La Campana

Tää on oikeastaan jo viikon vanha juttu, mutta ei ole tullut kirjoitettua ylös.. Viime sunnuntaina suunnattiin porukalla La Campanan kansallispuistoon. Matka sinne kestää noin pari tuntia, kun menee ensin metrolla Limacheen ja sieltä bussilla Olmueen ja kansallispuistoon.

Matkan varrella

Campana on 80 neliökilometrin alue, jonka luonto edustaa Chilen keskiosan tyypillistä floraa ja faunaa ja joka löytyy myös Unescon listoilta. Alue on saanut nimensä sitä hallitsevan cerron (=kukkulan) mukaan, jonka huippu ulottuu lähes kahden kilometrin korkeuteen.

Lähdimme matkaan heti kun ensimmäinen metro sinne päin lähti eli klo 9 aamulla ja saavuimme kansallispuistoon muutama tunti myöhemmin. Sisäänpääsy maksoi muistaakseni 3500 pesoa (n. 5 euroa) ulkomaalaisilta, paikalliset pääsivät 500 pesoa halvemmalla.

Välipysäkillä

Matkaa huipulle on noin kuusi kilometriä, josta käytännössä koko matka on enemmän ja vähemmän jyrkkää ylämäkeä. Kun ainut aikaisempi vastaava kokemus on Juuman Pikkukarhun kierrokselta, missä on kivasti pitkopuita, helppokulkuinen polku ja portaita, Campana tuntui vähän haastavammalta. Polku ei ollut kovin helppokulkuinen, vaan täynnä pieniä irtokiviä, kuoppia, juuria ja isompia kiviä, joiden päällä sai taiteilla. Askeleitaan sai katsoa, ettei kompastunut tai lyönyt itseään mihinkään.

Matkan varreilta löytyi pieniä tunneleita maan syvyyksiin

Pidimme evästauon ja paljon lyhyempiäkin levähdyshetkiä, mutta oma kuntoni oli kyllä tällä reissulla koetuksella. Lopulta pääsimme 5 kilometrin kulun jälkeen näköalatasanteelle, jonne matkamme tällä kertaa päättyikin. Huipulle olisi ollut matkaa vielä kilometri, mutta viimeisen osan vaikeakulkuisuuden vuoksi matkaan olisi mennyt vähintään tunti, eikä aikamme riittänyt siihen. Kukkulalta täytyy lähteä laskeutumaan klo 15-16 aikoihin, sillä puisto sulkee ovensa puoli kuudelta ja matkanteko on muutenkin vaarallista hämärässä.

Kiipeämisen päätepiste

Näköalatasanteella, jonne pääsimme, löytyi vanhan kaivoksen sisäänkäynti. Kaivoksen suun edessä oli pieni puomi, joten sisälle menemistä ei varmaankaan varsinaisesti suositella, mutta kävimme kuitenkin tekemässä pienen lenkin tunnelissa.

Vanha kaivos oli jännittävä kokemus. Ei tarvinnut mennä kauas, kun näki tunnelin haarautuvan (ja kyseisen käytävän sortuneen). Tunneli tuntui jatkuvan todella pitkälle, mutta jätimme oman seikkailumme lyhyeen.

Eväiden syönnin jälkeen oli aika kivuta alas. Olin tuudittautunut ajatukseen, että alas tuleminen on paljon helpompaa kuin nouseminen, mutta eihän sekään mitään ruusuilla tanssimista ollut. Pohkeet saivat tehdä töitä, kun piti valita askeleensa tarkkaan ja varoa, etteivät alla olevat kivet lähde liikkeelle. Maa tuntui joissakin kohdissa vähän liukkaalta, joten varovainen sai olla.

Andit näkyivät taustalla

Pääsimme onneksi alas asti ilman suurempia vastoinkäymisiä. 10 kilometrin lenkki pelkkää ylä- ja alamäkeä otti voimille, ja jalat olivat hellinä varsinkin toisena päivänä reissun jälkeen. Oli kuitenkin hienoa haastaa itsensä ja kyllähän ne maisemat korvasivat vaivannäön.

Pidän hyvinkin mahdollisena, että palaamme Campanaan vielä toisenkin kerran, jotta saamme myös huipun valloitettua. Huipulta löytyy myöskin itsensä Darwinin kiinnittämä kilpi, mikä olisi luonnollisesti siisti nähdä. Puhumattakaan vielä upeammista maisemista!