Okei, on aika aloittaa matkakertomus. Kurssieni päätyttyä joulukuun puolivälin paikkeilla lähdin noin 10 päivän reissulle pohjoiseen, tarkemmin sanottuna Boliviaan ja Peruun. Matka oli hyvin nopeatempoinen, intensiivinen ja uuvuttava, mutta kerta kaikkiaan upea. Tuntuu, että matkasta olisi niin paljon sanottavaa, mutta niin vähän sanoja jotka onnistuisivat kuvaamaan näkemiäni paikkoja ja asioita. Normaalisti antaisin kuvien puhua puolestaan, mutta tällä kertaa en voi nojata edes niihin - kamerani nimittäin varastettiin, ja menetin kaikki kuvani Boliviasta. Sen takia joudunkin turvautumaan internetin ihmeelliseen maailmaan, josta olen lainannut kuvia.
Kuten sanottua, matkani alkoi heti viimeisten kokeideni jälkeen. Ensimmäisenä suuntasin jälleen Santiagon lentokentälle, josta lensin Calamaan. Kuten joku voi muistaa, Calama on lähin lentokenttä San Pedro de Atacamalle, jossa olen käynyt jo kerran aiemmin (San Pedro-jutun osat
1,
2 ja
3). Atacama toimi tällä kertaa kuitenkin vain pakollisenä välipysäkkinä matkalla kohti ensimmäistä kohdetta eli Uyunin suola-aavikkoa (=Salar de Uyuni).
PÄIVÄ 1
Salar de Uyuni on maailman suurin suolatasanko. Suola-aavikon paikalla oli ennen valtava järvi, joka kuitenkin alkoi kuivua ja jätti jälkeensä valtavan suolatasangon. Uyuniin on tarjolla valtavasti kiertoajeluita sekä Chilen että Bolivian puoelta - Chilestä kiertoajeluita lähtee Atacamasta, Boliviassa muun muassa Uyunin kaupungista ja Tupizasta. Matkan kestoja on tarjolla yhdestä päivästä viikkoon. Eri matkatoimistoja on tarjolla valtavasti, mutta kaikki tarjoavat käytännössä samaa päivien määrästä riippuen. Itse päädyin kolmen päivän kiertoajeluun, joka lähti Atacamasta ja päättyi Bolivian puolelle Uyuniin. Kannattaa tehdä etukäteistyötä ja lukea eri firmojen arvosteluja, sillä netti on pullollaan kauhukertomuksia humalaisista kuskeista, aivan liian täyteen ahdetuista autoista ynnä muista epämukavuuksista. Oma kiertoajeluni oli Atacama Mistica -nimiseltä firmalta. Kolmen päivän matka maksoi 100,000 pesoa eli noin 150 euroa, sisältäen matkat, majoitukset ja ruuat. Itse piti huolehtia, että mukana on tarpeeksi vettä ja vessapaperia (molemmat elintärkeitä!), jotain evästä sekä käteistä kansallispuistojen pääsymaksuihin.
Auto tuli hakemaan minua hostellilta aikaisin aamulla. Ensin ajoimme Chilen rajalle, jossa tsekkasimme itsemme ulos Chilestä, ja sitten Bolivian rajalle hankkimaan uudet leimat. Suomalaisena minun ei tarvinnut maksaa viisumista mitään, eikä periaatteessa pakollista todistusta keltakuumerokotuksesta kysytty missään vaiheessa. Rajan ylityksen jälkeen jakaannuimme maastureihin - minun maasturiini tulivat matkakumppanini Laura, Rodrigo ja Caroline, sekä skottilainen Tim.
Rajan ylittämisen jälkeen suuntasimme kohti aavaa aavikkoa. Vierailimme kahdella eri laguunalla - Laguna Blancalla ja Laguna Verdellä (blanca = valkoinen, verde = vihreä). Molemmat laguunit olivat henkeäsalpaavan kauniita, ja olisin voinut viettää koko päivän vain niitä katsellen. Taustalla näkyi vuoria sekä Licanbur-tulivuori.
Laguunien jälkeen vuorossa olivat geysirit. Mielikuvissani geysirit olivat huomaamattomia, pieniä reikiä maassa, joihin voisi melkeinpä tippua vahingossa ellei niistä tulisi höyryä. Aina välillä geysir sylkisi kiehuvaa vettä kymmenien metrien korkeuksiin tasaisena patsaana. Noh, sellaisia geysireitä ehkä on olemassa, mutta Uyunin geysirit olivat erilaisia. Geysirit koostuivat vähintään metrin kokoisista lammikoista, joissa näytti kuplivan jonkinlaista paksua, likaista mönjää. Osa kuopista höyrysi vain hieman, toisista tuli kunnon savupatsaita. Veden sykäykset olivat kuitenkin varsin pieniä, korkeimmillaan noin metrin. Geysireistä nousi pahaa hajua, eikä höyryn keskellä tehnyt mieli hengittää. Paikalla ei ollut minkäänlaisia varoituskylttejä tai suoja-aitoja - kiehuvia kuoppia pääsi niin lähelle kuin vain uskalsi. Minulla oli vielä tuoreessa mielessä belgialainen nainen, joka kuoli tiputtuaan geysiriin, joten kovin lähelle ei tehnyt kyllä mieli mennä. Tuntuu aika uskomattomalta, että lukuistenkaan onnettomuuksien jälkeen paikalla ei ole minkäänlaisia turvatoimia. Suomessa moinen paikka olisi luultavasti tiukasti vartioitu onnettomuuksien välttämiseksi.
Kuumien lähteiden luona sijaitsi ensimmäinen mahdollisuus vessan käyttöön sitten rajan ylityksen. Mikäli suunnittelet reissua Uyuniin, varaudu alkeellisiin ja suoraan sanoen ällöttäviin virkistäytymismahdollisuuksiin. Ja niistäkin on totta kai maksettava, eli varaa pikkurahaa mukaan! Pukukopissa oli mahdollisuus vaihtaa bikinit päälle, ja eikun vaan lähteeseen.
Vesi oli lämmintä ja rentouttavaa. Oli uskomattoman rentouttavaa lillua lämpimässä vedessä katsellen uskomattomia maisemia. Kuumassa lähteessä rentoutuminen ei kuitenkaan tee pidemmän päälle hyvää vuoristotaudille, joten emme viipyneet altaassa kovin kauaa. Itsekin olin alkanut päivän mittaan kärsiä lievästä vuoristotaudista, joka ilmeni helposti hengästymisenä ja päänsärkynä. Vuoristotautiin auttaisi veden juominen, mutta koska koskaan ei voinut tietää kuinka monen tunnin päässä seuraava vessa olisi, ei sitä uskaltanut juoda litratolkulla.
Päivän viimeinen kohde oli Laguna Colorada (colorada = punainen). Lagunan punainen vesi oli aika uskomaton näky - en ole ennen todistanut mitään vastaavaa. Laguna Coloradalla saimme ihailla peräti kolmea eri flamingolajia, jotka elävät syömällä laguunassa uiskentelevia bakteereja. Samoista bakteereista johtuu flamingojen vaaleanpunainen väri.
Ajaessamme läpi aavikon näimme auton ikkunasta useitakin laguunoja, mutta pysähdyimme vain näille kolmelle. Kunkin kohteen välillä oli tunnin tai useamman ajomatka jeepillä. Yllättävää oli, että aavikolla oli todella kylmä jopa päivällä. Olisin olettanut, että aurinko lämmittäisi tasaista maata, mutta rankka tuuli vei kaiken lämmön. Kerrospukeutuminen tuli siis tarpeeseen!
Päivä päättyi keskellä-ei-mitään-sijaitsevaan ho(s)telliin, jossa majoituimme kuuden hengen huoneissa. Vuoristosairauteni takia kärsin kohtalaisesta päänsärystä, joten keskityin lähinnä lepäämään. Ensimmäisen päivän aikana kävimme noin 3500 metrin korkeudessa, joten ei ihme että kehoni vaati totuttelua. Hotellissa ei ollut suihkumahdollisuutta, ja sähköt sammutettiin melko aikaisin illalla. Ennen tämän pitkän reissuni alkamista olin luvannut puolestani pelkäävälle poikaystävälle, että ilmoittaisin joka ilta olevani kunnossa vaikka tekstiviestillä, jos internet-yhteyttä ei olisi. Enpäs ollut tullut ajatelleeksi, ettei aavikolla ole yhtään minkään näköistä kenttää. Ilmoittamiset jäivät siis välistä, ja toivoin että kotiväki päättelisi hiljaisuuden syyn. Saimme antaa kameramme ja (hyödyttömät) puhelimemme kuskille, joka latasi niitä yön aikana omilla systeemeillään. Illan hämärtyessä hotellissa tuli entistä kylmempi, ja nukuin suurin piirtein kaikki vaatteeni päälläni, pipo päässä, hanskat kädessä, makuupussissa,usean täkin alla.
PÄIVÄ 2
Heräsimme jälleen aikaisin aamulla, valmiiksi väsyneenä. Sidoimme rinkkamme jälleen jeepin katolle ja lähdimme matkaan. Ensimmäisenä ajoimme Silolin aavikolle, joka oli täynnä erikoisen muotoisia kivimuodostelmia. Tunnetuin niistä on "Arbol de Piedra" eli "Kivipuu".
Tuulen aiheuttama eroosio on muotoillut kiven painovoimaa uhmaavaksi patsaaksi, joka näyttää siltä että voisi kellahtaa kumoon hetkenä minä hyvänsä. Muistaakseni kiven lähettyvillä oli kyltti, joka kielsi koskemasta muodostelmaan, mutta jo lyhyenä vierailuaikanamme ehdin todistaa turistien rikkovan tätä sääntöä. On aika surullista, etteivät turistit kunnioita nähtävyyksiä, vaan osaltaan tuhoavat niiden säilyvyyttä yhden kuvan tähden.
Minulla oli edelleen vuoristotaudin oireita, joka aiheutti minulle enemmän henkistä tuskaa kuin fyysistä. Olin aivan innoissani juoksemassa kaikkien ihmeellisten kivimuodostelmien luokse, mutta jo parin hölkkäaskeleen ottaminen sai aikaan välittömän päänsäryn ja hengästymisen. Olin siis kuinka innoissani tahansa, en pystynyt säntäilemään ympäriinsä vaan jouduin hillitsemään itseni.
 |
| Salvador Dalin aavikko, lähde flickr |
Ajoimme myös "Salvador Dalin aavikon" läpi. Aavikon osa on saanut nimensä siitä, että sen kivimuodostelmat muodostavat Dalin maalauksia.
Seuraava pysäkki oli Laguna Honda, ja sen jälkeen Laguna Hedionda. Hedionda tarkoittaa kirjaimellisesti haisevaa, ja tästä kyseisestä laguunasta kieltämättä nousi normaalia voimakkaampi aromi. Aika lailla jokaisella laguunalla oli nähtävissä flamingoja, mutta siitä huolimatta en vieläkään tunnista eri flamingolajien eroja.
Laguna Cañapa oli päivän kolmas laguuna, koko reissun kuudes. Vaikka jokainen laguuna oli henkeäsalpaavan kaunis kirkkaine vesineen, vuorimaisemineen ja hempeine flamingoineen, tässä vaiheessa laguunat alkoivat näyttää silmissämme melko samalta. Oikeastaan voisikin sanoa, että ensimmäisen päivän laguunat olivat keskenään vaihtelevampia kuin toisen päivän, jotka muistuttivat oikeastikkin enemmän toisiaan.
Seuraava ja päivän viimeinen pysäkki oli Chiguanan suolatasanko, jonka halki kulki junarata. Saavuimme paikalle juuri ajoissa, sillä vain hetken odottelun jälkeen näimme taivaanrannassa lähestyvän junan. Juna puksutti ohitsemme vauhdilla. Keskellä valkoista aavikkoa kulkeva juna oli jokseenkin absurdi näky, kuin suoraan jostain omituisesta unesta.
Junakohtaamisen jälkeen lähdimme toiseen yöpymispaikkaamme, suolahotelliin. Hotelli oli rakennettu kokonaan suolasta - seinät olivat suolaa, lattia oli suolaa, katto oli suolaa, pöydät ja tuolit olivat suolaa, sängyt olivat suolaa... Saavuimme hostelliin kohtalaisen aikaisin, joten meillä oli aikaa tutustua muiden jeeppien matkalaisiin ja pelata korttia. Täällä meillä oli vihdoinkin myös mahdollisuus käydä suihkussa, tosin lisämaksua vastaan. Lämmintä vettä sai noin viideksi minuutiksi, ja lämpötilaa oli mahdotonta säädellä. Vesi oli joko polttavan kuumaa tai jäätävän kylmää, mutta ainakin sain edes vähän puhtaamman olon itselleni.
Illalla saimme hieman jännittää, kun kuskimme ilmaantui pöytäämme kysymään, olemmeko nähneet hänen kansallispuistonsa pääsylippua. Ilman pääsylippua ei kuulemma ole asiaa pois puistosta (toivon mukaan hieman liioiteltua?), eikä hän löydä omaansa. Emme tienneet asiasta mitään, ja kuski häipyi hermostuneena paikalta. Onneksi hän kuitenkin palasi joitakin tunteja myöhemmin pääsylippunsa kanssa.
Kuvan hostteli ei ole meidän hostellistamme (kyllä, niitä on useampi), mutta hyvin samantyyppinen. Täällä saimme nukkua ruhtinaallisesti kahden hengen huoneissa, ja hotellissa oli paljon lämpimämpää kuin edellisessä.
PÄIVÄ 3
Kuskimme oli antanut meille kaksi vaihtoehtoa. Joko lähdemme liikkeelle viideltä aamulla ja ajamme Uyunin suola-aavikolle auringonnousuksi, tai nukumme pidempään ja ajamme vasta aamun sarastettua. Valinta oli itsestäänselvä, ja viideltä olimme jo autossa.
Ulkona oli pilkkopimeää, ja ajoimme selvästi jonkin sortin kinttupolkua pitkin. Tie oli pieni ja epätasainen, ja mielessä kävi pakostikkin onnettomuuden mahdollisuus. Kuskimme oli kuitenkin kokenut hommassaan ja luovi meidät tasaisemmille laitumille ilman ongelmia. Ikuisuudelta tuntuvan ajon jälkeen pysähdyimme lopulta keskelle ei mitään ja jäimme odottamaan auringon lopullista nousemista. Näky oli sanoinkuvaamaton.
Oikeastaan en pysty millään tavalla sanallistamaan auringonnousua Uyunilla. Nouseva aurinko värjäsi koko maan, ja väriloisto oli uskomaton.
Auringon noustua hyppäsimme takaisin autoon ja ajoimme yhä syvemmälle aavikkoon. Päivän jo valjettua saavuimme Incahuasin saarelle. Ennen kuin Uyunin suola-aavikko oli suola-aavikko, oli se tosiaan järvi. Ja tällä järvellä oli saari. Vaikka järvi kuivuikin, saari jäi. Saarta asuttivat ennestään inkat, ja saari on tunnettu yli kymmenen metrin mittaisista jättiläiskaktuksistaan.
Saimme vapaata aikaa tutkia saarta, ja kiipesin kukkulan huipulle. Huipulta näkyi entistä paremmin aavikon laajuus. Silmänkantamattomiin näkyi vain valkoista maata, ja jossain kaukaisuudessa näkymää rajasivat (tuli)vuoret. Tästä syystä aavikolla on myös lähes mahdotonta suunnistaa, mikä käytännössä tarkoittaa että aavikko on vaarallinen kaikille, joilla ei ole vuosien kokemusta siellä ajamisesta. Kuskimme kertoi tarinan turisteista, jotka olivat vuokranneet auton Uyunin kaupungista ja lähteneet keskenänsä vierailemaan Isla Incahuesilla. Turistit eksyivät, ja laajoista etsinnöistä huolimatta heidät löydettiin vasta viikon päästä - kuolleina. Tämän jälkeen itsenäinen ajo aavikolla on ollut kiellettyä.
Tutkittuamme saarta aikamme suuntasimme jälleen aavikon tyhjyyteen. Jonkin ajan päästä kuskimme pysähtyi ja ilmoitti, että nyt on aika ottaa "ne hauskat kuvat". Hauskoilla kuvilla viittaan taideteoksiin kuten nämä:
Taustan monotonisuuden vuoksi aavikko oli täydellinen paikka ottaa hauskoja kuvia, joissa hyödynnetään optista illuusiota. Räpsimme sadoittain kuvia ja toteutimme erilaisia ideoita käyttäen hyväksi kaikkea mahdollista rekvisiittaa mitä vain tavaroistamme keksimme. Valitettavasti suurin osa näistä kuvista otettiin minun kamerallani, joten varkauden myötä menetimme mestariteoksemme. Ainut kuva, joka minulle säilyi Uyunista on tämä:
Palattuamme sivistyksen pariin halusin nimittäin palavasti jakaa edes pienen osan uskomatonta kokemustani Facebookissa. Koska kännykkäni jumitti todella pahasti, kun laitoin tuhat kuvaa sisältävän kameran muistikorttini sen sisuksiin, ja koska internet-yhteys oli uskomattoman huono, luovutin kuvien jakamisen suhteen heti ensimmäisen kuvan lataamisen jälkeen. Jälkiviisaana on helppo sanoa, että olisi pitänyt taistella puhelimen kanssa tarmokkaammin, mutta olen iloinen että edes yksi kuva säilyi reissusta.
Uyunissa voi tunnetusti vierailla joko kuivana tai sadekautena. Vierailumme aikaan olisi normaalisti jo sadekausi, jolloin aavikko peittyy vesikerroksen alle heijastaen taivaan, mutta tällä kertaa sateet olivat myöhässä ja näimme aavikon kuivana. Maan suola oli kivettyneen kovaa, ja suolakiteet muodostivat mehiläisvahamaisen kuvion pinnalleen. Kaukana näkyivät vuoret, mutta muuten maisema vain jatkui ja jatkui ja jatkui tasaisena.
Leikittyämme tarpeeksi aavikolla ja hauskoilla kuvilla vierailimme vielä muutamassa paikassa. Vierailimme Colchanen kylässä, jossa saimme tehdä turistiostoksia, ja toisessa suolahotellissa. Aivan viimeinen kohteemme oli ns. junien hautausmaa aivan Uyunin kaupungin ulkopuolella.
Uyuni oli ennen tärkeä kaupunki liikenneyhteyksien kannalta. Uyunin kautta kuljetettiin muun muassa mineraaleja Andeilta Tyynellemerelle. Kaivostoiminnan romahduttua myös junat kävivät tarpeettomiksi, ja monet niistä hylättiin Uyuniin. Junien hautuumaa oli taas niitä absurdilta tuntuvia juttuja. Roustuneet vanhat junat vain lojuivat siellä vielä vuosikymmenten jälkeen.
Junien jälkeen kiertoajelumme oli ohi. Kuski vei meidät Uyunin kaupunkiin, jossa tapoimme aikaa päivän. Olimme kaikki todella väsyneitä, eikä energiaa oikein riittänyt mihinkään. Kaiken lisäksi Uyuni on todella pieni kaupunki, emmekä löytäneet sieltä paljoa nähtävää. Uyunissa sain kuitenkin täytettyä yhden matkani tavoitteista - söin laamaa. Vastoin mielikuviani, laamakokemukseni ilmaantui minulle pitsan muodossa. Naureskelen vieläkin hieman sille, että olen nyt syönyt laama
pitsaa. Sivistynyttä ja niin edespäin, mutta mikäs siinä. Illalla nousimme bussiin, joka vei meidät yön aikana Bolivian toiseen pääkaupunkiin La Paziin.
Lopuksi vielä KOOTUT VINKIT Uyunin matkalle:
-Tee taustatutkimusta matkantarjoajista. Varmista, ettei jeeppiä tunneta täyteen ihmisiä, ja että kuski on luotettava. Jos et puhu espanjaa, varmista että kuski puhuu englantia.
-Varaa mukaan riittävästi käteistä rahaa. Kansallispuistot maksavat yllättävän paljon (en nyt tietenkään muista paljonko, mutta matkaoppaat osaavat kyllä antaa osviittaa. Ota enemmän kuin mitä he suosittelevat).
-Varmista, että osa käteisestäsi muodostuu pienistä kolikoista. Vessamaksut ovat aika pieniä, eikä heillä ole aina antaa takaisin isoista (tai edes pienistä) seteleistä.
-Ota mukaan vessapaperia. Vaikka maksaisit vessassa käymisestä, se ei välttämättä tarkoita, että hinta sisältäisi paperia.
-Ota mukaan käsidesiä. Peseytymismahdollisuudet ovat välillä niin ja näin.
-Vettä, vettä ja vettä. Reissun hintaan kuuluvat ateriat, mutta eivät välipalat tai vesi. Oma vesi on todella tärkeää niin nesteyttämisen kuin vuoristotaudin oireiden torjunnankin kannalta. Kaksi litraa ei riitä, ota
vähintään kolme. Mielellään enemmänkin.
-Kerrospukeudu ja ota paljon vaatetta. Päivällä tuulee todella kylmästi, ja yöt ovat hyytäviä.
-Koska yöt ovat hyytäviä, ota makuupussi.
-Älä juo alkoholia ennen aavikkoreissua tai sen aikana. Alkoholi pahentaa vuoristotaudin oireita.
-Pidä mukana vara-akkua kameralle. Ainakin itse räpsin niin paljon kuvia, että sille tuli tarvetta.
-Tutustu matkakumppaneihisi. Vietätte paljon aikaa samassa jeepissä ajaen, ja aika käy nopeasti pitkäksi täydessä hiljaisuudessa.
-Ota mukaan hauskaa rekvisiittaa "hauskoja kuvia" varten. Tyrannosaurus rex on klassikko.
-Viimeisenä, NAUTI MATKASTA. Maisemat ovat upeita.
