Tietoteknisiä ongelmia

Viime päivinä mulla on ollut vähän tietoteknisiä ongelmia.. Ensin huomasin, että tietokoneessani on jokin virus tai haittaohjelma, joka laittaa pop-up-ikkunoita kaikille käymilleni sivuille estoistani huolimatta. Ikkunoita ei saanut suljettua kuin klikkaamalla, ja ne johdattivat ties mille epämääräisille sivuistoille. Ei mennyt kauaa kun huomasin saman ongelman puhelimestani. Pieni paniikki iski. Onneksi poikaystäväni on myös henkilökohtainen tekninen tukihenkilöni, joten apu oli lähellä. Hänen neuvonsa olikin käytännössä poistaa kaikki koneelta ja asentaa kaikki uusiksi, kun kerta viruksentorjuntakaan ei mitään ongelmaa löytänyt. Ja samalla voisin sitten asentaa Windows 10:n, kun kerta säätämään ryhdytään.

Perjantain oli tarkoitus olla laiska, rento päivä, jolloin vain lataan akkuja väsyttävän viikon jälkeen. Sen sijaan käytinkin koko päivän tietojen etsimiseen netistä (miten nää laitteet oikeen saa pyyhdittyä kaikesta ja mitä nää sanat ees tarkoittaa?!) ja tietojen siirtämiseen turvaan muistitikulle. Onneksi olin ottanut varmuuskopiot kaikesta ennen lähtöä, joten vain Chilessä otetut kuvat piti pelastaa. Ja sitten vaan puhelin takaisin tehdasasetuksille, muistikortin alustus ja käyttöjärjestelmän uudelleen asentaminen tietokoneeseen. Ja tämän jälkeen tietenkin kaikkien sovellusten ja ohjelmien uudelleen lataus.. Operaatio oli sen verran pitkä ja turhauttava, että Windows 10 sai kyllä jäädä vielä toiseen kertaan (jos vielä joskus löydän sen namikan, mistä sen saa ilmaiseksi..)

Että semmoista täällä. Juuri se, mitä ei haluaisi tapahtuvan kun on ulkomailla, totta kai tapahtuu. Vaikka siihen menikin minun tiedoillani ja taidoillani koko päivä, tietokoneeni ja kännykkäni ovat nyt kunnossa. Luojalle kiitos whatsappista ja IT-osaavasta poikaystävästä.

Mutta eihän nämä virusongelmat tietenkään riittäneet. Päätin nimittäin tänään vihdoinkin ostaa lentoliput Atacaman reissulle, jota kaverit ovat suunnitelleet. Ongelmaksi muodostui, että sivusto ei hyväksynyt pankkikorttiani enkä pystynyt ostamaan lippuja. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun näin tapahtuu, vaikka olen verkkopankissani laittanut kortin asetukset niin, että verkko-ostoksia pitäisi pystyä tekemään (kiitti vaan Nordea). Pieni paniikki iski taas päälle, koska monet lennoista oli jo myyty loppuun ja hinnat olivat nousemassa. En olisi millään kehdannut mennä Jorgen luo taas uuden ongelman kanssa, mutta se osoittautui ainoaksi ratkaisuksi. Jorge oli ystävällinen ja osti liput, ja minä puolestaan maksoin hänelle takaisin käteisellä. Pienten mutkien kautta sain siis liput vihdoinkin ostettua, ja nyt voinkin alkaa ihan oikeasti unelmoimaan Atacaman aavikoista.

Tämän viikon aikana olen myös vihdoinkin tehnyt lopulliset kurssivalintani, lähentynyt uusien ystävieni kanssa, kirjoittanut ensimmäisen esseeni espanjaksi (olkoonkin vain kaksi sivua pitkä) ja huomannut sopeutuneeni Viñaan entistä paremmin. Sopeutumisen esimerkkinä toimii eräs päivä, jolloin päätin ostaa kotimatkalla jotain pientä herkkupalaa pasteleríasta (paikka, missä myydään lähinnä leivonnaisia). Haluamani kakkupala maksoi 1400 pesoa, ja ajattelin heti että onpas kallista. Samassa huomasin kuinka naurettava ajatus on Suomeen sopeutettuna: 1400 pesoa vastaa kahta euroa. Kotona moiset kakkupalat maksaisivat helposti ainakin vitosen, joten olen selvästi ottanut Chilen hintatason jo hyvin haltuun :D

Tähän postaukseen en valitettavasti saanut kuvia edellä mainituista kaikkien tietojen pyyhkimisestä johtuen, mutta huomenna lähdemme vaeltamaan läheiseen kansallispuistoon, joten lisää maisemia on kyllä tulossa!

Fun fun fun

Perjantaina vaihtareille järjestettiin vihdoinkin se Scavenger Hunt, joka jouduttiin viime viikolla perumaan sateen vuoksi. Meidän piti muodostaa 10 hengen ryhmät, joissa piti olla 5 englanninkieliseen opetukseen osallistuvaa (Group Neruda) ja 5 espanjankielistä (Group Mistral). Neruda-ryhmään siis kuuluu enimmäkseen ihmisiä Yhdysvalloista, Saksasta, Ranskasta ja Kanadasta (ja Suomesta!), kun taas Mistralin ryhmäläiset ovat enimmäkseen muista Etelä-Amerikan maista (meidän joukkueessa meksikolaisia).

Ideana oli suorittaa erilaisia tehtäviä, jotka oli ripoteltu ympäri kaupunkia. Tehtäviin kuului muun muassa:

Ota 10 ryhmäselfietä paikallisten kanssa. Käytännössä hyökkäsimme täysin viattomien chileläisten kimppuun. Yksi kysyi luvan, ja puolessa sekunnissa koko ryhmä oli kokoontunut uhrin ympärille ja kuva räpsäisty. Olen melko varma että jätimme jälkeemme 10 melko pöllämystynyttä chileläistä, jotka eivät ehtineet oikein käsittää mitä tapahtui. No ei, suurin osa suostui kuvaan aivan mielellään.

Hanki Chilen lippu ja paikallisia herkkuja

Kulkekaa seuraavalle rastille niin, että kaikki pitävät toisiaan käsistä kiinni

Käsi kädessä

Kerätkää 30 pesoa yhden peson kolikoina. Tämä oli oikeastikkin aika haastava, koska yksi peso on niin mitätön summa (tämän hetken kurssilla 0.00131 euroa), ettei niitä käytä kukaan. Lisäksi olimme viimeinen ryhmä joka suoritti tehtävää, joten lähimmistä kaupoista olivat kaikki jo käyneet kysymässä. Lopulta saimme peräti 65 pesoa kasaan eräästä kaupasta, josta saimme summan aivan ilmaiseksi koska "it's trash".

Reloj de Flores, kukkakello

Lisäksi meiltä testattiin Viña del Mar-, Chile- ja UVM-tietämystä. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen, ja tehtäviä suoritettaessa sai ihailla samalla maisemia.

Rastin päätepisteenä oli vaihtarikampus, jossa odotti Official Welcome Party. Saimme ruokaa ja juomaa, UVM-t-paidan sekä UVM-repun. Paras ryhmä palkittiin ja musiikki soi. Paikalla ollut "juontaja" houkutteli ihmisiä tanssimaan, ja pian koko piha olikin täynnä tanssivia ihmisiä. En voinut ajatella muuta kuin että moinen ei hevillä toteutuisi Suomessa, kun kukaan ei uskaltaisi olla se ensimmäinen joka lähtee tanssimaan kaikkien näkyville. Myös koulun varapresidentti jorasi antaumuksella. Hän antoi myös kannustavan puheen, jossa julisti meidän olevan tulevaisuus, ja jo aiemmin esittäytyessään hän myös vaati, että vietämme aivan mahtavan vuoden täällä. Ei voi olla tykkäämättä!

Koko vaihtariporukka uudet paidat päällä

Päivä ei suinkaan päättynyt vielä siihen, vaan Valparaísossa oli jonkinlaiset supervaihtaribileet paikassa nimeltä Saint Jueves. Menimme sinne porukalla ja tansimme koko yön. Sain vihdoin todeta myös itse sen, mistä vaihtokoordinaattori varoitti: chileläiset drinkit ovat vahvoja. Lipun hintaan kuulunut tervetuliaisdrinkki tehtiin maltillisen kaavan mukaan, 4cl viinaa ja loput lantrinkia. Kun sitten ostin saman drinkin myöhemmin, tehtiin se chileläiseen tapaan: ei mittaa, lasi noin puolitäyteen viinaa ja loput limsaa. Se olikin sitten ainut drinkki minkä ostin sinä iltana, mikä oli varmasti vain hyvä päätös.

Valparaíson valot

Ainut huono puoli klubissa oli se, että musiikki soi siellä järjettömän kovalla, eikä korvatulppia ollut tietenkään tarjolla missään. Tila oli siis suuri halli, ja kun istui vastapäisellä puolella kaiuttimista, oli juuri ja juuri mahdollista kuulla kaverin jutut, kun ne huudettiin suoraan korvaan. Lähempänä kaiuttimia ei sitten kuullutkaan mitään. Tämän johdosta korvat soivat vielä kotonakin, ja itse asiassa hiljaisina hetkinä kuulen vieläkin pientä tinnitusta. Toivon todella että tinnitus menee ohi, koska vaikka bileissä olikin hauskaa, ei siellä niin hauskaa ollut että se korvaisi pysyvät vauriot kuuloon. En tiedä soitetaanko täällä kaikilla klubeilla noin kovalla, mutta ensi kerralla hankin korvatulpat varmasti etukäteen.

Tänään lähdimmekin sitten käymään Valparaísossa ihan päiväsaikaan. Sää oli mitä loistavin: aurinko paistoi ja oli lämmintä. Näiden muutaman lämpimän päivän jälkeen alankin elätellä toivoa, että kylmät päivät vähenevät entisestään (illoista en voi toivoa vielä samaa). Kiertelimme katuja Bellavistalla. Täytyy todeta taas: en saa tarpeekseni Valparaíson värikkyydestä. Talot on aikoinaan maalattu kirkkain värein, koska kaupunkiin haluttiin saada eloa ja iloa, ja tehtävässä onnistuttiin mielestäni harvinaisen hyvin.

Erään kurssini opettaja tuntee Viñasta toisen suomalaisen vaihtaritytön, jolle oli maininnut että hänen kurssillaan on eräs suomalainen. Tyttö olikin sitten pyytänyt opettajaa välittämään hänen yhteystietonsa eteenpäin minulle. Laura on kuulemma ollut täällä puoli vuotta, eikä ole koko aikana tavannut kuin yhden suomalaisen pari kertaa Santiagossa. Voin helposti kuvitella, että tieto toisesta suomalaisesta herättää kiinnostuksen: olen ollut täällä vasta pari viikkoa, mutta mahdollisuus purkaa tuntoja suomalaisille kavereille suomeksi on ollut kullanarvoinen. Toki on skypet ja whatsappit joilla voi olla yhteydessä kotiin, mutta onhan se kuitenkin vähän eri asia kuin käydä fyysisesti kahvilla. Aikamme kierrettyä Valpossa vaihtariporukan kanssa tapasinkin sitten Lauran ja kävimme kahvilla.

Cerro Concepcionilta löytyy myös Plaza de Los Corazones eli suoraan suomennettuna Sydänten aukio. Aukio on saanut nimensä mosaiikeista, joilla seinät on koristeltu. Laura kertoi, että joka sunnuntai aukio toimii "open stage"na. Ihmiset kerääntyvät paikalle ja katsovat toisten musiikkiesityksiä, näytelmiä, runonlausuntaa tai ihan mitä ikinä vaan keksitäänkään. "Valpossa tapahtuu aina jotain" vaikuttaa siis aivan paikkaansapitävältä väitteeltä.

Plaza de Los Corazones

Viikonloppuna on ollut paljon ohjelmaa, mikä on ollut mukavaa vaihtelua viime viikon myrskyihin verrattuna. Olen myös tutustunut ihmisiin paremmin, ja voin ilolla sanoa että uusia ystävyyssuhteita on hyvin alulla. Myös espanjan taidossa on havaittavissa pientä kehitystä, joten paljoa enempää en voisi tällä hetkellä vaatia (paitsi kavereiden vierailuja. Tulkaa tänne oikeesti!).

Myrskyä, sattumia ja kurssivalintoja

Viime viikolla Viñassa koettiin jokseenkin poikkeuksellisia säätiloja. Viikko sitten keskiviikkona alkoi sade, joka jatkui aina sunnuntaille saakka. Sadetta tuli siis pitkään ja ajoittain aika rankastikkin, mihin ei täällä Viñassa olla oikein totuttu. Sateiden johdosta osa alueista tulvi niin, että autolla liikkuminen oli käytännössä mahdotonta. Itse kun asun täällä kukkulalla niin moisia ongelmia ei onneksi ollut, mutta ulos ei kauheasti huvittanut lähteä.

Jorge (perheen isä, jonka luona asun) kertoi, että tällaista sademäärää ei ole ollut viimeiseen kymmeneen vuoteen, ja sen kyllä huomasi. Koko kaupunki oli nimittäin vähän sekaisin. Meidän orientaatioviikon kaikki ohjelma peruttiin torstailta ja perjantailta, ja koko yliopisto sulki ovensa. Mitään kursseja ja toimintaa ei ollut luvassa kahteen päivään UVM:n puolelta.

Perjantaille olisi ollut luvassa Scavenger Hunt ja Official Welcome Party meille vaihtareille, joten olin hieman pettynyt peruutuksista. Onneksi pääsin sitten kuitenkin vähän tuulettumaan. Olin matkalla ruokakauppaan, kun törmäsin aivan sattumalta amerikkalaiseen vaihtariin, joka oli menossa juhlimaan toisen vaihtarin synttäreitä. Vaikka en alun perin ollut mitään kutsua saanut (en tuntenut suurinta osaa kanssavaihtareista vielä kovin hyvin), liityin seuraan. Kävimme syömässä ja illan päätteeksi vietimme iltaa Cafe Journalissa. Koska olin tosiaan alun perin matkalla vain ruokakauppaan, jalassa oli maailman rumimmat lenkkarit eikä olo ollut muutenkaan erityisen hehkeä, mutta ei se menoa haitannut. Ilta oli hauska ja tutustuin muihin paremmin, joten olen todella iloinen että satuimme samaan kadunkulmaan yhtä aikaa.

Lauantaina minun oli tarkoitus käydä torilla Jorgen kanssa, mutta sää oli vain pahentunut entisestään. Sadetta tuli kunnolla ja tuuli oli todella voimakas. Aallot pyyhkivät rantakatuja ja veivät mennessään kaikkea liikennemerkeistä autoihin. Luonnollisesti olisin halunnut lähteä todistamaan tätä myrskyä ja katsomaan aaltoja (turvallisen välimatkan päästä), mutta kun facebook täyttyi vaihtokoordinaattorien varoituksista, ulkona kiersi auto kuuluttamassa hätäviestiä ja taivaalla pörräsi helikoptereita, ajattelin että en yksinkertaisesti kehtaa olla se tyhmä ulkomaalainen joka lähtee ulos ihmettelemään jos/kun päällä on jonkin sortin kansallinen hätätila. Perheeni oli kuitenkin lähdössä kauppaan autolla, joten matkalla pysähdyimme ottamaan muutaman kuvan merestä.

Sunnuntaina myrsky oli onneksi jo laantunut. Luin paikallisesta lehdestä, että myrsky oli vaatinut kaksi kuolonuhria, eikä omaisuusvahingoiltakaan luonnollisesti säästytty. Myrsky oli suurin Viñassa viimeiseen 35 vuoteen, joten kovin usein tällaista ei onneksi satu.

Maanantaihin mennessä sää oli jo täysin normalisoitunut, joten pääsimme aloittamaan opiskelut. Ensimmäisen kahden viikon aikana on mahdollista kokeilla eri kursseja, ja sitten päättää mitkä ottaa ja jättää. Lopulliset kurssivalintani ovat siis vielä vähän avoinna. Toistaiseksi karsintaprosessista ovat selvinneet kaksi espanjan kurssia, pari kirjallisuuden kurssia (toinen englanniksi, toinen espanjaksi) sekä yksi historian kurssi (en español). Kaikki kurssit vaikuttavat hurjan mielenkiintoisilta, joten valinnat ovat vaikeita. Toisaalta tahtoisin vain ottaa kaikki kurssit jotka kiinnostavat, toisaalta taas en tahdo käyttää koko aikaani täällä pelkkään opiskeluun. Vaikka kursseilla oppiikin varmasti hurjan paljon Chilestä ja sen kulttuurista, ei "kirjoista pänttäämisessä" taida olla kauheasti järkeä kun olisi mahdollisuus kokea ne asiat täällä myös ihan itse, paikan päällä. Tänne asti kun on tultu niin eletään vähän.

Iltahämärä Viñassa

Tällä viikolla jo toisella amerikkalaisella vaihtarilla oli synttärit, joita juhlistettiin jälleen Cafe Journalissa. Tänä iltana sattui toinen onnekas sattuma. Olin lähdössä kotiin samaa matkaa vaihtaritytön kanssa, sillä tiesin että hän asuu samalla suunnalla kuin minä. Kotimatkan aikana selvisi, ettei hän suinkaan asu vain samalla suunnalla, vaan samalla kadulla. Itse asiassa vain yhden talon päässä omasta kodistani. Emme ole tässä puolentoista viikon aikana törmänneet kertaakaan, vaikka asumme kirjaimellisesti 15 metrin päässä toisistamme ja kuljemme samaa reittiä yliopistolle. Sanoisin siis ihan iloiseksi sattumaksi sitä, että olimme lähdössä yhtä aikaa kotiin, sillä ties kuinka kauan olisimme muuten pysyneet tietämättöminä naapurussuhteestamme.

Viikon aikana olen myös kokenut ensimmäisen maanjäristykseni, joka ei onneksi säikäyttänyt tai aiheuttanut ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Olin rauhassa omassa huoneessani, kun yhtäkkiä alla alkoi täristä. Järistystä kesti juuri sen verran että ehdin tajuta jotain outoa olevan meneillään, ja hieman hitaasti kun sytytti niin tajusin kyseessä olevan maanjäristys vasta kun koko spektaakkeli oli jo ohi. Ensimmäinen maanjäristys siis sujui varsin turvallisesti, eikä tulevia järistyksiä tarvitse enää jännittää. Kotitaloni on kuulemma todella turvallinen, ja olemme muutenkin saaneet toimimisohjeita järistysten varalle, vaikka vähän voimakkaampikin järistys osuisi kohdalle: "If there's an earthquake, just stay calm. If you see Chileans running, you can start running too."

Kaksi viikkoa Chilessä siis takana nyt, aika on mennyt hurjan nopeasti. Ihan hirvittää miten äkkiä tämä viisi ja puoli kuukautta menee, jos sama meno jatkuu. Kaikkien alkujärjestelyiden ja huonojen säiden takia en ole vielä päässyt tutustumaan Viñaan niin hyvin kuin olisin halunnut, mutta eiköhän tässä ehdi vielä. Yhtä täydellistä auringonlaskua olen kuitenkin saanut jo todistaa. Tällaiset näkymät vetävät pakostakin vähän hiljaiseksi ja saavat rakastumaan uuteen kaupunkiin. Enempiä seikkailuja odotellessa!

Valparaíso

Yksi osa orientaatioviikon ohjelmaa oli reissu Valparaísoon. Valparaíso on Viñan naapurikaupunki, jonne pääsee helposti metrolla 15 minuutissa. Jos Viña del Marella on turistikaupungin maine, niin Valparaiso edustaa sitä urbaanimpaa, "aidompaa" Chileä. Valparaíso on vanha satamakaupunki, joka on kuuluisa värikkäistä taloistaan, graffiteistaan ja kukkuloistaan. Monipuolisen arkkitehtuurinsa ja historiansa vuoksi Valparaíso kuuluukin Unescon Maailmanperintökohteisiin.

Satama

Meille vaihtareille oli tosiaan järjestetty oma pikku turistikierros tässä naapurikaupungissamme. Matkan oli alun perin tarkoitus tapahtua tänään, mutta huonojen sääennusteiden vuoksi reissua siirrettiin päivää aikaisemmaksi. Hyvä niin, sillä vaikka eilen oli todella pilvistä ja harmaata, saimme osaksemme vain pientä tihkua. Kunnon rankkasade alkoi eilen pitkälti reissumme jälkeen ja on jatkunut taukoamatta siitä asti.

Valparaíso mereltä päin

Ensimmäiseksi ohjelmassa oli veneajelu. Näimme Valparaíson mereltä päin, kalastusaluksia, laivaston kalustoa ja jopa muutaman merileijonan. Oppaamme sanoi, että veneajelu on "must-do" -juttu Valparaìsossa. Itse en ehkä täysin allekirjoita väitettä, sillä pilvinen sää laimensi maisemien hohtoa. Aurinkoisella säällä veneajelu olisikin varmasti parhaimmillaan.

Ascensor eli hissi Cerro Concepcionille

Vierailimme myös yhdellä Valparaìson kukkuloista eli cerroista, nimeltään Cerro Concepción. Hissimatka tuntui hurjalta, kun pieni vaunu kipusi jyrkkää rinnettä ylöspäin.

 Oppaamme kertoi meille joidenkin talojen historiasta. Mikäli en aivan sekoita tarinoita keskenään, yllä oleva keltainen talo kuului aikoinaan Lucas -nimiselle maahanmuuttajalle Italiasta. Kerran Lucas päätti maalata 1000 peson setelin, jossa presidentin kasvojen tilalla komeilikin Lucaksen omat kasvot. Tämän johdosta nykyäänkin kyseisistä seteleistä voidaan käyttää slangisanaa "lucas".

Kuljimme monia pieniä ja mutkikkaita katuja pitkin, ja saimme ihailla maisemia useilta maisemapaikoilta. Valparaíso on täynnä kukkuloita, jotka on rakennettu täyteen värikkäitä taloja. Harmaa sää ei tehnyt oikeutta kaupungin väriloistolle, mutta Valparaìso hurmasi minut siitä huolimatta.

Valparaíso on täynnä katutaidetta, ja erilaisia taideteoksia voikin bongata käytännössä ihan mistä tahansa. Graffitit ja seinämaalaukset Valparaísossa eivät ole mitään töherryksiä, joita on tottunut näkemään Oulun alikulkutunneleissa, vaan oikeasti hienoja ja vaivalla tehtyjä teoksia. En pistäisi pahakseni, vaikka tällainen kulttuuri rantautuisi Suomeenkin.

Kaiken kaikkiaan Valparaíso on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka, mikäli suunnittelee Chilessä matkailua. Tässä vajaan puolen vuoden aikana tulen varmasti palaamaan Valpoon vielä useita kertoja.

Eka päivä koulussa

Eilen lähdin ensimmäistä kertaa yksin liikenteeseen, tarkoituksena tavata kavereita keskustassa. Niinhän siinä sitten kävi, että eksyin matkalla. Kahdesti. Suuntavaiston puute on siis edelleen tallella.. Puolustukseksi sanon, että Recreossa kadut ovat todella mutkikkaita, joten suunnistaminen on hieman haastavampaa kuin Oulun tai Viñan keskustassa, jotka noudattavat säännöllistä ruutukaavaa. Vaikka eksymistä tapahtuu mulle vähän useammin kuin keskivertokansalaiselle, on siinäkin omat kivat puolensa; ilman eksymistä en olisi nähnyt näitäkään maisemia.

Näkymiä Recreosta

Tänään oli ensimmäinen päivä uudessa koulussa. Aamu alkoi papereiden täyttämisellä ja yleisellä "How to survive in Chile" -infolla. Nimeni oli järjestelmällisesti kirjoitettu kaikkiin papereihin muodossa Lia, mikä on osoittautunut varsin yleiseksi ongelmaksi ulkomaalaisten kanssa asioidessa. Sinänsä huvittavaa, että ihmiset "korjaavat" nimeni "oikeaan" muotoon, vaikka voisi kuvitella että jos olen kirjoittanut toiset nimet ja sukunimen isoilla alkukirjaimilla, olisi näin myös etunimen kohdalla. Ehkä Iia on vain turhan eksoottinen nimi, heh.

Kampuksen päärakennus

Päivän toinen ohjelmanumero oli espanjan lähtötasotesti. Jos lähtötasotestistä saa arvioksi tason B2 tai paremman, saa osallistua myös espanjankielisille kursseille pääkampuksilla. Vaikka olen ensisijaisesti katsellut englanninkielisiä vaihtarikursseja, olisi mukava saada myös muutama espanjankielinen kurssi mukaan kaveriksi. Kirjallinen koe oli varsin pitkä siihen nähden, että aikaa oli vain tunti, mutta niinhän se oli varmasti suunniteltukin. Kirjallisesta kokeesta jäi ihan hyvä fiilis, mutta suullinen koe oli melkoista takeltelua. Saamme tulokset toivottavasti jo huomenna, saa nähdä miten käy!

Mi casa

Niin, mulla on tosiaan asunto täällä. Asun Recreon alueella, noin 20 minuutin kävelymatkan päässä UVM:n (=Universidad Viña del Mar) vaihto-oppilaiden kampuksesta Diego Portalesista. Asun chileläisen perheen luona, johon kuuluu vanhemmat, viisi yliopistoikäistä lasta ja yksi tyttärentytär. Lisäksi talossa asuu chileläinen nuori, joka työskentelee kasinolla. Perheen isä, Jorge, on todella ystävällinen ja avulias. Tunsin oloni ensi hetkestä lähtien todella tervetulleeksi, ja minua hieman leikkisästi kutsuttiin jo ”nueva hija”:ksi eli uudeksi tyttäreksi.

Huoneeni on todella kotoisa, ja mikä parasta, sain sinne myös ylimääräisen lämmittimen. Chilessä talot rakennetaan vähän eri malliin kuin Suomessa, minkä takia talot vetävät todella pahasti. Kun on liikkeessä pysyy lämpimänä, mutta kun pysähtyy paikoilleen, tulee helposti kylmä. Tämän takia ulkona ollessa voi tuntua lämpimämmältä kuin sisällä.. Lämmitin tulee siis näin talvikuukausina tarpeeseen!
Talon sisäpihalla on ihanat terassit, jotka veivät sydämeni. Varsinkin kun ilmat vähän lämpenevät tulen varmasti viettämään paljon aikaa niillä istuskellen.

Löysin uuden kotini Compartodepto -nimisen sivuston kautta, jonne olin tehnyt profiilin jo Suomessa. Compartodepto on asunnonhakusivusto, jossa vuokranantajat ja vuokrakämpän etsijät voivat olla helposti yhteydessä toisiinsa. Etsin ensisijaisesti huonetta kimppakämpästä, jossa asuisi myös paikallista väkeä. Asuntoja oli tarjolla paljon, ja suosittelenkin että sopii ennen matkaan lähtöä useampia tapaamisia. Vaikka ihastuisi jo ensimmäiseen asuntoon, jonka näkee paikan päällä (kuten minä), on mukava tietää että varavaihtoehtojakin on. Lisäksi asunnon vuokraajat harvoin varaavat asuntojaan jos ei erikseen sovita, että oikeasti otat asunnon, joten huonolla tuurilla asunto poistuu markkinoilta juuri ennen kuin ehdit sitä katsomaan.

Yleisesti ottaen olen positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvin ymmärrän espanjaa. En valitettavasti ymmärrä (läheskään) kaikkea, mutta jonkinlaisia keskusteluja on kuitenkin mahdollista käydä. Puheen tuottaminen on se vaikein osa, kun sanojen ja oikeiden verbimuotojen hakeminen muistin syövereistä on vielä hidasta. Jorge onneksi puhuu myös englantia, joten sillä pystyy paikkaamaan kun en ymmärrä jotain, mutta muut perheenjäsenet ovat enemmän espanjapainotteisia. Odotan kyllä innolla, että espanjani tästä kehittyy, niin pääsen paremmin tutustumaan muihinkin perheenjäseniin enkä vain nyökkäilemään "Sí", "Bueno" ja "Gracias" :D

Täällä sitä ollaan!

Niin, täällä sitä nyt ollaan. Kirjoitan tätä nyt uudessa kodissani Viña del Maressa. Viime päivät ovat olleet sellaista pyöritystä, että on aivan sanoinkuvaamattoman ihanaa istahtaa paikoilleen hetkeksi. Sormet ovat syyhynneet päästä blogin kimppuun, joten tässäpä vähän tuntemuksia lennoista ja ensimmäisestä päivästä :)

Olin ostanut liput KLM:n kautta Helsingistä Santiagoon. Lipuille tuli hintaa vajaat 1500 euroa, mikä olin pari sataa euroa kalliimpi kuin halvimmat vaihtoehdot (sillä hetkellä kun olin ostamassa lippuja, hyvissä ajoin ostavat säästävät varmasti enemmänkin), mutta puolestaan 10 tunnin ja yhden välilaskun verran lyhytkestoisempi vaihtoehto. Ajansäästöni meni siinä mielessä pieleen, että lentoni lähti Helsingistä vasta illalla, kun taas edullisia lentoja Oulusta Helsinkiin sai vain aamuksi, joten jouduin sitten kuitenkin viettämään "turhaan" aikaa Helsingin lentokentällä. Lohduttaudun kuitenkin sillä, että lentokentällä oli suhteellisen mukavaa viettää aikaa, kun sai olla tietokoneella ja liikkua vapaasti.

Viimeiset näkymät Suomesta

Lentoon kuului välilasku Pariisissa. Pieniltä ongelmilta ja stressiltä ei vältytty, mutta onnistuin navigoimaan itseni oikealle portille ajoissa. Edelleenkin kyllä pienesti ihmettelen, miten niin kansainvälisellä lentokentällä voi olla niinkin paljon työntekijöitä, jotka eivät puhu ollenkaan englantia..

Seuraava lento oli Pariisista suoraan Santiagoon ja kesti noin 14 tuntia. Koneen noustessa ilmaan olin ollut matkan päällä jo koko päivän, joten uni tuli nopeasti. Yleensä en osaa nukkua istuma-asennossa, mutta vastoin kaikkia odotuksia vietin suurimman osan lentoajasta unten mailla. Matkan teko sujui siis harvinaisen leppoisasti ja pian ikkunasta alkoikin jo näkyä maisemia.

Korkein vuori kuulemma merkkaa Chilen ja Argentiinan rajaa

Tuntui todella hurjalta nähdä Andit ihan todellisuudessa, enkä olisi jaksanut odottaa enää hetkeäkään että saan jalkani Chilen kamaralle (mitä ei tarvinnut odottaa kauaa). Maahantulo sujui ongelmitta ja rinkkakin oli saatu toimitettua oikeaan osoitteeseen (kiitos vain pelotteluista te nimeltä mainitsemattomat, joiden mukaan kaikkien matkalaukut aina hukataan Pariisissa ;P). Lentokentällä tapasin vaihtokumppanini Oulusta, jotka lähtivät samaan aikaan vaihtoon ja joiden kanssa olimme sopineet yhteisestä hostellihuoneesta ensimmäisiksi öiksi.

Vielä oli edessä bussimatka ensin bussiasemalle ja sitten Viña del Mareen. Molemmat bussimatkat maksoivat yhteensä noin 7 euroa, eli hintataso oli varsin passeli. Vinkiksi tuleville vaihtoon lähtijöille, että kannattaa vaihtaa jonkin verran Chilen pesoja jo kotisuomessa. Busseissa kelpasi pelkkä käteinen, ja lentokentän ainoat pankkiautomaatit veloittivat 5000 pesoa (noin 7 euroa) ekstraa jokaisesta käteisnostosta.

Kun vihdoin pääsimme hostelliin oli pieni lepohetki paikallaan. Illalla lähdimme vielä syömään Sushi Mixiin, jota aiemmin Chilessä ollut vaihtari oli suositellut. Sieltä saimmekin edullisesti "sushirullat" syödäksemme. Oli ihanaa huomata, kuinka auliita auttamaan chileläiset ovat, vaikka olimme niin ummikkoja kaikessa. Myyjä selitti kärsivällisesti meille eri sushirullien eroja, vaikka kommunikointi oli meidän puoleltamme varsin puutteellista, ja myöskin auttoi meidät turvallisesti takaisin hostellille.

Hostelli ulkoapäin

Päivän päätteeksi pystyinkin jo toteamaan, että alan pitämään Chilestä :)