Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohdintaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohdintaa. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Matka alkaa!

Tein eilen kahden kurssin loppukokeet, ja huomenna on vielä viimeisenkin vuoro. Uskomatonta ajatella, että vaihtovuoteni on yhtä 10 minuutin oraalista koetta vaille valmis. Vaikka kotiin paluuseen on aikaa vielä melkein kuukausi, en osaa ajatella tulevaa aikaani Lattareissa enää vaihdon osana. Minulla ei ole enää velvollisuuksia, en mene enää yliopistolle enkä näe enää täällä saamiani ystäviä. En ole edes Chilessä enää kuin muutaman päivän.

Huomenna joudun hyvästelemään ystäväni. Näiden 4,5 kuukauden aikana olen saanut ihan aitoja, läheisiä ystäviä, ja vasta tänään olen alkanut tajuta että en tule näkemään heitä enää pitkään aikaan. Viettämääni aikaan Chilessä ei mahdu kovin monta päivää, jolloin en olisi nähnyt ketään heistä - ja nyt pitäisi odottaa pahimmillaan vuosikausia, että tapaa seuraavan kerran. Onneksi yhteydenpito on netin ansiosta helppoa nykyään, ja olemme vakaasti päättäneet että vierailuja tullaan tekemään, joten jälleennäkemistä voidaan odottaa tulevaisuuteen.

Pian huomisen kokeeni jälkeen suuntaan bussiasemalle ja lentokentälle. Edessä on kahden viikon reissu Boliviaan ja Peruun - hyvin tiivis paketti, joka sisältää paljon aikaa bussissa, mutta myös paljon upeita paikkoja. Palaan takaisin Viñaan jouluksi, joten aivan kaikelle tutulle ei onneksi tarvitse heittää hyvästejä vielä huomenna.


Äidin pyynnöstä tein tällaisen upean kartan, mihin on merkitty tulevat matkakohteet päivämäärineen. Ensimmäiseksi tosiaan lennän Calamaan ja vietän yön San Pedro de Atacamassa (siellähän kävin tosiaan jo aiemmin, lisätietoa Atacama1, Atacama2 ja Atacama3). Heti seuraavana aamuna jatkan matkaa Salar de Uyuniin, Bolivian maailmankuululle suola-aavikolle. Kiertelen hieman Boliviaa ja Perua ennen kuin kiipeän Macchu Picchulle - ehdottomasti reissun kohokohtia - ja lopulta palaan takaisin Pohjois-Chileen kotiinpaluulentoa varten. Edessä on siis aivan huikea reissu! Vähän jännittää, mutta enemmän innostuttaa.

En tule päivittämään blogia reissun aikana, joten tuosta kartasta voi sitten käydä kurkkimassa missä menen milloinkin (ja jos jokin luonnonkatastrofi iskee, niin voitte tsekata etten ollut lähettyvillä). Seuraavan kerran minusta kuullaan siis aikaisintaan jouluna, kunhan olen kotoutunut taas. Mukavaa joulun odotusta siis kaikille sillä välin!

tiistai 1. joulukuuta 2015

Ese momento when you start pensar en dos idiomas at the same tiempo

..o tres in my tapauksessani. Näin jo hyvän aikaa sitten otsikon sitaatilla varustetun t-paidan Facebookin uutisvirrassani ja oli pakko jakaa se tännekin. "Se hetki kun alat ajatella kahdella (tai minun tapauksessani kolmella) kielellä yhtä aikaa". Vaikka päässäni ei vallitsekaan mikään aivan hirvittävä kielten sekamelska, on kolmen kielen aktiivinen käyttäminen samaan aikaan välillä aikamoista. Tässä postauksessa vähän pohdintaa siitä, miten vaihto on vaikuttanut kielitaitooni.

Kuva lainattu täältä
Espanjan taitoni olivat aika heikot, kun saavuin Chileen. Olen lukioaikoina opiskellut espanjaa kansalaisopiston kurssseilla, ja ensimmäisenä yliopistovuotenani kävin kertaamassa samat asiat uudestaan. Viimeisimmästä kontaktista espanjaan oli 1,5 vuotta aikaa, joten lähes kaikki oli ehtinyt unohtua. Pystyin ymmärtämään kirjoitusta kohtalaisen hyvin, mutta puheen piti olla hidasta ja selkeää, että tajusin. Jos aiheena oli jotain haastavampaa, kuten puhelinliittymän avaaminen (ette uskokkaan millaista säätöä se oli!), asia piti selittää eri sanoilla moneen kertaan, että ymmärsin mistä oli kyse. Puheen tuottaminen oli myös aikamoista taistelua, mikä turhautti usein kovasti.

Nyt kun olen viettänyt Chilessä neljä kuukautta voin sanoa, että kielitaito on kehittynyt hurjasti. En vieläkään ymmärrä aina kaikkea enkä osaa sanoa kaikkea, mutta pystyn käymään keskusteluja melko sujuvasti. Silloinkaan kun en muista jotain sanaa, pystyn yleensä selittämään asian toisella tavalla niin, että toinen ymmärtää. Teen varmasti paljonkin virheitä puheessani, mutta ne ovat sen verran vähäpätöisiä etteikö tarkoitukseni tulisi selväksi ilman ongelmia. Sanotaan, että Chile on yksi huonoimpia maita espanjan oppimiseen - täällä tunnetusti puhutaan todella nopeasti, syödään sanojen loput ja käytetään loputtomia määriä chilenismoja eli Chilen omaa slangia - joten voin olla itsestäni aika ylpeä, että pärjäsin ja kehityin ei niin helpoimmasta päästä olevassa ympäristössä. Oma espanjani sisältääkin nyt useita chilenismoja ja lattari-espanjan piirteitä, joten olisi ihan mielenkiintoista käydä Espanjassa katsomassa miten espanjaani siellä suhtauduttaisiin.

Kuva täältä
Olen ystävystynyt kunnolla vaihto-ohjelmamme Yhdysvaltalaisten kanssa ja vietän heidän kanssaan paljon aikaa niin yliopistolla kuin vapaa-ajallakin. Tästä syystä olen kehittynyt paitsi espanjassa, myös englannissa. Vaikka en ole sanan kirjaimellisessa merkityksessä puhunut englantia kovinkaan aktiivisesti elämäni aikana, on Suomen koulutusjärjestelmä tehnyt tehtävänsä ja kommunikointi on sujunut vaivattomasti.

Aluksi olin todella itsetietoinen aksentistani ja siitä, lausunko sanat oikein. Kanssani saa toki olla eri mieltä, mutta olemme suomi-kamujeni kanssa selittäneet jenkeille että suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu, että asiassa on oltava täydellinen ennen kuin sitä voi tehdä ollenkaan (tässä tapauksessa siis vierailla kielillä puhuminen). Eräänä iltana heti vaihdon alussa tunnustinkin muutamalle uudelle kaverilleni tämän epävarmuuteni, ja ilokseni sain heti hyvin positiivista palautetta ("I love your accent!", "I wish I could speak foreign language as well as you do!"). Onkin ollut iloista huomata, että tänä aikana kaikki itsetietoisuus on karissut ja voin pälpättä englanniksi ilman minkäänlaisia häpeän tuntemuksia (lisäksi olen oppinut uutta slangia!).

Kuva täältä
Vaikka englantini on riittävä normaaliin kanssakäymiseen, joskus sen rajat tulevat vastaan, kun pitäisi puhua akateemisemmista aiheista. Englanninkielisen kirjallisuuden kurssini opettaja on amerikkalainen, samoin kuin ainut kurssikaverini. Puhumme tunneilla kirjallisuudesta ja politiikasta, jolloin en aina pysty ilmaisemaan ajatuksiani niin hyvin kuin haluaisin. Kun vielä kaikki muut ovat natiivipuhujia, tuntuvat omat soperrukseni joskus todella tyhmiltä ja vajailta. Tekisi joskus mieli sanoa että "oon mäkin oikeasti ihan fiksu! Kuulisittepa vaan mua joskus suomeksi!", vaikka kumpikaan tuskin pitää minua mitenkään tyhmempänä kuin muita (itse asiassa opettajani tulee välillä luokkaan uuden suomenkielisen sanan kanssa, jonka hän on opetellut, joten hän varmasti arvostaa yrityksiäni tulla ymmärretyksi).

Kuva täältä
Käytän siis leijonanosan ajastani kommunikoiden muilla kielillä kuin suomella, minkä vaikutukset ovat alkaneet näkyä nopeasti. Muutaman kerran olen unohtanut jonkin sanan suomeksi, ja ajoittain hoksaan puheessani/kirjoituksessani vieraiden kielten lauserakenteita ja ilmauksia. Yksi kamalimmista esimerkeistä on ehkä se, kun mitään ajattelematta sanoin "tehdä ystäviä" - suora käännös make friends / hacer amigos -ilmauksista, mikä näin suomen kieltä sivuaineena opiskelleena puistatti korviani todella pahasti. Joskus sanon jotain ja jään heti miettimään, että miksi tuo nyt kuulosti jotenkin hassulta. Suomi kyllä sujuu vielä, mutta aika uskomatonta miten nopeasti oma äidinkielikin alkaa rappeutua kun sitä käyttää vähemmän. Onneksi täällä on kuitenkin muutama suomalainen kaveri ja yhteydet Suomeen pelaa, joten yksittäisistä lipsahduksista huolimatta hallitsen vielä suomenkin kun palaan.
Language learning quote: A different language is a different vision of life - Federico Fellini.
Kuva täältä
Monen kielen käyttäminen on joskus aika hämmentävää. Saatan ensin olla espanjan tunnilla, sitten vaihtaa muutaman sanan jenkkiystävien kanssa ja tavata sitten suomikamujani, joten kielet vaihtuvat lennosta hyvin nopeasti ja jopa kesken keskustelun. Jatkuvan vaihtamisen takia "väärä" kieli jää joskus päälle - olen esimerkiksi monesti jatkanut englanniksi puhumista silloinkin, kun paikalle on jäänyt pelkästään suomalaisia, ja on kestänyt muutama minuutti hoksata että suomeksikin voisi puhua. Espanjan tunnilta lähtiessä jatkan espanjaksi puhumista, vaikka kaverini eivät ole espanjankielisiä.

Eri kielet myöskin yhdistyvät eri ihmisiin, eli jos ajatuksissani vilahtaa henkilö x samalla kun puhun henkilö y:lle, kieli saattaa vaihtua odottamatta. Esimerkiksi kerran tekstasin suomeksi ja keskeytin kysyäkseni amerikkalaiselta, millä kadulla olemme. Koska olin juuri tekstaamassa suomeksi, myös kysymys tuli ulos suomeksi. Vasta kaverini hämmentynyt kysymys "Did you just speak Finnish to me?" sai tajuamaan että nyt meni jotain vikaan. Sama toimii myös toisin päin - kerran olin juttelemassa suomikaverini kanssa, kun ajattelin mielessäni että tästä pitää sitten kertoa Jamiellekin. Koska ajattelin hetken Jamieta, aloin puhumaan kaverilleni englantia.

Upotetun kuvan pysyvä linkki
Kuva täältä
Aina kieli ei vaihdu kokonaan, vaan puheessa vilisee sen kielisiä sanoja, mitkä nyt ensimmäisenä tulevat mieleen. Välillä toki leikin kielillä ihan tarkoituksellakin, ja heittelen sekaan muiden kielten ilmauksia. Monella eri kielellä ajattelu näkyy myös tuntien muistiinpanoissa, jossa vuorottelevat kaikki kolme kieltä sen mukaan millä kielellä kyseinen pätkä lausetta tulee ensimmäisenä mieleen, tai minkä kielen koen ilmaisevan ajatuksen kaikista täsmällisimmin. Välillä tuntuu, että kahdessa eri kielikylvyssä olemisen seurauksena en puhu enää mitään kieltä täydellisesti, mutta arvelisin että useiden kielten käyttäminen yhtä aikaa itse asiassa vain linkittää ne paremmin toisiinsa ja auttaa oppimista. Espanjan tunnilla saatan ymmärtää jonkin asian paremmin, kun kuulen sen käännöksen englanniksi suomen sijaan.

Kuva täältä
Olen muuten useaan kertaan todennut suomen harvinaisuuden hyödyt. Kun koko kampukselta löytyy kaksi suomalaista jotka molemmat tunnen, voin aivan huoletta höpistä puhelimessa aivan mitä lystää ilman että kukaan ymmärtää mitä puhun. Paitsi yksityisyydensuojan kannalta tämä on erityisen hyödyllistä kaikissa epäilyttävissä tilanteissa. Kerran olimme taksissa jonka taksimittari tuntui etenevän epäilyttävän nopeasti, ja pystyimme kenenkään tietämättä käymään rauhassa keskustelua että mitä teemme (totesimme, että ei se nyt niin nopeasti mene ja kohta ollaan muutenkin perillä). Suomi on niin kuin salakieli, ja melko huolettomasti voi olettaa ettei kukaan ymmärrä puheita. Liian vapaasti ei tietenkään kannata puhua, koska ei sitä koskaan tiedä... Ylipäätänsäkkin se, että täällä on kaksi suomalaista vaihtaria kaverina, on ollut kullanarvoinen juttu. Varsinkin alkuaikoina oli ihanaa, kun sai aina hetkeksi levähtää ja puhua sitä tuttua suomea.

Travel-Quotes-Oliom-Travel-Clean
Kuva täältä
Kaiken kaikkiaan voin sanoa, että uusien kielten oppiminen on mahtavaa. Uusi kieli avaa ovia aivan uusiin maailmoihin ja ajattelun tapoihin. Kyllähän se turhauttaa, kun ei saa itseään ilmaistuksi tai ei ymmärrä, kun yrittää opetella verbimuotoja joita ei ole omassa äidinkielessä edes olemassa tai kun kaupasta tulee ostettua vääriä tuotteita ihan vain siksi, että jokin sana ei tarkoittanutkaan sitä mitä luuli. Mutta ne hetket kun tajuaa ensimmäistä kertaa juuri käyneensä kokonaisen keskustelun espanjaksi ilman takelteluja, kirjoittaa ensimmäisen esseen joka ei tule täynnä punakynää takaisin ja kun espanjaa opiskeleva pyytää puhumaan hitaammin, että ymmärtäisi puhettani, ovat sellaisia ylpeyden hetkiä joille ei oikein ole vertaista. Espanjaksi sanoisin, että uuden kielen opiskelu vale la pena - on vaivan arvoista.


maanantai 21. syyskuuta 2015

Päivitystä & Dia de Chilenidad

Tänne tulee nyt juttua vähän myöhässä sekä epämääräisessä järjestyksessä, kun lomasta suuri osa meni koneen tavoittamattomissa ja sitten piti heti päästä puhumaan maanjäristyksestä. Tällä Viñassa maanjäristyksen jännitysnäytelmä jäi siihen mitä viime postauksessa kerroinkin. Tsunamia ei tullut, eikä kaupunki kokenut vaurioita. Yöllä oli kuulemma ollut voimakas jälkijäristys, mutta itsehän nukuin sen yli onnellisena :D Vielä tänäkin päivänä on tuntunut jälkijäristyksiä, mutta ne eivät ole enää aiheuttaneet sydämentykytyksiä. Vaikka Viña säästyikin vahingoilta, vain parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä oleva Concón (jossa kävin sandboardaamassa) koki jo vaurioita, ja yhteensä 13 kuolemaa on raportoitu maanjäristyksen aiheuttamaksi. Tuntuu aika hurjalta, mutta pitää vain olla onnellinen siitä ettei itselle tai läheisille käynyt mitään.

Cueca, Chilen kansallistanssi. Puolessa välissä kuvaamista tajusin, että vaakatasossa saisi paremmin mahdutettua tanssijat mukaan. En oikein ajatellut asiaa loppuun saakka, joten tässä tulos...

Tässä kun ikävistä asioista puhutaan niin käsitelläänpä koti-ikävä tässä samalla.. Koin nimittäin ensimmäiset kunnon koti-ikävät pari viikkoa sitten. Totta kai sellaista pientä ikävää on ollut ilmassa aiemminkin, mutta vain siinä määrin että jotain muuta ajattelemalla ikävät ajatukset on saanut karkoitettua. Pari viikkoa sitten kuitenkin näin somessa kuvia kavereistani viettämässä hauskaa iltaa, ja iski päälle aivan mieletön harmitus siitä etten ollut mukana. Tuntui pahalta, että elämäni Chilessä on pakostakin niin erillinen siitä elämästä, jossa suurin osa läheisistäni elää. Vaikka koen täällä vaikka mitä hienoa ja mahtavaa, niin silti sitä joskus toivoo että voisi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Aikani masisteltuani päätin kuitenkin raahata itseni ihmisten ilmoille, ja ystävien seura piristikin tehokkaasti. Loppu hyvin kaikki hyvin siis! (special thanks to Cait, who decided to cheer me up by speaking Finnish even though she knows only one word of it. It was special kind of fun to hear that one curseword over and over again with such passion and good intentions).

Rapa nui - kaksi tanssia samalla videolla

Ja sitten iloisempiin aiheisiin! Puolitoista viikkoa sitten torstaina UVM järjesti Chilen itsenäisyyspäiväjuhlan meille vaihtareille. Itse juhlapäivähän oli oikeasti vasta 18.9, mutta koska koko itsenäisyysviikolla ei ole koulua, oli päivä meitä ajatellen järjestetty jo viikko etukäteen.

Kuulimme jälleen puheita ja näimme myös erilaisia tanssiesityksiä. Chilen kansallistanssi on cueca, ja sitä tanssitaan parin kanssa. Esityksen jälkeen olisimme päässeet itsekin tanssahtelemaan, mutta itse en kokenut että vain yhden cuecatunnin jälkeen olisin hallinnut askeleita mitenkään säällisesti, joten jätin tällä kertaa välistä. Kameraa en tietenkään hoksannut ottaa mukaan, joten kuvasin tansseja kännykälläni ja laatu on sen mukaista.

Rapa nui - viimeinen tanssi

Olimme valmistelleet espanjan kurssilla payat, jotka lausuimme tilaisuudessa. La Paya on perinteinen chileläinen ajanviettotapa, jossa kaksi laulajaa ottaa mittaa toisistaan. Tarkoituksena on keksiä erilaisia loruja (payoja), jotka rimmaavat keskenään. Toisen on aina jatkettava siitä mihin edellinen jäi, joten improvisaatiotaito on tärkeää. Taistossa mitataan kekseliäisyyttä ja luovuutta, ja laulu voi jatkua ikuisuuksiin. Payoissa usein ylistetään Chileä ja sen kulttuuriin liittyviä asioita, mutta muitakin aiheita löytyy. Joukkoon voi myös sujauttaa kaksoismerkityksellisiä säkeitä..

Seuraavaksi olikin vuorossa jotain astetta eksoottisempaa: Pääsiäissaarten alkuperäiskansan Rapa Nuin perinteinen tanssi. Tanssijoilla oli päällään alkuasukasaikojen asut, jotka eivät jättäneet paljoa arvailujen varaan, mutta tanssijoiden leveät hymyt viestivät että ujostelulle ei ole tarvetta.

Perinteinen tanssi jostain päin Chileä - meni kaikilta vähän ohi, että mistä tarkalleen ottaen..

Saimme päivän aikana myös perinteikästä itsenäisyyspäiväruokaa: empanadoja ja grilliruokaa. Tapahtuma kesti muutaman tunnin, jonka jälkeen meille ilmoitettiin että päivän kunniaksi kaikki loppupäivän tunnit on peruttu ja loma virallisesti alkanut.

Illalla suuntasimmekin jo bussi-asemalle ja aloitimme 12 tunnin bussimatkan kohti Pucónia. Tästä reissusta aion kertoa tarkemmin myöhemmin, kun saan kavereidenkin kameroista kaikki kivat kuvat talteen.

perjantai 14. elokuuta 2015

Myrskyä, sattumia ja kurssivalintoja

Viime viikolla Viñassa koettiin jokseenkin poikkeuksellisia säätiloja. Viikko sitten keskiviikkona alkoi sade, joka jatkui aina sunnuntaille saakka. Sadetta tuli siis pitkään ja ajoittain aika rankastikkin, mihin ei täällä Viñassa olla oikein totuttu. Sateiden johdosta osa alueista tulvi niin, että autolla liikkuminen oli käytännössä mahdotonta. Itse kun asun täällä kukkulalla niin moisia ongelmia ei onneksi ollut, mutta ulos ei kauheasti huvittanut lähteä.

Jorge (perheen isä, jonka luona asun) kertoi, että tällaista sademäärää ei ole ollut viimeiseen kymmeneen vuoteen, ja sen kyllä huomasi. Koko kaupunki oli nimittäin vähän sekaisin. Meidän orientaatioviikon kaikki ohjelma peruttiin torstailta ja perjantailta, ja koko yliopisto sulki ovensa. Mitään kursseja ja toimintaa ei ollut luvassa kahteen päivään UVM:n puolelta.


Perjantaille olisi ollut luvassa Scavenger Hunt ja Official Welcome Party meille vaihtareille, joten olin hieman pettynyt peruutuksista. Onneksi pääsin sitten kuitenkin vähän tuulettumaan. Olin matkalla ruokakauppaan, kun törmäsin aivan sattumalta amerikkalaiseen vaihtariin, joka oli menossa juhlimaan toisen vaihtarin synttäreitä. Vaikka en alun perin ollut mitään kutsua saanut (en tuntenut suurinta osaa kanssavaihtareista vielä kovin hyvin), liityin seuraan. Kävimme syömässä ja illan päätteeksi vietimme iltaa Cafe Journalissa. Koska olin tosiaan alun perin matkalla vain ruokakauppaan, jalassa oli maailman rumimmat lenkkarit eikä olo ollut muutenkaan erityisen hehkeä, mutta ei se menoa haitannut. Ilta oli hauska ja tutustuin muihin paremmin, joten olen todella iloinen että satuimme samaan kadunkulmaan yhtä aikaa.


Lauantaina minun oli tarkoitus käydä torilla Jorgen kanssa, mutta sää oli vain pahentunut entisestään. Sadetta tuli kunnolla ja tuuli oli todella voimakas. Aallot pyyhkivät rantakatuja ja veivät mennessään kaikkea liikennemerkeistä autoihin. Luonnollisesti olisin halunnut lähteä todistamaan tätä myrskyä ja katsomaan aaltoja (turvallisen välimatkan päästä), mutta kun facebook täyttyi vaihtokoordinaattorien varoituksista, ulkona kiersi auto kuuluttamassa hätäviestiä ja taivaalla pörräsi helikoptereita, ajattelin että en yksinkertaisesti kehtaa olla se tyhmä ulkomaalainen joka lähtee ulos ihmettelemään jos/kun päällä on jonkin sortin kansallinen hätätila. Perheeni oli kuitenkin lähdössä kauppaan autolla, joten matkalla pysähdyimme ottamaan muutaman kuvan merestä.

Sunnuntaina myrsky oli onneksi jo laantunut. Luin paikallisesta lehdestä, että myrsky oli vaatinut kaksi kuolonuhria, eikä omaisuusvahingoiltakaan luonnollisesti säästytty. Myrsky oli suurin Viñassa viimeiseen 35 vuoteen, joten kovin usein tällaista ei onneksi satu.


Maanantaihin mennessä sää oli jo täysin normalisoitunut, joten pääsimme aloittamaan opiskelut. Ensimmäisen kahden viikon aikana on mahdollista kokeilla eri kursseja, ja sitten päättää mitkä ottaa ja jättää. Lopulliset kurssivalintani ovat siis vielä vähän avoinna. Toistaiseksi karsintaprosessista ovat selvinneet kaksi espanjan kurssia, pari kirjallisuuden kurssia (toinen englanniksi, toinen espanjaksi) sekä yksi historian kurssi (en español). Kaikki kurssit vaikuttavat hurjan mielenkiintoisilta, joten valinnat ovat vaikeita. Toisaalta tahtoisin vain ottaa kaikki kurssit jotka kiinnostavat, toisaalta taas en tahdo käyttää koko aikaani täällä pelkkään opiskeluun. Vaikka kursseilla oppiikin varmasti hurjan paljon Chilestä ja sen kulttuurista, ei "kirjoista pänttäämisessä" taida olla kauheasti järkeä kun olisi mahdollisuus kokea ne asiat täällä myös ihan itse, paikan päällä. Tänne asti kun on tultu niin eletään vähän.

Iltahämärä Viñassa

Tällä viikolla jo toisella amerikkalaisella vaihtarilla oli synttärit, joita juhlistettiin jälleen Cafe Journalissa. Tänä iltana sattui toinen onnekas sattuma. Olin lähdössä kotiin samaa matkaa vaihtaritytön kanssa, sillä tiesin että hän asuu samalla suunnalla kuin minä. Kotimatkan aikana selvisi, ettei hän suinkaan asu vain samalla suunnalla, vaan samalla kadulla. Itse asiassa vain yhden talon päässä omasta kodistani. Emme ole tässä puolentoista viikon aikana törmänneet kertaakaan, vaikka asumme kirjaimellisesti 15 metrin päässä toisistamme ja kuljemme samaa reittiä yliopistolle. Sanoisin siis ihan iloiseksi sattumaksi sitä, että olimme lähdössä yhtä aikaa kotiin, sillä ties kuinka kauan olisimme muuten pysyneet tietämättöminä naapurussuhteestamme.

Viikon aikana olen myös kokenut ensimmäisen maanjäristykseni, joka ei onneksi säikäyttänyt tai aiheuttanut ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Olin rauhassa omassa huoneessani, kun yhtäkkiä alla alkoi täristä. Järistystä kesti juuri sen verran että ehdin tajuta jotain outoa olevan meneillään, ja hieman hitaasti kun sytytti niin tajusin kyseessä olevan maanjäristys vasta kun koko spektaakkeli oli jo ohi. Ensimmäinen maanjäristys siis sujui varsin turvallisesti, eikä tulevia järistyksiä tarvitse enää jännittää. Kotitaloni on kuulemma todella turvallinen, ja olemme muutenkin saaneet toimimisohjeita järistysten varalle, vaikka vähän voimakkaampikin järistys osuisi kohdalle: "If there's an earthquake, just stay calm. If you see Chileans running, you can start running too."


Kaksi viikkoa Chilessä siis takana nyt, aika on mennyt hurjan nopeasti. Ihan hirvittää miten äkkiä tämä viisi ja puoli kuukautta menee, jos sama meno jatkuu. Kaikkien alkujärjestelyiden ja huonojen säiden takia en ole vielä päässyt tutustumaan Viñaan niin hyvin kuin olisin halunnut, mutta eiköhän tässä ehdi vielä. Yhtä täydellistä auringonlaskua olen kuitenkin saanut jo todistaa. Tällaiset näkymät vetävät pakostakin vähän hiljaiseksi ja saavat rakastumaan uuteen kaupunkiin. Enempiä seikkailuja odotellessa!

torstai 23. heinäkuuta 2015

Lähtömietteitä

Alle viikko jäljellä Oulussa. En ole oikein sisäistänyt kuinka lähellä lähtö oikeasti on, mutta elämä Viña del Maressa alkaa jo tuntua todellisemmalta. Ajattelin pitkään vaihtoon lähtöä "en ole enää täällä" ajatus lähtökohtana. Ajatukset pyörivät niissä ihmisissä ja paikoissa, joita en näkisi seuraavaan puoleen vuoteen. En osannut kuvitella, millaista elämä Chilessä tulisi olemaan, sillä ajatukseni olivat niin keskittyneet siihen, että en ole enää juuri tässä tutussa ja turvallisessa.

Nyt kun matkajärjestelyt ovat edenneet ja ystäviä ja sukulaisia on asteittain hyvästelty, olen vihdoin osannut alkaa ajattelemaan sitä elämää Chilessäkin. Sen sijaan että miettisin millaista elämäni ei tule olemaan, pohdin millaista se tulee olemaan. En tiedä tuleeko ajatus selväksi näin kirjoitettuna, mutta aika perustavasta erosta on kyse. "Sitten kun olen Chilessä" -alkuiset lauseet eivät tunnu enää satukirjasta tempaistuilta, vaan ihan oikeilta suunnitelmilta. Asunnon etsiminen toiselta puolelta maailmaa on ehkä se jokin, joka saa pakostakin miettimään tulevaa arkea :D

Vähän peloissaan, mutta enemmän innoissaan nyt sitten odotetaan ensi keskiviikkoa. Tällä hetkellä eniten jännittää, selviänkö minä ja matkalaukut perille asti yhdellä kertaa (liikaa kauhutarinoita kuultu lennon vaihdosta Pariisissa) ja asunnon järjestäminen. Eniten puolestaan innostaa se uusi asunto, uudet kaverit, uusi koulu ja uusi paikka ylipäätänsäkin. Eli kaikki.



Ps. Jos joku muukin muualle muuttava kokee samaa ilmiötä, ettei oikein osaa kuvitella itseään uuteen paikkaan, niin suosittelen lämpimästi Google mapsin street view -toimintoa mielikuvaharjoituksena. Melkein voi jo kuvitella olevansa itse kohteessa, kun google-ukkelin avulla kävelee kaduilla.