Santiago

Viime viikonlopun vietin Chilen pääkaupungissa Santiagossa. Vajaan kahden tunnin bussimatka kaupunkiin maksoi noin kolme euroa, ja naureskelin etten samalla summalla pääsisi Suomessa edes kotoa yliopistolle. Bussimatkustaminen on ihastuttavan halpaa täällä!

Tämän kirjakaupan myyjä pyysi kirjoittamaan ylös suomalaisia kirjailijoita ja runoilijoita,
jotta voisi tutustua heidän töihinsä

Pienten ongelmien vuoksi (bussi oli myöhässä ja vaihdoimme lopulta kokonaan toiseen bussiin..) saavuimme hostelille vähän myöhemmin kuin oli tarkoitus. Tässä vaiheessa saimme tietää, että olisi kannattanut ottaa turistiviisumi mukaan. Chilessä on nimittäin sellainen systeemi, että hostellin hintoihin lisätään vielä 19% vero. Veroa ei tarvitse maksaa, jos omaat turistiviisumin (kuten me) ja maksat Amerikan dollareilla (jonka voi tehdä myös kortilla). Mehän emme tätä tietenkään muistaneet, joten jouduimme pulittamaan yöpymisestä enemmän kuin olimme suunnitelleet. Onneksi hostelli oli suhteellisen edullinen (neljän hengen huone 11,000 pesoa/yö/henkilö), joten mistään älyttömistä summista ei ollut kyse, mutta muistetaanpa jatkossa ottaa se lappu mukaan.

Ensimmäiseksi lähdimme kiertelemään Lastarrion kaupunginaluetta ja etsimään ruokapaikkaa. Conconin reissulla ihastuin rapu-empanadaan, joten ravintolassa valitsin perinteisen rapupiirakan ruuakseni. Herkullista! Täytyy yrittää syödä itsensä ähkyyn rapua täällä, niin ei tule sitten niin ikävä Suomessa..

Pastel de jaiba eli rapupiiras

Tarkoituksena oli suunnata Chilen kansalliseen taidemuseoon eli Museo de Bellas Artesiin, mutta koska museo meni kiinni jo klo 18, päätimme jättää sen suosiolla toiselle päivälle. Sen sijaan kiertelimme pieniä kauppoja ja suuntasimme vähitellen Plaza de Armasille ja Catedral Metropolitana de Santiagolle. Santiago on ihana sillisekoitus uutta ja vanhaa: kyseinen katedraali on rakennettu 1700-luvulla, ja heti katedraalin vieressä näkyi todella moderni kerrostalo. Uusi ja vanha kulkevat käsi kädessä.

Catedral Metropolitana de Santiago

Päivä alkoi tässä vaiheessa jo hämärtyä, joten suuntasimme takaisin hostellille. Kuulemamme mukaan Santiago ei ole yhtä turvallinen pimeän tultua.. Lauantaina taas lähdimme liikkeelle heti aamusta. Vierailimme Cerro Santa Lucíalla, kukkulalla keskellä kaupunkia. Santa Lucía on näkemisen arvoinen paikka: puistoja, suihkulähteitä, kierreportaita, vanha linna ja upeita maisemia.

Santa Lucían vieressä on artesaanikuja, josta löytyy kymmeniä käsityöläisten kojuja. Olisin voinut viettää koko päivän siellä, mutta jossain vaiheessa oli vain pakko repiä itsensä irti ja jatkaa matkaa. Muutama koru tarttui matkaan, mutta haaveilemani Lapis Lazuli-korut jäivät vielä hankintalistalle päätöksentekokyvyttömyyteni vuoksi.

Santiago ja Andit - näkymiä Cerro Santa Lucíalta

Tällä kertaa pääsimme ajoissa taidemuseoon, jonne oli ilmainen sisäänpääsy. Kiersimme kaikki huoneet ja saimme aikamoisen taideähkyn. Oli hienoa, että esillä oli lähes yksinomaan chileläisten taidetta sen sijaan, että paikalle olisi hankittu vain niitä "tunnettuja" teoksia. Pienen yllätyksen kyllä koin, kun mitään esittelytekstejä lukematta törmäsin tauluihin, joissa oli hyvin lappimaisia maisemia ja tekstiä ruotsiksi. Selvisi, että työt olivat chileläis-ruotsalaisen taiteilijan käsialaa.

Museo de Bellas Artes

Täällä ollessa olen aina hyvin iloinen ja yllättynyt siitä kun törmään jossain suomalaisiin (tai edes pohjoismaalaisiin) asioihin. Kerran kuulin The Rasmuksen biisin baarissa ja olin aivan hulluna nostalgiasta - samoin innostuin siitä, kun näin jossain mainostettavan Finlandia Vodkaa. Olen tässä elämäni aikana omaksunut ajatuksen, että Suomi on pieni maa josta ei tiedetä mitään maailmalla, joten olen aina yhtä yllättynyt kun törmään johonkin Suomeen viittaavaan näinkin kaukaisessa paikassa. Samasta syystä olen myös aina hyvin iloinen, kun milloin minkäkin tekosyyn varjolla saan kertoa ihmisille asioita Suomesta. Ennakkoluuloni Suomen huonosta maineesta maailmalla on tosin osoitettu vääräksi täällä; erityisesti koulutusjärjestelmämme on monien chileläisten tietoisuudessa. Chilessä käydään tällä hetkellä paljon keskustelua koulutuksesta, ja Suomea käytetään esimerkkimaana onnistumisesta. Monien mielestä Suomi on todellinen paratiisi, ja olen itsekkin vihdoin tajunnut kuinka onnekas olen kun olen sattunut syntymään Suomeen. Tästäkin aiheesta olisi tarkoitus kirjoittaa ihan oma postauksensa, joten lopetan nyt tähän ennen kuin harhaudun aiheesta enempää.

Illalla vierailimme markkinoilla, jotka oli järjestetty itsenäisyyspäiväkuukauden kunniaksi (itsenäisyyspäivä on iso juttu täällä, ja odotan innolla että pääsen näkemään sen ensi viikolla). Paikalla oli musiikkia, paljon ihmisiä, käsityöläisten kojuja ja paljon ruokaa. Matkalla markkinoille näimme myös Latinalaisen Amerikan korkeimman rakennuksen. Kummastakaan tapahtumasta ei ole kuvia, koska kamerani muistikortti päätti yllättäen lakata toimimasta.. Onneksi sain kortin kuitenkin toimimaan seuraavana päivänä.

Palacio de Moneda

Sunnuntaina vierailimme Palacio de Monedalla eli presidentin palatsilla (virallisesti "president's seat", en osannut suomentaa :D). Kartanon pihalla liehui Chilen lippuja ja ympärillä oli muitakin virastorakennuksia. Palatsin vierestä löytyi myös kulttuurikeskus, jossa kävimme pyörähtämässä.

Centro Cultural La Moneda

Tässä vaiheessa matkakumppanini lähtivät takaisin Viñaan, mutta koska minulla ei suunnitelman vaihdosten vuoksi (aioin alun perin lähteä sunnuntaina laskettelemaan Andeille, mutta sateen vuoksi reissu peruttiin) ollut valmiiksi ostettua paluulippua, päätin jäädä vielä hetkeksi kiertelemään. Viimeiseksi vierailukohteeksi valikoitui Nykytaiteen museo. Näyttelyissä oli esillä enimmäkseen valokuvataidetta, mistä yleensä ottaen pidän paljon. Yksi näyttelyistä veti aika hiljaiseksi, sillä se kertoi parisuhdeväkivallasta. Taiteilija oli ottanut kuvia paikoista, joissa naiset olivat kuolleet parisuhdeväkivallan seurauksena, ja vitriineistä löytyi tarinoita naisten elämistä ja kuolintavoista. Tämä näyttely muistutti jälleen siitä, että taiteella voi ottaa kantaa tärkeisiin asioihin ja herättää tietoisuutta sekä keskustelua.

Kuva otettu kerrostalon ikkunasta..

Myös iloisempaa settiä onneksi löytyi, sillä David LaChapelle oli saanut paljon tilaa museosta. Hänen esillä olevat työnsä olivat suurimmalta osin todella värikkäitä ja surrealistisia, ja oli mielenkiintoista että hän oli tehnyt yhteistyötä niin monen Hollywood-julkkiksen kanssa. En tiedä taidesuuntauksista ja -hienouksista kovin syvällisesti, mutta sehän ei tarkoita etteikö taiteesta voisi nauttia. Toivon mukaan kalenterista löytyy vielä tilaa taidehistorian kursseille, sillä olisi mukava oppia analysoimaan syvällisemminkin erilaisia teoksia.

Cameron Diaz eräässä LaChapellen teoksessa

Taidemuseon jälkeen oli minunkin aika palata kotiin. Viikonloppu Santiagossa oli antoisa, mutta täysin riittämätön. Sain tehtyä vasta pikkiriikkisen pintaraapaisuun kaikkeen siihen, mitä Santiagolla on tarjottavanaan. Luulen, että voisin helposti viettää puoli vuotta kaupungissa ja vielä jäisi asioita näkemättä. Seuraavalla kerralla aion ehdottomasti vierailla ainakin Museo de la Memoria y los Derechos Humanos:issa, joka kertoo Chilen diktatuurin ajasta. Kuulemani mukaan museo on todella voimakas kokemus ja antaa hyvän kokonaiskuvan tästä lähihistorian synkästä ajasta. Chilessä on edelleen nähtävissä monia Pinochetin ajan vaikutuksia ja poliittisia aiheita löytyy kaikkialta, mutta näistä osaan toivon mukaan kertoa enemmän kun olen päässyt vierailemaan museossa ja muutama kurssini ehtii käsittelemään aihetta.

Ensi viikolla on Chilen itsenäisyyspäivä, jonka kunniaksi koko viikko on koulusta vapaata. Hyödynnänkin pidemmän vapaan suuntaamalla ylihuomenna Pucóniin, missä viivyn viisi päivää. Palaan pari päivää ennen varsinaista itsenäisyyspäivää, jotta ehdin nähdä Viñankin hulinat. Varsinaiselle juhlapäivälle osuu lisäksi omat syntymäpäiväni, joten todellista juhlahumua on luvassa.