Bussi Copacabanasta Punoon lähti liikkeelle heti aamusta. Rajan ylittäminen sujui yllättävän joutuisasti, vaikka väkeä oli paljon. Saavuimme Punoon noin puolen päivän aikoihin, ja ensimmäisenä varasimme itsellemme matkan kelluville Uros-saarille (tämä on helppoa tehdä heti bussiasemalla, missä on paljon matkayhtiöitä).
 |
| Perun ja Bolivian rajalla |
Uros-saaret ovat tosiaan tunnettuja siitä, että ne kelluvat. Wikipedia kertoo, että Titicaca-järvellä sijaitsevia saaria on yhteensä 42. Saaret on rakennettu päällekkäin kasatusta kaislikosta. Koska saaren pohjalla oleva kaislikko mätänee pois ajan mittaan, on saaren pinnalle jatkuvasti lisättävä uutta kaislaa. Saaren päällä käveleminen tuntui aluksi oudolta. Saarelle astuessa tunsi, kuinka saari antoi periksi ja upposi hieman syvemmälle veteen. Joka askeleella pystyi tuntemaan saaren heilumisen.
Matkustimme ensimmäiselle saarelle veneellä. Uros-saaret ovat edelleen asuttuja - alkuperäiskansat eivät ole lähteneet saariltaan. Ennen saaren asukkaiden elinkeinona oli lähinnä kalastus, mutta nykyään yhä enenevässä määrin turismi. Saarella oppaamme selittikin yhdessä asukkaiden kanssa saarten historiasta ja rakentamisesta. Turistijoukkomme jaettiin ryhmiin, ja kukin ryhmä sai tutustua paikallisen johdolla asuinmajoihin. Lopuksi saimme ihailla ja ostaa paikallisten tekemiä käsitöitä. Tässä vaiheessa painostettiin ostamaan - kerrottiin, että turismi on asukkaiden ainut tulonlähde, ja että eri saaret joutuvat vuorottelemaan siinä, kuka saa turistiryhmän minäkin päivänä. Syyllisyydellä ja säälillä kauppaaminen nostattaa minussa aina karvoja pystyyn, vaikka totta kai tunnenkin empatiaa alkuperäisväestöä kohtaan.
Kun olimme jo kiivenneet takaisin veneeseemme, saaren asukkaat esittivät meille laulun omalla kielellään. Seuraavaksi oppaamme alkoi kyselemään mistä olimme, ja saarelaiset esittivät lauluja meidän kielillämme. Eli siis espanjaksi, englanniksi, saksaksi ja niin edelleen (suomea ei yllätys kyllä löytynyt valikoimista). Laulujen esittäminen meille oli kaunis ele, mutta eri kielillä laulaminen tuntui aika laskelmoidulta. Ainakin itse tahtoisin nähdä saaren elämää ja kulttuuria niin aitona, kuin se turistiryhmälle esiteltynä on ylipäätänsä mahdollista. Saarelaisten ei tarvitsisi tehdä sirkustemppuja turisteja miellyttääkseen. Voihan toki olla, että saarelaiset aidosti pitävät esiintymisestä, joten mikä minäkään olen lopulta mitään sanomaan.
Kierrokseen kuului vielä toisellakin saarella vierailu. Tällä saarella olisi ollut ihan ravintoloitakin, mutta kalliiden hintojen vuoksi jätin syömisen välistä. Aurinko paistoi ja saarella oli hyvä loikoilla. Uros-saarilla vierailu oli todellakin hintansa väärti. Koko kelluvan saaren käsite tuntuu minusta edelleen hurjalta, ja vielä hurjemmalta tuntui oikeasti tuntea saaren kelluvan jalkojensa alla.
Saarikierroksen jälkeen kävimme syömässä ja kiertelimme hieman. Totta puhuen Puno ei vaikuttanut erityisen ihmeelliseltä kaupungilta, ja suurin osa turisteista tuleekin sinne vain saarten vuoksi. Olin siis tyytyväinen siihen, että olin päättänyt viettää kaksi päivää Bolivian puolella Titicacaa ja vain yhden päivän Perun puolella järveä. Päivä tuntui todella pitkältä, sillä matka jatkui vasta myöhään illalla. Kello oli muistaakseni jo lähempänä puolta yötä, kun bussi kohti Cuscoa lähti liikkeelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti