La Paz

Kun olimme viettäneet hyyyyvin pitkän päivän Uyunissa, oli hyyyyyvin pitkän bussimatkan vuoro. Valitsimme bussiyhtiöksi Transomarin ja maksoimme hieman ekstraa, että saimme paremmat penkit bussista. Bussissa piti olla wifi, mutta tuntemattomasta syystä se sammutettiin noin puolen tunnin matkustamisen jälkeen. Toisaalta ehkä hyvä niin, sillä olisin varmaan kolmen päivän some-eron jälkeen vain lukenut missaamiani juttuja sen sijaan, että olisin malttanut nukkua. Olin niin uupunut, että uni tuli kohtalaisen helposti ja onnistuin nukkumaan koko matkan ajan (parin tunnin välisin heräämisin luonnollisesti).

Bussimatkan olisi muistaakseni pitänyt kestää 11-12 tuntia, mutta saavuimme La Paziin jo aamuyöllä. Suuntasimme hostelliin kuolemanväsyneinä, ja onnekseni vasta seuraavalle yölle varaamani sänky oli  jo vapaana ja minun annettiin torkkua siinä ilman lisämaksua. Myös kuumassa suihkussa käyminen tuntui taivaalliselta, kun ei ollut koko aavikkoreissun aikana voinut ottaa kuin parin minuutin mittaisen pikasuihkun kerran.

Näkymä hostellin kattoterassilta - yksi harvoista selvinneistä kuvistani

Vaikka olin etukäteen suunnitellut matkani todella hyvin bussien ja hostellien suhteen, en ollut juurikaan tehnyt taustatutkimusta kaupungeista, joissa vierailisin. Aamulla ensimmäinen tehtäväni olikin googlata ja rohmuta esitteitä, jotta saisin selville mitä La Pazissa ylipäätänsä voi tehdä. Eräs jatkuvista esiin nousevista hakutuloksista oli Camino a Los Yungas, tunnetaan myös Death Roadin nimellä. Kyseessä on maailman vaarallisimmaksi tieksi tituleerattu, vuoristossa mutkitteleva surmanloukku. Nykyään tie on suljettu arkisesta käytöstä, mutta turisteille suunnattuja pyöräretkiä järjestetään säännöllisesti. Tästä johtuen tiellä tapahtuu edelleen paljon onnettomuuksia ja jopa kuolemantapauksia. Vaikka olisikin hienoa voida sanoa, että on päihittänyt Kuoleman Tien, arvostin henkikultaani enemmän ja jätin adrenaliinin metsästyksen muille.

Hostelli oli hyvin sympaattinen

Toinen hakutulos oli usein Noitamarkkinat, ja koska ennakkotietojeni mukaan Bolivia on vierailemistani maista halvin maa shoppailla, päätin ehdottomasti vierailla markkinoilla. Tilaisuus siihen tarjoutui Free Walking Tourin kautta. Ilmaiset kävelykierrokset ovat aika yleisiä kaikissa suuremmissa kaupungeissa, ja niitä oli tarjolla myös La Pazissa. Päivän ensimmäiseksi agendaksi siis muodostui matkakumppaneiden herättely ja itsensä hankkiminen kierroksen lähtöpisteelle ajoissa.

Kun kierros alkoi, oppaat tekivät pian selväksi että kävelykierros ei olekaan aivan ilmainen. Oppaiden tarinan mukaan muut palveluntarjoajat olivat uhkailleet heitä ilmaisuuden vuoksi, joten heidän oli pakko alkaa kerätä nimellistä palkkiota. Totta tai ei, hinta ei siltikään ollut paha ja oppaat vaikuttivat mukavilta, joten jäin kierrokselle.

Presidentin palatsi. Lähde gringoinbolivia

Heti ensimmäinen tarina olikin mielenkiintoinen: aivan vieressämme oli vankila, joka ei jää toiseksi Pako-tv-sarjassa esiintyneelle vankilalle Panamassa (toisin sanoen sisältää aika hurjaa menoa). Vankila on kokonaisen korttelin suuruinen, eikä sen sisällä ole yhtäkään vartijaa. Vartijoita on ainoastaan vahtimassa, ettei kukaan pääse ulos, mutta vankilan sisäisiin asioihin he eivät puutu. Vankila onkin muodostunut kuin pieneksi kaupungiksi muurien sisällä - vangeilla on siellä oma hierarkiansa ja omat ammattinsa aina hedelmäkauppiaasta parturiin. Vankila on kuitenkin tunnettu erityisesti yhdestä liiketoiminnastaan: huumeista. Tarinan mukaan vankilassa tuotetaan maan laadukkainta kokaiinia, joka ei tietenkään jää pelkästään vankien käyttöön.

Vankilassa on kuulemma ennen tehty myös laajaa turistitoimintaa, kun turistiryhmille on myyty elämysmatkoja vankilan sisälle. Jokin aika sitten nämä matkat kuitenkin kiellettiin, mutta tästä huolimatta löytyy vielä ihmisiä jotka yrittävät huijata turisteja mukaan vankilakierroksille. Oppaamme kertoivat tarinan miehestä, joka oli onnessaan osallistunut vankilakierrokselle oppaansa kanssa. Mies oli pelannut jalkapalloa vankien kanssa ja viettänyt oikein mukavan päivän. Kun oli kotiin paluun aika, mies ei kuitenkaan löytänyt opastaan enää mistään. Mies yritti selittää vartijoille, että hän on vain turisti, mutta vartijat eivät tietenkään ottaneet moista hölynpölyä kuuleviin korviinsa - turistikierroksethan lopetettiin jo aikaa sitten. Lopulta mies joutuikin lahjomaan vartijat huomattavalla summalla rahaa päästäkseen pois vankilasta.

Näiden hurjien tarinoiden lisäksi mielenkiintoinen fakta vankilasta on se, että Coca Cola on ostanut oikeudet olla vankilan ainut virvoitusjuoma. Eipä olisi itselle tullut mieleen Coca Colan myyntipäällikkönä, mutta menekki on kieltämättä varmasti suurta.

Lähde destination360

Kävelykierroksen aikana vierailimme markkinoilla ja kuulimme monia mielenkiintoisia tarinoita. Olin yllättynyt esimerkiksi siitä, miten matriarkaalisia piirteitä Bolivian kulttuurissa on. Naisia kuulemma arvostetaan kovan työn tekijöinä, ja äiti on vastuussa perheen raha-asioista. Boliviassa on kuulemma monia naisyrittäjiä, jotka ovat hyvin kunnioitettuja. Toki myös maan patriarkaaliset tavat tulivat esille. Esimerkiksi Bolivian presidentti on laukonut julkisuudessa jos jonkinlaista kommenttia, joista yhtenä jäi mieleen ehdotus kaikkien yli 16-vuotiaiden lapsettomien naistenalkujen sakottaminen rangaistuksena siihen, että eivät osallistu pyrkimyksiin nostaa maan syntyvyyttä. Ehdotus ei tietenkään mennyt läpi ja kertovat kenties enemmän sanojastaan kuin maan kulttuurista, mutta jostain tällaiset ideat varmasti ponnistavat.

Noitamarkkinat. Lähde roderickphillips

Kierroksen aikana pääsimme myös vierailemaan kuuluisilla noitamarkkinoilla. Bolivialaiset ovat kuulemma hyvin taikauskoista kansaa, ja noidat ovat arvostettuja. Markkinoilta voisimme kuulemma ostaa kaikenlaisia lemmentaikoja. Hieman karmivampi piirre taikauskossa oli tarina talojen siunaamisesta. Kun bolivialainen tahtoo rakentaa talon, hänen on etsittävä käsiinsä noita, joka siunaisi talon. Lisäksi talon perustuksiin valetaan lahjoja Äiti Maalle. Kuulemma uskotaan, että ilman asianmukaisia rituaaleja ja lahjoja Äiti Maalle talo ei ole turvallinen ja voi ilman näkyvää syytä romahtaa hetkenä minä hyvänsä. Lahjoihin kuuluu muun muassa alkoholia, makeisia ja laaman sikiö (kyllä, laaman sikiö. Laamat kuulemma kantavat useita sikiöitä raskautensa alussa, mutta karsivat heikommat yksilöt pois raskauden kuluessa niin, että vain vahvin pääsee kehittymään. Näitä karsiutuneita laamanalkuja sitten käytetään noitamenoissa).

Lähde travelwritingpro

Noh, nämä menot koskivat tietenkin vain yksinkertaista asuintaloa. Nykyään kun rakennetaan kerrostaloja, joissa asuu jopa satoja perheitä, tarvitaan isompia uhrauksia. Oppaamme jatkoi kertomalla, että purettujen kerrostalojen perustuksista ollaan löydetty ihmisen luurankoja. Tässä vaiheessa odotin, että oppaamme sanoisi jotain tyyliin "mutta tämähän on tietenkin vain legendaa!", mutta sen sijaan opas sanoikin vakavalla naamalla, että asian laita on tosiaan näin. "Todisteena" tästä hirveästä menettelystä on erään rituaaleista karanneen uhrin kertomus. Noidat kuulemma menevät alkoholistien tai huumeriippuvaisten asuntoloihin (paikkoihin, joissa olevia ihmisiä ei kaivata) ja tutustuvat siellä tulevaan uhriinsa. Uhrille ollaan mukavia, ostetaan ruokaa ja juotetaan viinaa. Uhrin ollessa humalassa yksi paukku onkin sitten huumausaineella varustettu. Tajutonta uhria sitten käytetään rituaaleissa ja hänet haudataan talon perustuksiin. Yksi tällainen alkoholisti olikin sitten tarinan mukaan herännyt kesken ritaalin ja päässyt karkuun. Hän kirjoitti kokemuksistaan kirjan "Borracho estaba, pero me acuerdo" - olin humalassa, mutta muistan. Oppaat vaikuttivat olevan aivan tosissaan tarinan kanssa, ja kieltämättä ajatus ihmisuhreista saa selkäpiit väreilemään. Lohduttaudunkin ajatuksella, etten voi oikeasti tietää kuinka suuri osa tarinasta on totta ja kuinka paljon on urbaanilegendaa.

Lähde tiwy

Kierroksen aikana näimme myös erilaisia puistoja sekä valtion rakennuksia. Kuulimme myös monta mielenkiintoista tarinaa entisistä ja nykyisestä presidentistä, mutta en muista juttujen yksityiskohtia tarpeeksi yksityiskohtaiseksi kertoakseni niistä enempää. Kierros oli kaiken kaikkiaan oikein antoisa, eikä harmittanut maksaa muutamaa euroa siitä. Kierroksen jälkeen suuntasin takaisin Noitamarkkinoille, jossa päästin shoppailuhulluuden valloilleen. Illan päätteeksi suuntasin takaisin hostellille, ja olin liian väsynyt tehdäkseni illalla enää mitään.

Lähde telegraph

Seuraavana aamuna lähdin liikenteeseen muutaman tytön kanssa, joihin olin tutustunut hostellilla. Tyttöjen piti vierailla postitoimistossa, ja siellä vierailumme aikana ulkopuoliselle kadulle ehti ilmaantua valtava ihmismassa. Ulkoa kuului äänekkäitä pamauksia, jotka ainakin ensikertalaisen korviin kuulostivat epäilyttävästi aseen laukauksilta. Ulkona näkyi hirveä määrä ihmisiä, jotka huusivat jonkin sortin iskulauseita ja heiluttivat kylttejä. Onneksi paljastui, että pamaukset johtuivat jonkinlaisista ilotulitteista, mutta mielenosoituksen ilmaantuminen aivan viereen pisti hermostuttamaan. Edellispäivän kierroksellakin oltiin sanottu, että mielenosoitukset yltyvät helposti väkivaltaisiksi. Ne eivät siis todellakaan ole se paikka, jossa turistin kannattaa olla. Päästäksemme pois postitoimistosta meidän oli kuitenkin pakko kulkea mielenosoituksen ohi. Itse olin aika hermona ja halusin vain mahdollisimman kauas mahdollisimman nopeasti. Pois päin kiirehtiessämme kuuluikin jälleen yksi pamaus, ja vaistomaisesti kyyristyin välttääkseni "luodin". Säikähdyksemme selvästi huvitti vastaan tulevaa paikallista, joka suupielet korvissa hymyillen hihkaisi "Welcome to Bolivia!". Pääsimme onneksi pian pois mielenosoituksen läheisyydestä, ja päivän adrenaliiniannos oli kärsitty.

Puistossa oli kyllä ihan kiva näköalatasanne. Lähde lapazlife

Kiertelimme kaupunkia ympäriinsä ja vierailimme erilaisilla markkinoilla. Ostimme myös bussiliput huomiselle, sillä matka jatkuisi seuraavana aamuna Copacabanaan. Olin katsonut kartasta suuren puiston, jossa suunnittelin viettäväni päivän. Kävi ilmi, että puisto olikin jonkin tyyppinen lasten huvipuisto, joten rennon piknikin sijasta päädyin kiertelemään päämäärättömästi ja palaamaan takaisin hostelliin. Illalla näin suomalaista ystävääni Kristiinaa, kun matkareittimme osuivat yhteen tämän yhden illan osalta. Hauskaa oli myöskin se, että täysin toisiamme konsultoimatta olimme varanneet sängyt samasta hostellista kyseiseksi yöksi. Vaikka olin ollut reissun päällä vasta alle viikon, tuntui kuin viime tapaamisesta olisi ollut ikuisuus. Seuraavana aamuna jo hyvästelimme toisemme - seuraavan kerran näkisimme vasta Suomessa.

Salar de Uyuni, Bolivia

Okei, on aika aloittaa matkakertomus. Kurssieni päätyttyä joulukuun puolivälin paikkeilla lähdin noin 10 päivän reissulle pohjoiseen, tarkemmin sanottuna Boliviaan ja Peruun. Matka oli hyvin nopeatempoinen, intensiivinen ja uuvuttava, mutta kerta kaikkiaan upea. Tuntuu, että matkasta olisi niin paljon sanottavaa, mutta niin vähän sanoja jotka onnistuisivat kuvaamaan näkemiäni paikkoja ja asioita. Normaalisti antaisin kuvien puhua puolestaan, mutta tällä kertaa en voi nojata edes niihin - kamerani nimittäin varastettiin, ja menetin kaikki kuvani Boliviasta. Sen takia joudunkin turvautumaan internetin ihmeelliseen maailmaan, josta olen lainannut kuvia.

Kuten sanottua, matkani alkoi heti viimeisten kokeideni jälkeen. Ensimmäisenä suuntasin jälleen Santiagon lentokentälle, josta lensin Calamaan. Kuten joku voi muistaa, Calama on lähin lentokenttä San Pedro de Atacamalle, jossa olen käynyt jo kerran aiemmin (San Pedro-jutun osat 1, 2 ja 3). Atacama toimi tällä kertaa kuitenkin vain pakollisenä välipysäkkinä matkalla kohti ensimmäistä kohdetta eli Uyunin suola-aavikkoa (=Salar de Uyuni).

PÄIVÄ 1

Laguna Blanca, lähde andesbybike

Salar de Uyuni on maailman suurin suolatasanko. Suola-aavikon paikalla oli ennen valtava järvi, joka kuitenkin alkoi kuivua ja jätti jälkeensä valtavan suolatasangon. Uyuniin on tarjolla valtavasti kiertoajeluita sekä Chilen että Bolivian puoelta - Chilestä kiertoajeluita lähtee Atacamasta, Boliviassa muun muassa Uyunin kaupungista ja Tupizasta. Matkan kestoja on tarjolla yhdestä päivästä viikkoon. Eri matkatoimistoja on tarjolla valtavasti, mutta kaikki tarjoavat käytännössä samaa päivien määrästä riippuen. Itse päädyin kolmen päivän kiertoajeluun, joka lähti Atacamasta ja päättyi Bolivian puolelle Uyuniin. Kannattaa tehdä etukäteistyötä ja lukea eri firmojen arvosteluja, sillä netti on pullollaan kauhukertomuksia humalaisista kuskeista, aivan liian täyteen ahdetuista autoista ynnä muista epämukavuuksista. Oma kiertoajeluni oli Atacama Mistica -nimiseltä firmalta. Kolmen päivän matka maksoi 100,000 pesoa eli noin 150 euroa, sisältäen matkat, majoitukset ja ruuat. Itse piti huolehtia, että mukana on tarpeeksi vettä ja vessapaperia (molemmat elintärkeitä!), jotain evästä sekä käteistä kansallispuistojen pääsymaksuihin.

Laguna Verde, lähde fromanyplacewithlove

Auto tuli hakemaan minua hostellilta aikaisin aamulla. Ensin ajoimme Chilen rajalle, jossa tsekkasimme itsemme ulos Chilestä, ja sitten Bolivian rajalle hankkimaan uudet leimat. Suomalaisena minun ei tarvinnut maksaa viisumista mitään, eikä periaatteessa pakollista todistusta keltakuumerokotuksesta kysytty missään vaiheessa. Rajan ylityksen jälkeen jakaannuimme maastureihin - minun maasturiini tulivat matkakumppanini Laura, Rodrigo ja Caroline, sekä skottilainen Tim.

Laguna Verde, lähde wikipedia

Rajan ylittämisen jälkeen suuntasimme kohti aavaa aavikkoa. Vierailimme kahdella eri laguunalla - Laguna Blancalla ja Laguna Verdellä (blanca = valkoinen, verde = vihreä). Molemmat laguunit olivat henkeäsalpaavan kauniita, ja olisin voinut viettää koko päivän vain niitä katsellen. Taustalla näkyi vuoria sekä Licanbur-tulivuori.

Geysir, lähde passengeronearth

Geysir, lähde passengeronearth

Laguunien jälkeen vuorossa olivat geysirit. Mielikuvissani geysirit olivat huomaamattomia, pieniä reikiä maassa, joihin voisi melkeinpä tippua vahingossa ellei niistä tulisi höyryä. Aina välillä geysir sylkisi kiehuvaa vettä kymmenien metrien korkeuksiin tasaisena patsaana. Noh, sellaisia geysireitä ehkä on olemassa, mutta Uyunin geysirit olivat erilaisia. Geysirit koostuivat vähintään metrin kokoisista lammikoista, joissa näytti kuplivan jonkinlaista paksua, likaista mönjää. Osa kuopista höyrysi vain hieman, toisista tuli kunnon savupatsaita. Veden sykäykset olivat kuitenkin varsin pieniä, korkeimmillaan noin metrin. Geysireistä nousi pahaa hajua, eikä höyryn keskellä tehnyt mieli hengittää. Paikalla ei ollut minkäänlaisia varoituskylttejä tai suoja-aitoja - kiehuvia kuoppia pääsi niin lähelle kuin vain uskalsi. Minulla oli vielä tuoreessa mielessä belgialainen nainen, joka kuoli tiputtuaan geysiriin, joten kovin lähelle ei tehnyt kyllä mieli mennä. Tuntuu aika uskomattomalta, että lukuistenkaan onnettomuuksien jälkeen paikalla ei ole minkäänlaisia turvatoimia. Suomessa moinen paikka olisi luultavasti tiukasti vartioitu onnettomuuksien välttämiseksi.

Kuumat lähteet, lähde sensingsouthamerica

Kuumien lähteiden luona sijaitsi ensimmäinen mahdollisuus vessan käyttöön sitten rajan ylityksen. Mikäli suunnittelet reissua Uyuniin, varaudu alkeellisiin ja suoraan sanoen ällöttäviin virkistäytymismahdollisuuksiin. Ja niistäkin on totta kai maksettava, eli varaa pikkurahaa mukaan! Pukukopissa oli mahdollisuus vaihtaa bikinit päälle, ja eikun vaan lähteeseen.

Kuumat lähteet, lähde amanecemetropolis

Vesi oli lämmintä ja rentouttavaa. Oli uskomattoman rentouttavaa lillua lämpimässä vedessä katsellen uskomattomia maisemia. Kuumassa lähteessä rentoutuminen ei kuitenkaan tee pidemmän päälle hyvää vuoristotaudille, joten emme viipyneet altaassa kovin kauaa. Itsekin olin alkanut päivän mittaan kärsiä lievästä vuoristotaudista, joka ilmeni helposti hengästymisenä ja päänsärkynä. Vuoristotautiin auttaisi veden juominen, mutta koska koskaan ei voinut tietää kuinka monen tunnin päässä seuraava vessa olisi, ei sitä uskaltanut juoda litratolkulla.

Laguna Colorada, lähde liternaute

Päivän viimeinen kohde oli Laguna Colorada (colorada = punainen). Lagunan punainen vesi oli aika uskomaton näky - en ole ennen todistanut mitään vastaavaa. Laguna Coloradalla saimme ihailla peräti kolmea eri flamingolajia, jotka elävät syömällä laguunassa uiskentelevia bakteereja. Samoista bakteereista johtuu flamingojen vaaleanpunainen väri.

Flamingot Laguna Coloradalla, lähde ultimatechase

Ajaessamme läpi aavikon näimme auton ikkunasta useitakin laguunoja, mutta pysähdyimme vain näille kolmelle. Kunkin kohteen välillä oli tunnin tai useamman ajomatka jeepillä. Yllättävää oli, että aavikolla oli todella kylmä jopa päivällä. Olisin olettanut, että aurinko lämmittäisi tasaista maata, mutta rankka tuuli vei kaiken lämmön. Kerrospukeutuminen tuli siis tarpeeseen!

Päivä päättyi keskellä-ei-mitään-sijaitsevaan ho(s)telliin, jossa majoituimme kuuden hengen huoneissa. Vuoristosairauteni takia kärsin kohtalaisesta päänsärystä, joten keskityin lähinnä lepäämään. Ensimmäisen päivän aikana kävimme noin 3500 metrin korkeudessa, joten ei ihme että kehoni vaati totuttelua. Hotellissa ei ollut suihkumahdollisuutta, ja sähköt sammutettiin melko aikaisin illalla.  Ennen tämän pitkän reissuni alkamista olin luvannut puolestani pelkäävälle poikaystävälle, että ilmoittaisin joka ilta olevani kunnossa vaikka tekstiviestillä, jos internet-yhteyttä ei olisi. Enpäs ollut tullut ajatelleeksi, ettei aavikolla ole yhtään minkään näköistä kenttää. Ilmoittamiset jäivät siis välistä, ja toivoin että kotiväki päättelisi hiljaisuuden syyn. Saimme antaa kameramme ja (hyödyttömät) puhelimemme kuskille, joka latasi niitä yön aikana omilla systeemeillään. Illan hämärtyessä hotellissa tuli entistä kylmempi, ja nukuin suurin piirtein kaikki vaatteeni päälläni, pipo päässä, hanskat kädessä, makuupussissa,usean täkin alla.

PÄIVÄ 2

Heräsimme jälleen aikaisin aamulla, valmiiksi väsyneenä. Sidoimme rinkkamme jälleen jeepin katolle ja lähdimme matkaan. Ensimmäisenä ajoimme Silolin aavikolle, joka oli täynnä erikoisen muotoisia kivimuodostelmia. Tunnetuin niistä on "Arbol de Piedra" eli "Kivipuu".

Arbol de piedra, lähde bobaroundtheworld

Tuulen aiheuttama eroosio on muotoillut kiven painovoimaa uhmaavaksi patsaaksi, joka näyttää siltä että voisi kellahtaa kumoon hetkenä minä hyvänsä. Muistaakseni kiven lähettyvillä oli kyltti, joka kielsi koskemasta muodostelmaan, mutta jo lyhyenä vierailuaikanamme ehdin todistaa turistien rikkovan tätä sääntöä. On aika surullista, etteivät turistit kunnioita nähtävyyksiä, vaan osaltaan tuhoavat niiden säilyvyyttä yhden kuvan tähden.

Silolin aavikko, lähde miraquecurioso

Minulla oli edelleen vuoristotaudin oireita, joka aiheutti minulle enemmän henkistä tuskaa kuin fyysistä. Olin aivan innoissani juoksemassa kaikkien ihmeellisten kivimuodostelmien luokse, mutta jo parin hölkkäaskeleen ottaminen sai aikaan välittömän päänsäryn ja hengästymisen. Olin siis kuinka innoissani tahansa, en pystynyt säntäilemään ympäriinsä vaan jouduin hillitsemään itseni. 

Salvador Dalin aavikko, lähde flickr

Ajoimme myös "Salvador Dalin aavikon" läpi. Aavikon osa on saanut nimensä siitä, että sen kivimuodostelmat muodostavat Dalin maalauksia.

Laguna Honda, lähde fromatob

Seuraava pysäkki oli Laguna Honda, ja sen jälkeen Laguna Hedionda. Hedionda tarkoittaa kirjaimellisesti haisevaa, ja tästä kyseisestä laguunasta kieltämättä nousi normaalia voimakkaampi aromi. Aika lailla jokaisella laguunalla oli nähtävissä flamingoja, mutta siitä huolimatta en vieläkään tunnista eri flamingolajien eroja.

Laguna Hedionda, lähde hqworld

Laguna Cañapa oli päivän kolmas laguuna, koko reissun kuudes. Vaikka jokainen laguuna oli henkeäsalpaavan kaunis kirkkaine vesineen, vuorimaisemineen ja hempeine flamingoineen, tässä vaiheessa laguunat alkoivat näyttää silmissämme melko samalta. Oikeastaan voisikin sanoa, että ensimmäisen päivän laguunat olivat keskenään vaihtelevampia kuin toisen päivän, jotka muistuttivat oikeastikkin enemmän toisiaan.

Laguna Cañapa, lähde gonback

Seuraava ja päivän viimeinen pysäkki oli Chiguanan suolatasanko, jonka halki kulki junarata. Saavuimme paikalle juuri ajoissa, sillä vain hetken odottelun jälkeen näimme taivaanrannassa lähestyvän junan. Juna puksutti ohitsemme vauhdilla. Keskellä valkoista aavikkoa kulkeva juna oli jokseenkin absurdi näky, kuin suoraan jostain omituisesta unesta. 

Chiguanan suolatasanko, lähde travelblog

Junakohtaamisen jälkeen lähdimme toiseen yöpymispaikkaamme, suolahotelliin. Hotelli oli rakennettu kokonaan suolasta - seinät olivat suolaa, lattia oli suolaa, katto oli suolaa, pöydät ja tuolit olivat suolaa, sängyt olivat suolaa... Saavuimme hostelliin kohtalaisen aikaisin, joten meillä oli aikaa tutustua muiden jeeppien matkalaisiin ja pelata korttia. Täällä meillä oli vihdoinkin myös mahdollisuus käydä suihkussa, tosin lisämaksua vastaan. Lämmintä vettä sai noin viideksi minuutiksi, ja lämpötilaa oli mahdotonta säädellä. Vesi oli joko polttavan kuumaa tai jäätävän kylmää, mutta ainakin sain edes vähän puhtaamman olon itselleni.

Suolahotelli, lähde noestamosaquisinoalli

Illalla saimme hieman jännittää, kun kuskimme ilmaantui pöytäämme kysymään, olemmeko nähneet hänen kansallispuistonsa pääsylippua. Ilman pääsylippua ei kuulemma ole asiaa pois puistosta (toivon mukaan hieman liioiteltua?), eikä hän löydä omaansa. Emme tienneet asiasta mitään, ja kuski häipyi hermostuneena paikalta. Onneksi hän kuitenkin palasi joitakin tunteja myöhemmin pääsylippunsa kanssa.

Kuvan hostteli ei ole meidän hostellistamme (kyllä, niitä on useampi), mutta hyvin samantyyppinen. Täällä saimme nukkua ruhtinaallisesti kahden hengen huoneissa, ja hotellissa oli paljon lämpimämpää kuin edellisessä.

PÄIVÄ 3

Kuskimme oli antanut meille kaksi vaihtoehtoa. Joko lähdemme liikkeelle viideltä aamulla ja ajamme Uyunin suola-aavikolle auringonnousuksi, tai nukumme pidempään ja ajamme vasta aamun sarastettua. Valinta oli itsestäänselvä, ja viideltä olimme jo autossa.

Lähde summitpost

Ulkona oli pilkkopimeää, ja ajoimme selvästi jonkin sortin kinttupolkua pitkin. Tie oli pieni ja epätasainen, ja mielessä kävi pakostikkin onnettomuuden mahdollisuus. Kuskimme oli kuitenkin kokenut hommassaan ja luovi meidät tasaisemmille laitumille ilman ongelmia. Ikuisuudelta tuntuvan ajon jälkeen pysähdyimme lopulta keskelle ei mitään ja jäimme odottamaan auringon lopullista nousemista. Näky oli sanoinkuvaamaton.

Lähde tunari

Oikeastaan en pysty millään tavalla sanallistamaan auringonnousua Uyunilla. Nouseva aurinko värjäsi koko maan, ja väriloisto oli uskomaton.

Lähde flickr

Auringon noustua hyppäsimme takaisin autoon ja ajoimme yhä syvemmälle aavikkoon. Päivän jo valjettua saavuimme Incahuasin saarelle. Ennen kuin Uyunin suola-aavikko oli suola-aavikko, oli se tosiaan järvi. Ja tällä järvellä oli saari. Vaikka järvi kuivuikin, saari jäi. Saarta asuttivat ennestään inkat, ja saari on tunnettu yli kymmenen metrin mittaisista jättiläiskaktuksistaan. 

Incahuasu, lähde sauval

Saimme vapaata aikaa tutkia saarta, ja kiipesin kukkulan huipulle. Huipulta näkyi entistä paremmin aavikon laajuus. Silmänkantamattomiin näkyi vain valkoista maata, ja jossain kaukaisuudessa näkymää rajasivat (tuli)vuoret. Tästä syystä aavikolla on myös lähes mahdotonta suunnistaa, mikä käytännössä tarkoittaa että aavikko on vaarallinen kaikille, joilla ei ole vuosien kokemusta siellä ajamisesta. Kuskimme kertoi tarinan turisteista, jotka olivat vuokranneet auton Uyunin kaupungista ja lähteneet keskenänsä vierailemaan Isla Incahuesilla. Turistit eksyivät, ja laajoista etsinnöistä huolimatta heidät löydettiin vasta viikon päästä - kuolleina. Tämän jälkeen itsenäinen ajo aavikolla on ollut kiellettyä.

Isla Incahuesi, lähde amazingplaces

Tutkittuamme saarta aikamme suuntasimme jälleen aavikon tyhjyyteen. Jonkin ajan päästä kuskimme pysähtyi ja ilmoitti, että nyt on aika ottaa "ne hauskat kuvat". Hauskoilla kuvilla viittaan taideteoksiin kuten nämä:

Lähde travelfeed

Lähde tripadvisor

Taustan monotonisuuden vuoksi aavikko oli täydellinen paikka ottaa hauskoja kuvia, joissa hyödynnetään optista illuusiota. Räpsimme sadoittain kuvia ja toteutimme erilaisia ideoita käyttäen hyväksi kaikkea mahdollista rekvisiittaa mitä vain tavaroistamme keksimme. Valitettavasti suurin osa näistä kuvista otettiin minun kamerallani, joten varkauden myötä menetimme mestariteoksemme. Ainut kuva, joka minulle säilyi Uyunista on tämä:

Palattuamme sivistyksen pariin halusin nimittäin palavasti jakaa edes pienen osan uskomatonta kokemustani Facebookissa. Koska kännykkäni jumitti todella pahasti, kun laitoin tuhat kuvaa sisältävän kameran muistikorttini sen sisuksiin, ja koska internet-yhteys oli uskomattoman huono, luovutin kuvien jakamisen suhteen heti ensimmäisen kuvan lataamisen jälkeen. Jälkiviisaana on helppo sanoa, että olisi pitänyt taistella puhelimen kanssa tarmokkaammin, mutta olen iloinen että edes yksi kuva säilyi reissusta.

Lähde daily

Uyunissa voi tunnetusti vierailla joko kuivana tai sadekautena. Vierailumme aikaan olisi normaalisti jo sadekausi, jolloin aavikko peittyy vesikerroksen alle heijastaen taivaan, mutta tällä kertaa sateet olivat myöhässä ja näimme aavikon kuivana. Maan suola oli kivettyneen kovaa, ja suolakiteet muodostivat mehiläisvahamaisen kuvion pinnalleen. Kaukana näkyivät vuoret, mutta muuten maisema vain jatkui ja jatkui ja jatkui tasaisena.

Lähde gqtrippin

Leikittyämme tarpeeksi aavikolla ja hauskoilla kuvilla vierailimme vielä muutamassa paikassa. Vierailimme Colchanen kylässä, jossa saimme tehdä turistiostoksia, ja toisessa suolahotellissa. Aivan viimeinen kohteemme oli ns. junien hautausmaa aivan Uyunin kaupungin ulkopuolella.

Junien hautuumaa, lähde been-seen

Uyuni oli ennen tärkeä kaupunki liikenneyhteyksien kannalta. Uyunin kautta kuljetettiin muun muassa mineraaleja Andeilta Tyynellemerelle. Kaivostoiminnan romahduttua myös junat kävivät tarpeettomiksi, ja monet niistä hylättiin Uyuniin. Junien hautuumaa oli taas niitä absurdilta tuntuvia juttuja. Roustuneet vanhat junat vain lojuivat siellä vielä vuosikymmenten jälkeen.

Uyunin keskusta, lähde ibackpack

Junien jälkeen kiertoajelumme oli ohi. Kuski vei meidät Uyunin kaupunkiin, jossa tapoimme aikaa päivän. Olimme kaikki todella väsyneitä, eikä energiaa oikein riittänyt mihinkään. Kaiken lisäksi Uyuni on todella pieni kaupunki, emmekä löytäneet sieltä paljoa nähtävää. Uyunissa sain kuitenkin täytettyä yhden matkani tavoitteista - söin laamaa. Vastoin mielikuviani, laamakokemukseni ilmaantui minulle pitsan muodossa. Naureskelen vieläkin hieman sille, että olen nyt syönyt laamapitsaa. Sivistynyttä ja niin edespäin, mutta mikäs siinä. Illalla nousimme bussiin, joka vei meidät yön aikana Bolivian toiseen pääkaupunkiin La Paziin.

Lähde eldiario

Lopuksi vielä KOOTUT VINKIT Uyunin matkalle:
-Tee taustatutkimusta matkantarjoajista. Varmista, ettei jeeppiä tunneta täyteen ihmisiä, ja että kuski on luotettava. Jos et puhu espanjaa, varmista että kuski puhuu englantia.
-Varaa mukaan riittävästi käteistä rahaa. Kansallispuistot maksavat yllättävän paljon (en nyt tietenkään muista paljonko, mutta matkaoppaat osaavat kyllä antaa osviittaa. Ota enemmän kuin mitä he suosittelevat).
-Varmista, että osa käteisestäsi muodostuu pienistä kolikoista. Vessamaksut ovat aika pieniä, eikä heillä ole aina antaa takaisin isoista (tai edes pienistä) seteleistä.
-Ota mukaan vessapaperia. Vaikka maksaisit vessassa käymisestä, se ei välttämättä tarkoita, että hinta sisältäisi paperia.
-Ota mukaan käsidesiä. Peseytymismahdollisuudet ovat välillä niin ja näin.
-Vettä, vettä ja vettä. Reissun hintaan kuuluvat ateriat, mutta eivät välipalat tai vesi. Oma vesi on todella tärkeää niin nesteyttämisen kuin vuoristotaudin oireiden torjunnankin kannalta. Kaksi litraa ei riitä, ota vähintään kolme. Mielellään enemmänkin.
-Kerrospukeudu ja ota paljon vaatetta. Päivällä tuulee todella kylmästi, ja yöt ovat hyytäviä.
-Koska yöt ovat hyytäviä, ota makuupussi.
-Älä juo alkoholia ennen aavikkoreissua tai sen aikana. Alkoholi pahentaa vuoristotaudin oireita.
-Pidä mukana vara-akkua kameralle. Ainakin itse räpsin niin paljon kuvia, että sille tuli tarvetta.
-Tutustu matkakumppaneihisi. Vietätte paljon aikaa samassa jeepissä ajaen, ja aika käy nopeasti pitkäksi täydessä hiljaisuudessa.
-Ota mukaan hauskaa rekvisiittaa "hauskoja kuvia" varten. Tyrannosaurus rex on klassikko.
-Viimeisenä, NAUTI MATKASTA. Maisemat ovat upeita.

Pucón

Heipä taas!

Viime postauksesta onkin vierähtänyt jo aikaa. Tuntuu uskomattomalta, että siitä on jo kaksi kuukautta, kun lähdin Viñasta viimeistä kertaa. Chilestä lähtemisen jälkeen vietin vajaat kaksi viikkoa reissun päällä, Argentiinan kautta Brasiliassa matkaillen. Palasin Suomeen loppiaisen jälkeen, mutta jo pari päivää paluun jälkeen alkaneet opiskelut, järjestötoiminta, kavereiden näkeminen ynnä muut aktiviteetit ovat pitäneet minut kiireisenä. Vakaa aikomukseni on, että kirjoittaisin vielä tännekin reissuistani ja kaikesta siitä, mistä aioin kirjoittaa jo vaihdon aikana mutten löytänyt aikaa. Lopetankin nyt blogihiljaisuuden julkaisemalla vihdoinkin jutun syyskuisesta matkastani Pucóniin. Itse teksti on kirjoitettu heti reissun jälkeen, mutta silloin jäin odottamaan että saisin kaverini kameralta kuvia juttuun, ja noh.. Kuvia odottelen vieläkin, ja sittemmin koko juttu unohtui. Pucónin reissu toteutui siis syyskuussa, kun saimme Fiestas Patriaksen kunniaksi koko viikon vapaata koulusta.

Pucón, Pucón..! Toistaiseksi pisin reissu niin kestoltaan kuin etäisyydeltäänkin Chilessä olon aikana. Pucón on kaupunki eteläisemmässä Chilessä, yli 900 kilometrin ajomatkan päässä Viñasta. Pucón on tunnettu tulivuoristaan ja monista aktiviteeteistaan, jotka tekevät Pucónista suositun turistikohteen erityisesti kesäisin. Varoitan, että tästä on tulossa pitkä postaus.

Matka kesti 12 tuntia: lähdimme matkaan torstai-iltana, ja seuraavana aamuna olimme perillä. Edestakainen matka Turbusilla maksoi noin 50 euroa, mitä ei voi pitää kovin pahana kun ottaa huomioon matkan pituuden. Perillä meitä odottivat dorm-huoneet Chili Kiwi -nimisessä hostellissa, ja hostellin omistaja kertoi meille saman tien kaikista aktiviteeteista joita voisimme tehdä oleskelumme aikana.

Koska olimme kaikki väsyneitä matkustamisesta päätimme valita ensimmäiseksi kohteeksemme kuumat lähteet (Termas geometricas). Hostellin pihaan saapui minibussi, joka kuljetti meidät kohteeseen. Pucónissa on kuulemma paljon kuumia lähteitä, jotka on rakennettu rikkaita santiagolaisia varten: enemmänkin spa-tyyppisiä, lämmitettyjä, sisällä olevia altaita. Meidän kohteemme sen sijaan oli real deal, sillä altaat olivat ulkoilmassa luonnon keskellä.

Oli todella rentouttavaa lillua lämpimässä vedessä, kun ulkona oli muuten vilpoisaa. Edellisenä päivänä oli satanut lunta. Lähteitä oli 17, ja vaikka osa olikin suljettu, riitti tilaa aivan mainiosti. Punaiset portaat ja käytävät veivät altaalta toiselle, ja paikalta löytyi myös kaksi vesiputousta. Toinen vesiputous putosi altaaseen, ja rohkeat saivat käydä kastamassa itsensä suoraan vuorilta virtaavaan jääkylmään veteen vesiputouksen alla (luonnollisesti kävin kahdesti).

Paketti oli kallis (35,000 pesoa), mutta ehdottomasti kokemisen arvoinen. Pulikoimiseen oli aikaa noin kolme tuntia, joka oli mielestäni riittävästi.

Toisena päivänä minä ja suomalaiset kaverini Kristiina ja Ella lähdimme tapaamaan Kristiinan kämppäkaverin ystävää Marceloa, joka asuu viereisessä kaupungissa Villaricassa. Marcelo on aito mapuche (yksi Chilen alkuperäiskansoista), ja hän oli luvannut kertoa meille kulttuuristaan. Oli uskomattoman mielenkiintoista kuulla mapuchien tavoista ja uskomuksista. Marcelolla oli myös monia perinteisiä soittimia, joita pääsimme kokeilemaan. Yksi mapuchien uskomuksista on, että elämä on jatkuvassa kierrossa. Kuoleman jälkeen ihminen kiertää tuonpuoleisessa, mutta palaa lopulta takaisin elämään seuraavissa sukupolvissa.

Marcelo kertoi myös, että mapuchet kohtaavat vielä tänäkin päivänä syrjintää Chilessä. Mapucheilta on viety maat, ja jopa niitä harvoja jäljellä olevia havitellaan röyhkeästi. Nykyään mapucheille opetetaan koulussa pakollisena aineena mapudungunia, mapuchien omaa kieltä, mikä on askel parempaan suuntaan. Monet sukupolvet ovat nimittäin jääneet paitsi kielen ja tapojen opetuksesta kokonaan - Marcelokin oppi omasta kulttuuristaan vasta, kun lähti matkustelemaan ja tapasi siellä ihmisiä, jotka opettivat häntä. Mapudungunia hän opiskelee nyt aikuisiällä itsenäisesti. Tästä huolimatta diskriminaatio on vielä hyvin todellista, eikä Chilen hallitus tunnusta ongelmaa.

Illalla vuokrasimme kajakat hostellilta ja lähdimme kajakoimaan (onko tuo sana?) järvelle. Löysimme kauniin rannan ja asetuimme piknikille. Söimme kakkua auringonlaskun loisteessa, ja suuntasimme takaisin ennen pimeän tuloa.

Kolmas päivä oli kaunis, joten ulkoilmatekeminen oli must. Hostellin esittelyssä meille kehuttiin hydro speediä - kyseessä on siis aktiviteetti, jossa lasketaan jokea pelkän märkäpuvun ja pienen kellukkeen kanssa. Matkakumppanimme olivat kokeilleet hydro speediä edellisenä päivänä ja kertoivat sen olleen hauskaa, joten keräsin rohkeuteni ja lähdin mukaan.

Saimme varusteiksi kaksi päällekkäistä märkäpukua (koska tähän aikaan vuodesta vesi on liian kylmää, että yhdellä pärjäisi), kahdet sukat, hanskat, räpylät, kypärän sekä kellukkeen. Ideana on pitää käsiä yhdessä kellukkeen sisällä ja roikkua puoliksi sen päällä, kun taas jaloilla voi ohjata ja potkia vauhtia. Lyhyiden ohjeiden (näin käännytään, kuuntele ohjeita ja mitä ikinä teetkin älä päästä irti kellukkeesta - jos näin kuitenkin käy, jää kellumaan ja odottamaan apua) ja pienen harjoittelusession jälkeen syöksyimmekin jo kohti aallokkoa. Nopeat kohdat tuntuivat hurjilta, mutta onnistuin onneksi taltuttamaan aallot, väistämään kiviä ja pysymään pinnalla. Menimme hurjuusluokaltaan 2 ja 4 arvoisia kohtia, kun ilmeisesti 5 olisi se vaarallisin luokitus. Kokemus oli todella hauska, mutta olin hieman pettynyt hinta-laatu-suhteeseen. Joen lasku oli ohi hetkessä - reissu kuitenkin maksoi 20,000 pesoa (liki 30e), joten olisin odottanut että hupia olisi kestänyt pidempäänkin. Lisäksi jouduimme riisumaan märkäpukumme ihan vaan avoimessa maastossa, mikä ei tuntunut ihan niin mukavalta vaikka olikin bikinit alla.

Villarico-tulivuori

Neljännen päivän tekemistä mietin pitkään. Villarican tulivuorelle kiipeäminen olisi ehdottomasti ollut tekemislistallani, mutta koska tulivuori purkautui maaliskuussa ei huipulle ollut asiaa. Tulivuorella järjestetään kyllä lumikenkäilyä, mutta vain puolessa välissä rinnettä. Pitkällisen harkinnan jälkeen tulin lopulta siihen tulokseen, että koska olen nähnyt lunta ennenkin eikä lumikenkäily ole niin ihmeellistä, ei vain puoleen väliin tulivuorta nouseminen ole rahojeni arvoista (tämäkin reissu olisi siis maksanut yli 20,000 pesoa). Vaikka harmitti ettei huipulle päässyt, oli silti aika siistiä nähdä oikea, aktiivinen tulivuori. Yön pimetessä nimittäin näki, miten tulivuoren suu hehkui punaisena. Hohde oli melko heikko (ei saanut kameralle mitenkään), mutta näkyi kuitenkin kun osasi katsoa. Aika siistiä.

Tulivuoren sijasta siis vuokrasimme pyörät ja lähdimme 40 kilometrin mittaiselle lenkille. Ei kovin kaukaa kaupungista lähti soratie, joka lukemattomien ylä- ja alamäkien jälkeen johdatti meidät vesiputouksen luo. Nautimme eväitä ja jatkoimme matkaa, sillä halusimme tehdä vielä pienen lisälenkin joka johtaisi meidät järvelle. Matka järvelle ei ollut pitkä (vain noin 5 kilometriä), mutta täyttä ylämäkeä. Voin sanoa, että perille päästessä oli aika voittajafiilis. Valitettavasti emme päässeet järven kauneimmalle osalle, sillä siellä tehtiin jonkinlaista kunnostustyötä, mutta oli ne maisemat kauniita silti. Ja alaspäin tuleminen oli kyllä mukavaa :D aikaa säästääksemme palasimme keskustaan tien viertä ajaen, mikä tuntui ajoittain aika pelottavalta kun autot ja rekat huristivat vierestä tuhatta ja sataa. Ehdimme takaisin vuokraamolle juuri ennen sulkemisaikaa. Vaikka takamus vähän kipeytyikin ja väsytti aika vietävästi, oli todella palkitsevaa päästä vähän urheilemaan. Nautin myös siitä, että kyseessä oli omatoiminen retki, jossa sai mennä omaan tahtiin. Ja tietenkin ne maisemat - käytännössä koko reitin ajan nähtävillä oli joko idyllistä maaseutua, tulivuoria tai jokia.

Pyörän vuokraaminen päiväksi maksoi 9,000 pesoa ja pääsymaksu vesiputoukselle 1,000 pesoa, joten verrattuna muiden päivien aktiviteetteihin tämä oli todella kohtuuhintainen (noin 15 euroa). Kehottaisin kuitenkin tarkkaavaisuuteen pyörän vuokraamisen kanssa: olimme jo lähteneet matkaan, kun seuraamme lyöttäytynyt saksalainen huomasi että hänen renkaansa kaipasi lisää ilmaa. Palasimme vuokraamolle ja tarkistitumme renkaamme. Kävi ilmi, että neljästä pyörästä jokainen tarvitsi lisää ilmaa vähintään toiseen renkaaseensa.. Näin suomalaiseen palveluun ja laatuun tottuneena tämmöinen toiminta tuntui aika pöyristyttävältä: jos vuokraan pyörän, niin oletan että se on myöskin tarkistettu ja kunnossa. Onneksi hoksasimme tämän ennen kuin olimme kauempana, tai reissusta olisi voinut tulla vieläkin raskaampi.

Viides ja viimeinen päivä Pucónissa. Olimme sopineet tapaavamme Marcelon vielä ennen lähtöä, joten aamulla suuntasimme taas Villaricaan. Marcelo vei meidät maaseudulle. Kävelimme paikallisessa ulkoilma-mapuche-keskuksessa, ja Marcelo kertoi meille lisää mielenkiintoisia tarinoita. Iltapäivällä Kristiina ja Ella jatkoivat matkaa muihin kaupunkeihin, kun taas itse palasin vielä Pucóniin hetkeksi. Kiertelin vielä lisää käsityöläisten kauppoja, ja löysin vihdoinkin sen mitä olen koko Chilessä olon aikani etsinyt - sen täydellisen lapis latsuli-korun.

Villaricassa

Illalla söimme paikallisessa gringo-ravintolassa. Latitude 39:n omistajat ovat amerikkalaisia, jotka matkustaessaan ihastuivat Chileen niin että päättivät jäädä. Heidän ravintolastaan löytyy herkullisia hampurilaisia, jotka eivät jätä nälkäiseksi. Itse päätin kokeilla vähän erikoisempaa tapausta: pihvin, pekonin, karamellisoitujen sipuleiden ja suolakurkkujen lisäksi hampurilaisessa oli sivaus maapähkinävoita. Hieman epäilyttävältä kuulostava makuyhdistelmä osoittautui herkulliseksi, kun makea ja suolainen täydensivät toisiaan.

Ja niin alkoi taas yö bussissa.. Pucónissa oli paljon nähtävää, ja monipuolisen aktiviteettivalikoiman ansiosta aika ei kävisi pitkäksi pidemmälläkään reissulla. Kaupunki itsessään on kuitenkin harmittavan turistinen ja muistuttaa puutaloineen enemmän alppikylää kuin aitoa chileläistä kaupunkia. Kaupungissa toki on varmasti enemmän hulinaa kesäisin, mutta ainakin vierailumme ajankohtana kaupungin kolusi läpi helposti päivässä. Marcelon mukaan turisteista kyllä tykätään, mutta kaikesta myös rahastetaan. Tämän huomasin itsekkin, sillä vaikka majoitus ja matkat olivat budjetissa paloi reissulla aikamoinen määrä rahaa. Rahanmeno ei sinänsä harmita, sillä sain elämyksiä joita ei ihan hevillä unohdeta, mutta tämä kannattaa pitää mielessä mikäli harkitsee Pucóniin matkustamista.