mutta luulisin että sielläkin on essee kokeen sijasta.

Kurssit ovat paljon koulumaisempia paitsi läsnäolon osalta, myös siinä että ne eivät ole niin luentomaisia. Noh, toinen kirjallisuuden kurssini on aika luentomainen, mutta sielläkin on tilaa keskustelulle. Muuten kursseilla tehdään tehtäviä, katsotaan kielioppia ja elokuvia, luetaan tekstejä, tehdään harjoituksia ja keskustellaan. Pienien ryhmäkokojen ansiosta opettajat pystyvät ottamaan opiskelijat yksilöllisemmin huomioon, vaikkakaan läsnäolopakosta ynnä muista ei pystykään joustamaan. Esimerkiksi töiden deadlinet ovat yleensä neuvoteltavissa, mikäli jokin suuri työ ilmaantuu viikon varoitusajalla juuri silloin, kun on isompi reissu tiedossa. Opettajat ovat muutenkin todella mukavia, ja heiltä voi kysyä neuvoa ongelmiin.

Kun on aiemmalla yliopisto-uralla tottunut siihen, että yliopistolle tullaan jos sattuu huvittamaan (ei sillä etteikö pääsääntöisesti huvittaisi), tuntuu läsnäolopakon tiukkuus oudolta. Poissaolosta on oikeasti oltava lääkärintodistus, jos meinaa saada sen hyväksyttyjen poissaolojen joukkoon. Vaikka siis kuinka aamulla tai illalla väsyttäisi, kurssilta ei jäädä pois, sillä sallitut poissaolot haluaa varata mahdolliseen matkusteluun. Samasta näkökulmasta ryhmäkokojen pienuus on joskus kuumottavaa, kun sen sijaan että hukkuisi suuren luentosalin massaan on koko ajan opettajan katseen alla ja oltava skarppina. Mutta totta kai se on aivan mahtava tilaisuus oppimiselle!

Aluksi kaikki kurssini tuntuivat melko haastavilta, kun espanjan taitoni eivät vielä olleet kovin loistavat. Yhä edelleenkin joudun käyttämään paljon aikaa espanjankielisen kirjallisuuden lukemiseen ja kääntämiseen ja joskus turhaudun kun kirjallisuudesta keskustelu ei suju kovin sutjakkaasti vieraalla kielellä, mutta voin todeta että edistymistä on tapahtunut. Aluksi jouduin keskittymään hurjasti että ymmärsin mitä opettajat puhuvat ja yhden kurssin jutuista meni puolet täysin ohi, kun taas nyt ymmärrän pääsääntöisesti kaiken ilman suurempia ponnisteluja. Kaikki kurssini ovat hyvin keskustelevia, joten alun takelteluiden jälkeen puhuminenkin sujuu helpommin ja ujous vieraan kielen käyttämisestä on pakostakin karissut. Pidän myös suomalaisena piirteenä sitä häpeää, mikä takeltelusta yleensä seuraa, mutta siitäkin on tehokkaasti oppinut pois. Opettajat ovat ymmärtäväisiä ja auttavat kyllä, jos jokin sana on hukassa.

Itse olen tykännyt kaikista kursseistani. Toisella espanjan kurssillani opin Chilen kulttuurista, kun taas toinen keskittyy kielioppiin. Espanjankielisellä kirjallisuuden kurssilla saan kuulla, lukea ja keskustella Latinalaisesta kirjallisuudesta, ja englanninkielisellä kirjallisuuden kurssilla opin kirjallisuuden lisäksi Lattareiden historiasta. Kursseista syntyy tasapaino hyödyn (kielioppi) ja huvin (kulttuuri) välille, ja kirjallisuuden kurssini ovat hurjan mielenkiintoisia. Paikallisten opiskelijoiden puutteesta huolimatta kielitaito on kehittynyt. En edelleenkään ole täysin sujuva, mutta sanoisin että sellainen kommunikatiivinen taso on jo saavutettu. Pystyn käymään keskusteluja normaaleista asioista ilman suurempia ongelmia ja luetun ymmärtäminen on hyvä (poikkeuksena kirjallisuus, jossa käytetään taiteellisempaa ilmaisua. Sanastoni ei vielä yllä runolliseen kieleen).

Loppukevennykseksi voin kertoa parista tapauksesta, jolloin heikko kielitaitoni on aiheuttanut tahatonta huumoria. Kirjallisuuden kurssin alussa opettaja kysyi meiltä, mitä eräs sana tarkoittaa. Minullahan ei ollut mitään hajua sanan merkityksestä, mutta luulin että kanssakurssilaiseni tunsivat sanan ja että tarkoituksena oli käydä jonkinmoista filosofista keskustelua siitä, mihin kaikkeen kyseisellä sanalla voidaan viitata. Välttääkseni nolon tilanteen, joka väistämättä syntyisi kun filosofinen keskustelu alkaisi, päätin siis kysyä mitä sana tarkoittaa. Opettajan vastaus paljasti, että kyseessä ei ollutkaan filosofisen keskustelun avaus vaan ihan rehti kysymys siitä, että tunteeko kukaan sanan merkitystä: "Exactamente! Iia on aivan asian ytimessä! Mitä tämä sana tarkoittaa??". Luonnollisesti tämä oli kaikkien mielestä hyvinkin hauskaa ja nauroin itsekkin. Nolon tilanteen välttely-yritys johtikin vain uuteen "noloon" tilanteeseen, jolta olisin säästynyt jos olisin pitänyt suuni kiinni :D

Toinen mieleenjäänyt "moka" sattui myöskin melko alkuaikoina. Juttelin vuokraperheeni pojan kanssa ja kerroin, että olin vasta käynyt Conconissa sandboardaamassa ja syömässä empanadat. Luulin, että poika kysyi minkälaisen empanadan söin (espanjaksi "minkä kanssa söit empanadan"), joten vastasin että juuston ja ravun kanssa. Poika näytti vähän hämmentyneeltä ja selvensi, että tarkoitti kenen kanssa olin Conconissa - olinko siellä kenties ystävien kanssa...? Nauraen sitten toistin vastaukseni, että juuston ja ravun kanssa, mikä johti vitsailuun siitä ovatko kaikki ystäväni mereneläviä. Pienestä mokailusta saa siis ihan hauskat jutut aikaiseksi, kun ei jää häpeämään sekoilujaan ja osaa nauraa itselleen.