San Pedro de Atacama 1 - Valle de la Luna

Ajattelin pilkkoa tämän reissukertomuksen useampaan osaan, osittain siksi ettei sitä välttämättä jaksaisi lukea yhdellä kertaa ja osittain siksi että jutun julkaisu venyy aika pitkälle, jos odotan että saan kaiken kirjoitettua samaan postaukseen (koska kuten olette huomanneet, tiivistäminen ei oo mun juttu :D)

Pääsiäissaaren jälkeen ehdin viettää tehokkaat 3,5 päivää koulun penkillä ennen kuin oli seuraavan reissun aika. En oikein ollut ehtinyt toipua edellisestä reissusta (saarella ei tullut paljoa nukuttua, kun oli niin paljon nähtävää), joten lähdin matkaan jo valmiiksi hieman uupuneena.

Bussimatka San Pedroon kestäisi noin 30 tuntia, joten ajan säästämiseksi lensin Santiagosta Calamaan, josta otin lentokenttäkuljetuksen itse 1,5 tunnin päässä sijaitsevaan kohteeseen. Pohjois-Chilessä sijaitseva Atacaman aavikko on Etelämantereen jälkeen maailman kuivin aavikko - kuulemma tietyillä alueilla ei ole satanut 400 vuoteen. San Pedro de Atacama on tämän aavikon laitamilla oleva kaupunki, johon aavikon turismi on keskittynyt.

Kun saavuin hostellille oli jo myöhä, enkä pimeyden vuoksi nähnyt oikein kaupunkia enkä sen ympäryksiä. Seuraavana päivänä minä ja osa matkaporukkaamme (joka koostui jälleen USA:laisista) vuokrasimme pyörät (hinta 4,000 pesoa/päivä) ja suuntasimme kohti Valle de la Lunaa. San pedrosta löytyy lukemattomia matkatoimistoja jotka tarjoavat neljän tunnin kiertoajelua Valle de la Lunassa ja Valle de la Muertessa, eikä hinta olisi ollut paljoa kalliimpi. Itse kuitenkin vierastan järjestettyjä kiertoajeluita, ja koska Valle de la Luna on vain 15 kilometrin päässä kaupungista päätimme hyödyntää käytännössä ainoan mahdollisuutemme omatoimiseen kiertelyyn.

Valle de la Luna on saanut nimensä siitä, että sen maisemat muistuttavat kuun pintaa. Toisin kuin olin kuvitellut, aavikko ei ollut vain iso läntti ei mitään, vaan Valle de la Lunassa oli paljon suurempia ja pienempiä vuoria ja kivimuodostelmia.

Pyöräillessä sai todella tuntea aavikon kuivuuden - auringon paahde, liikunta ja etenkin ilman kuivuus aiheuttivat sen, että suu oli koko ajan kuiva ja olisi tehnyt mieli hörpätä vettä noin 10 sekunnin välein. Tuuli viilensi matkantekoa, joka oli ajoittain rankkaa kun hiekka peitti tien ja edessä oli valtava ylämäki. Ajoittain tuuli yltyi niin kovaksi, että sen lennättämät hiekanjyvät tuntuivat iholla pieninä neulanpistoina. Onneksi tuulenmyräkät eivät kestäneet kovin kauaa kerrallaan.

Lähellä kansallispuiston sisäänkäyntiä on mahdollisuus poiketa reitiltä hetkeksi. Lähdimme seikkailulle luolaan. Ahtaiden käytävien jälkeen kiipesimme kukkulan päälle, josta avautui maisemat aavikolle. Luolassa seikkaillessa sai ihan lähietäisyydeltä ihastella eroosion kiveen aiheuttamia kuvioita, kristallisoitumista ja suolaksi muuttumista.

Tres Marias

Valle de la Lunan kenties päänähtävyys on kivimuodostelma nimeltään Tres Marias (Kolme Mariaa). Nämäkin muodostelmat ovat eroosion aikaansaannosta, vaikka näyttävätkin siltä että voisivat olla ihmisten käsialaa.

Dyyni

Paluumatkalla pysähdyimme laakson valtavalle hiekkadyynille. Itse hiekkadyynille ei saanut kiivetä, mutta sen vieressä oli kukkula josta pystyi ihailemaan niin dyyniä kuin vieressä olevaa pientä suola-aavikkoakin. Monet turistiryhmät kuulemma ihailevat auringonlaskua dyyneiltä, mutta koska dyynit ovat vielä aika kaukana kaupungista eikä ajatus pilkkopimeällä aavikolla pyöräilemisestä innostanut, päätimme siirtyä lähemmäs puiston sisäänkäyntiä auringonlaskua varten.

Perustimme leirin aika satunnaiseen paikkaan ja pidimme levähdyshetken. Auringonlasku ei aluksi näyttänyt tarjoavan kovin kummoisia elämyksiä pilvisestä säästä johtuen, joten lähdimme suosiolla paluumatkalle. Siinä pyöräillessä saimme sitten kuitenkin ihailla auringon aikaansaannoksia, kun edessämme olevat vuoret värjäytyivät ensin oranssinkeltaisiksi ja sitten vaaleanpunaisista liiloiksi.

Päivä oli väsyttävä, mutta palkitseva. Ystäväni tuntuivat valittelevan paljon retken vaikeuksia (kuivuus, tuuli, fyysinen vaikeus), mutta omasta mielestäni retki ei ollut niin paha kuin mitä heidän puheistaan olisi voinut ymmärtää. Mielestäni pienet epämukavuudet vähän niin kuin kuuluvat asiaan ja ovat osa seikkailua - niistähän ne parhaat tarinatkin usein muodostuvat. Verrattuna kiertoajeluun emme nähneet yhtä paljoa, sillä ajelu kävi toisessakin laaksossa, mutta toisaalta me olimme tien päällä 8 tuntia kun ajelu kestää vain neljä, eli saimme ihailla pidempään maisemia. Olin tyytyväinen valintaamme - omassa rauhassa kierteleminen ja maiseminen katsominen ilman välissä olevaa lasia päihittää bussirysän.

Illalla vuorossa oli hostellimme (Aji Verde) järjestämä barbeque, jossa nautimme nuotiosta, grilliherkuista ja seurasta väsymyksestä huolimatta.


Vinkki: Calaman lentokentältä pääsee San Pedroon kahdella eri tavalla:
a) ottaa yhden niistä monista lentokenttäkuljetuksista, joita lentokentältä tarjotaan. Pelkkä meno maksaa 12,000 pesoa ja meno-paluu 20,000. Tästä voi vielä yrittää tinkiä, itse maksoin meno-paluusta 18,000 pesoa ja olen kuullut että vieläkin halvemmalla pääsee. Kuljetus vie suoraan hotellin ovelle, ja suosittelen tätä vaihtoehtoa jos matkustat yksin tai jos lentosi saapuu Calamaan myöhään.
b) ottaa taksin Calaman keskustaan. Osa ystävistäni valitsi tämän vaihtoehdon, ja taksimatka maksoi kuulemma 8,000 pesoa. Calaman keskustasta voi taas ottaa bussin (esim Tur Bus) San Pedroon, joka maksaa noin 2,000-3,000 pesoa. Jos siis matkustat porukalla tämä vaihtoehto on huomattavasti halvempi, kun taksimatkan hinnan saa jaettua useammalle. Luonnollisesti tämä myös vie enemmän aikaa ja on riippuvainen bussiaikatauluista.