Päivitystä & Dia de Chilenidad

Tänne tulee nyt juttua vähän myöhässä sekä epämääräisessä järjestyksessä, kun lomasta suuri osa meni koneen tavoittamattomissa ja sitten piti heti päästä puhumaan maanjäristyksestä. Tällä Viñassa maanjäristyksen jännitysnäytelmä jäi siihen mitä viime postauksessa kerroinkin. Tsunamia ei tullut, eikä kaupunki kokenut vaurioita. Yöllä oli kuulemma ollut voimakas jälkijäristys, mutta itsehän nukuin sen yli onnellisena :D Vielä tänäkin päivänä on tuntunut jälkijäristyksiä, mutta ne eivät ole enää aiheuttaneet sydämentykytyksiä. Vaikka Viña säästyikin vahingoilta, vain parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä oleva Concón (jossa kävin sandboardaamassa) koki jo vaurioita, ja yhteensä 13 kuolemaa on raportoitu maanjäristyksen aiheuttamaksi. Tuntuu aika hurjalta, mutta pitää vain olla onnellinen siitä ettei itselle tai läheisille käynyt mitään.

Cueca, Chilen kansallistanssi. Puolessa välissä kuvaamista tajusin, että vaakatasossa saisi paremmin mahdutettua tanssijat mukaan. En oikein ajatellut asiaa loppuun saakka, joten tässä tulos...

Tässä kun ikävistä asioista puhutaan niin käsitelläänpä koti-ikävä tässä samalla.. Koin nimittäin ensimmäiset kunnon koti-ikävät pari viikkoa sitten. Totta kai sellaista pientä ikävää on ollut ilmassa aiemminkin, mutta vain siinä määrin että jotain muuta ajattelemalla ikävät ajatukset on saanut karkoitettua. Pari viikkoa sitten kuitenkin näin somessa kuvia kavereistani viettämässä hauskaa iltaa, ja iski päälle aivan mieletön harmitus siitä etten ollut mukana. Tuntui pahalta, että elämäni Chilessä on pakostakin niin erillinen siitä elämästä, jossa suurin osa läheisistäni elää. Vaikka koen täällä vaikka mitä hienoa ja mahtavaa, niin silti sitä joskus toivoo että voisi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Aikani masisteltuani päätin kuitenkin raahata itseni ihmisten ilmoille, ja ystävien seura piristikin tehokkaasti. Loppu hyvin kaikki hyvin siis! (special thanks to Cait, who decided to cheer me up by speaking Finnish even though she knows only one word of it. It was special kind of fun to hear that one curseword over and over again with such passion and good intentions).

Rapa nui - kaksi tanssia samalla videolla

Ja sitten iloisempiin aiheisiin! Puolitoista viikkoa sitten torstaina UVM järjesti Chilen itsenäisyyspäiväjuhlan meille vaihtareille. Itse juhlapäivähän oli oikeasti vasta 18.9, mutta koska koko itsenäisyysviikolla ei ole koulua, oli päivä meitä ajatellen järjestetty jo viikko etukäteen.

Kuulimme jälleen puheita ja näimme myös erilaisia tanssiesityksiä. Chilen kansallistanssi on cueca, ja sitä tanssitaan parin kanssa. Esityksen jälkeen olisimme päässeet itsekin tanssahtelemaan, mutta itse en kokenut että vain yhden cuecatunnin jälkeen olisin hallinnut askeleita mitenkään säällisesti, joten jätin tällä kertaa välistä. Kameraa en tietenkään hoksannut ottaa mukaan, joten kuvasin tansseja kännykälläni ja laatu on sen mukaista.

Rapa nui - viimeinen tanssi

Olimme valmistelleet espanjan kurssilla payat, jotka lausuimme tilaisuudessa. La Paya on perinteinen chileläinen ajanviettotapa, jossa kaksi laulajaa ottaa mittaa toisistaan. Tarkoituksena on keksiä erilaisia loruja (payoja), jotka rimmaavat keskenään. Toisen on aina jatkettava siitä mihin edellinen jäi, joten improvisaatiotaito on tärkeää. Taistossa mitataan kekseliäisyyttä ja luovuutta, ja laulu voi jatkua ikuisuuksiin. Payoissa usein ylistetään Chileä ja sen kulttuuriin liittyviä asioita, mutta muitakin aiheita löytyy. Joukkoon voi myös sujauttaa kaksoismerkityksellisiä säkeitä..

Seuraavaksi olikin vuorossa jotain astetta eksoottisempaa: Pääsiäissaarten alkuperäiskansan Rapa Nuin perinteinen tanssi. Tanssijoilla oli päällään alkuasukasaikojen asut, jotka eivät jättäneet paljoa arvailujen varaan, mutta tanssijoiden leveät hymyt viestivät että ujostelulle ei ole tarvetta.

Perinteinen tanssi jostain päin Chileä - meni kaikilta vähän ohi, että mistä tarkalleen ottaen..

Saimme päivän aikana myös perinteikästä itsenäisyyspäiväruokaa: empanadoja ja grilliruokaa. Tapahtuma kesti muutaman tunnin, jonka jälkeen meille ilmoitettiin että päivän kunniaksi kaikki loppupäivän tunnit on peruttu ja loma virallisesti alkanut.

Illalla suuntasimmekin jo bussi-asemalle ja aloitimme 12 tunnin bussimatkan kohti Pucónia. Tästä reissusta aion kertoa tarkemmin myöhemmin, kun saan kavereidenkin kameroista kaikki kivat kuvat talteen.

Terremoto - ensitunnelmat

Tulipahan tämäkin nyt sitten koettua. Chileen iski voimakas maanjäristys eli terremoto tänä iltana. Kaikki on ihan hyvin, mutta olen vielä vähän jännittynyt tilanteesta. Kun Suomessakin kaikki ovat vielä nukkumassa enkä pääse tutuille purkamaan, niin kirjoittelen tätä blogia nyt sitten sijaisena. Lähetin viestiä niille läheisille joiden puhelinnumero ei hukkunut aiemmassa puhelimen puhdistamisessa, toivottavasti tieto tavoittaa kaikki ennen kuin kukaan ehtii huolestua uutisista.

Olin huoneessani, itse asiassa kirjoittamassa juuri tätä blogia, kun tärinä alkoi. Jos ensimmäisellä maanjäristykselläni tuskin ehdin huomata mitä tapahtui, tällä kertaa minulla oli kunnolla aikaa ihmetellä. Maanjäristys kesti melkein kaksi minuuttia, ja järistys tuntui selvänä tärinänä. Olin rauhassa huoneessani ja hakeuduin seinän lähelle, kunnes kämppikseni viittoi minut pihalle. Hetken päästä tärinä lakkasi, ja Jorge tuli tarkistamaan että kaikki on hyvin. Päivittelin että olipas voimakas maanjäristys, mutta Jorge ei ollut vaikuttunut. "Muy suave" - "hyvin pehmeä" oli hänen kommenttinsa, eikä järistys kuulemma voinut olla edes 5 magnetudin arvoinen koska emme menettäneet sähköjä.

Naureskelin että minusta maanjäristys oli kyllä aika voimakas, mutta minä olenkin Suomesta eikä meillä ole maanjäristyksiä. Menin rauhassa keittämään teetä, kun jälkijäristys iski. Jogen mukaan uutisissa sanottiin järistyksen olevan sittenkin voimakkuudeltaan 7, mitä kaikki ihmettelivät koska valot paloivat edelleen (mikä oli musta aika huvittavaa, mutta kertoo vaan siitä miten tottuneita maanjäristyksiin ollaan täällä). Koska perheen asenne oli niin lepsu, niin en huolehtinut itsekään. Jorge vielä selitti että olemme parhaalla mahdollisella paikalla: kun iso maanjäristys viimeksi iski, heidän talonsa ei kokenut mitään vahinkoja, kun taas keskustassa tuhoutui paikkoja.

Kun palasin huoneeseeni, puhelimeni oli täynnä vaihtareiden ryhmächatin viestejä. Aloin lukemaan viestejä ja uutisia, ja sain kuulla että täällä on annettu tsunamivaroitus. Chilen viranomaisten mukaan järistysten voimakkuus on ollut 7,9, amerikkalaisen median mukaan taas 8,3. Rannikkoa evakuoitiin, ihmiset juoksivat kukkuloille ja Conconissa tulvii. Luotan kyllä Jorgeen siinä että olemme tarpeeksi korkealla ja että kukkulamme on turvallinen, mutta hitto vie kun muhun kyllä tarttuu muiden ihmisten levottomuus ja adrenaliini. Ihan oman mielenrauhan vuoksi pakkasin pieneen reppuun kaikki tärkeät dokumenttini, rahani ja lämpimiä vaatteita. En tule varmastikkaan tarvitsemaan niitä, mutta lohduttaa tietää että jos jotain yllättävää tapahtuisi niin olisin valmis lähtemään.

Jälkijäristyksiä on tullut vielä, mutta ne ovat olleet kerta kerralta pienempiä. Eiköhän tässä pikkuhiljaa uskalla mennä jo nukkumaan..

Myrskyä, sattumia ja kurssivalintoja

Viime viikolla Viñassa koettiin jokseenkin poikkeuksellisia säätiloja. Viikko sitten keskiviikkona alkoi sade, joka jatkui aina sunnuntaille saakka. Sadetta tuli siis pitkään ja ajoittain aika rankastikkin, mihin ei täällä Viñassa olla oikein totuttu. Sateiden johdosta osa alueista tulvi niin, että autolla liikkuminen oli käytännössä mahdotonta. Itse kun asun täällä kukkulalla niin moisia ongelmia ei onneksi ollut, mutta ulos ei kauheasti huvittanut lähteä.

Jorge (perheen isä, jonka luona asun) kertoi, että tällaista sademäärää ei ole ollut viimeiseen kymmeneen vuoteen, ja sen kyllä huomasi. Koko kaupunki oli nimittäin vähän sekaisin. Meidän orientaatioviikon kaikki ohjelma peruttiin torstailta ja perjantailta, ja koko yliopisto sulki ovensa. Mitään kursseja ja toimintaa ei ollut luvassa kahteen päivään UVM:n puolelta.

Perjantaille olisi ollut luvassa Scavenger Hunt ja Official Welcome Party meille vaihtareille, joten olin hieman pettynyt peruutuksista. Onneksi pääsin sitten kuitenkin vähän tuulettumaan. Olin matkalla ruokakauppaan, kun törmäsin aivan sattumalta amerikkalaiseen vaihtariin, joka oli menossa juhlimaan toisen vaihtarin synttäreitä. Vaikka en alun perin ollut mitään kutsua saanut (en tuntenut suurinta osaa kanssavaihtareista vielä kovin hyvin), liityin seuraan. Kävimme syömässä ja illan päätteeksi vietimme iltaa Cafe Journalissa. Koska olin tosiaan alun perin matkalla vain ruokakauppaan, jalassa oli maailman rumimmat lenkkarit eikä olo ollut muutenkaan erityisen hehkeä, mutta ei se menoa haitannut. Ilta oli hauska ja tutustuin muihin paremmin, joten olen todella iloinen että satuimme samaan kadunkulmaan yhtä aikaa.

Lauantaina minun oli tarkoitus käydä torilla Jorgen kanssa, mutta sää oli vain pahentunut entisestään. Sadetta tuli kunnolla ja tuuli oli todella voimakas. Aallot pyyhkivät rantakatuja ja veivät mennessään kaikkea liikennemerkeistä autoihin. Luonnollisesti olisin halunnut lähteä todistamaan tätä myrskyä ja katsomaan aaltoja (turvallisen välimatkan päästä), mutta kun facebook täyttyi vaihtokoordinaattorien varoituksista, ulkona kiersi auto kuuluttamassa hätäviestiä ja taivaalla pörräsi helikoptereita, ajattelin että en yksinkertaisesti kehtaa olla se tyhmä ulkomaalainen joka lähtee ulos ihmettelemään jos/kun päällä on jonkin sortin kansallinen hätätila. Perheeni oli kuitenkin lähdössä kauppaan autolla, joten matkalla pysähdyimme ottamaan muutaman kuvan merestä.

Sunnuntaina myrsky oli onneksi jo laantunut. Luin paikallisesta lehdestä, että myrsky oli vaatinut kaksi kuolonuhria, eikä omaisuusvahingoiltakaan luonnollisesti säästytty. Myrsky oli suurin Viñassa viimeiseen 35 vuoteen, joten kovin usein tällaista ei onneksi satu.

Maanantaihin mennessä sää oli jo täysin normalisoitunut, joten pääsimme aloittamaan opiskelut. Ensimmäisen kahden viikon aikana on mahdollista kokeilla eri kursseja, ja sitten päättää mitkä ottaa ja jättää. Lopulliset kurssivalintani ovat siis vielä vähän avoinna. Toistaiseksi karsintaprosessista ovat selvinneet kaksi espanjan kurssia, pari kirjallisuuden kurssia (toinen englanniksi, toinen espanjaksi) sekä yksi historian kurssi (en español). Kaikki kurssit vaikuttavat hurjan mielenkiintoisilta, joten valinnat ovat vaikeita. Toisaalta tahtoisin vain ottaa kaikki kurssit jotka kiinnostavat, toisaalta taas en tahdo käyttää koko aikaani täällä pelkkään opiskeluun. Vaikka kursseilla oppiikin varmasti hurjan paljon Chilestä ja sen kulttuurista, ei "kirjoista pänttäämisessä" taida olla kauheasti järkeä kun olisi mahdollisuus kokea ne asiat täällä myös ihan itse, paikan päällä. Tänne asti kun on tultu niin eletään vähän.

Iltahämärä Viñassa

Tällä viikolla jo toisella amerikkalaisella vaihtarilla oli synttärit, joita juhlistettiin jälleen Cafe Journalissa. Tänä iltana sattui toinen onnekas sattuma. Olin lähdössä kotiin samaa matkaa vaihtaritytön kanssa, sillä tiesin että hän asuu samalla suunnalla kuin minä. Kotimatkan aikana selvisi, ettei hän suinkaan asu vain samalla suunnalla, vaan samalla kadulla. Itse asiassa vain yhden talon päässä omasta kodistani. Emme ole tässä puolentoista viikon aikana törmänneet kertaakaan, vaikka asumme kirjaimellisesti 15 metrin päässä toisistamme ja kuljemme samaa reittiä yliopistolle. Sanoisin siis ihan iloiseksi sattumaksi sitä, että olimme lähdössä yhtä aikaa kotiin, sillä ties kuinka kauan olisimme muuten pysyneet tietämättöminä naapurussuhteestamme.

Viikon aikana olen myös kokenut ensimmäisen maanjäristykseni, joka ei onneksi säikäyttänyt tai aiheuttanut ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Olin rauhassa omassa huoneessani, kun yhtäkkiä alla alkoi täristä. Järistystä kesti juuri sen verran että ehdin tajuta jotain outoa olevan meneillään, ja hieman hitaasti kun sytytti niin tajusin kyseessä olevan maanjäristys vasta kun koko spektaakkeli oli jo ohi. Ensimmäinen maanjäristys siis sujui varsin turvallisesti, eikä tulevia järistyksiä tarvitse enää jännittää. Kotitaloni on kuulemma todella turvallinen, ja olemme muutenkin saaneet toimimisohjeita järistysten varalle, vaikka vähän voimakkaampikin järistys osuisi kohdalle: "If there's an earthquake, just stay calm. If you see Chileans running, you can start running too."

Kaksi viikkoa Chilessä siis takana nyt, aika on mennyt hurjan nopeasti. Ihan hirvittää miten äkkiä tämä viisi ja puoli kuukautta menee, jos sama meno jatkuu. Kaikkien alkujärjestelyiden ja huonojen säiden takia en ole vielä päässyt tutustumaan Viñaan niin hyvin kuin olisin halunnut, mutta eiköhän tässä ehdi vielä. Yhtä täydellistä auringonlaskua olen kuitenkin saanut jo todistaa. Tällaiset näkymät vetävät pakostakin vähän hiljaiseksi ja saavat rakastumaan uuteen kaupunkiin. Enempiä seikkailuja odotellessa!