San Pedro de Atacama 2 - Flamingoja, laguuneja ja tähtiä

Lauantaina oli vuorossa reissumme ainut koko päivän kiertoajelu, josta maksoimme 35,000 pesoa eli noin 50 euroa. Hinta kirpaisi, vaikka olikin halvin löytämämme vaihtoehto tälle reitille. Meidät haettiin hostellilta jo seitsemältä, ja bussissa torkkuen suuntasimme ensimmäiseksi aamupalalle pieneen kylään nimeltä Socaire. Sieltä matka jatkui ja ajoimme pitkään aavikon keskellä, kunnes saavutimme Piedras Rojan eli Punaiset kivet. Tiesin kyllä, että aavikolla lämpötilat tippuvat hyvinkin kylmäksi öisin, mutta en silti ollut varautunut edessäni olevaan näkymään - taivaalta satoi lunta. Oppaan mukaan lämpötilaa oli -10 astetta, mitä voimakas tuuli entisestään pahensi. Ilmasto ei vastannut lainkaan mielikuvaani aavikosta, sillä olosuhteet toivat mieleen Suomen alkutalven.

Olin luonnollisesti unohtanut hanskani hostellille, joten hetken kuvaussession jälkeen alkoi tuntua että sormet tippuvat kädestä. Varustukseni ei muutenkaan ollut riittävä, sillä vaikka olin pukenut kerrosta kerroksen perään, olisi hieman lämpimämpi takki ollut tarpeeseen. Ilokseni pääsin kuitenkin vihdoinkin käyttämään pipoa, jonka olin ostanut laskettelureissua varten. Olen vieläkin vähän katkera että reissuni kaatui, mutta ainakaan pipo ei ollut turha ostos!

Piedras Rojas

Yhtäläisyydet Suomeen loppuivatkin sitten säätilaan. Punaiset kivet, jään peittämä turkoosi järvi ja lumen peittämät vuoret olivat näky, jota en heti unohda.

Laguna Miscanti

Seuraava pysäkki oli Lagunas Miscanti ja Miñiques - tai tarkemmin sanoen vain toinen niistä, sillä yllättävien sääolosuhteiden vuoksi toiselle olisi ollut vaarallista ajaa pakullamme. Täällä kuulemma olisi normaalisti flamingoja, mutta jälleen epänormaalin kylmyyden takia flamingoja ei ollut nähtävissä. Opas kuitenkin vakuutti, että flamingoja löytyisi vielä Laguna Chaxalta, jonne suuntaisimme myöhemmin.

Tässä vaiheessa oli jo iltapäivä, joten palasimme takaisin Socairen kaupunkiin lounaalle. Samalla kiertelimme kaupungissa vähän enemmänkin ja näimme muun muassa kirkon. Oppaamme ei oikein ollut kunnostautunut informaation jakamisessa aiemmissa kohteissa, mutta kirkosta hän osasi kertoa jotain: kirkko oli hyvin vanha (vuosiluku mainittiin, mutta en muista) ja erityinen siitä, että sekoittaa kristillisiä ja inkojen piirteitä arkkitehtuurissaan.

Socaire

Seuraavaksi vuorossa oli minun vinkkelistäni matkan kohokohta: Laguna Chaxa. Laguuni sijaitsee keskellä suola-aavikkoa ja tunnettu flamingoistaan. Flamingot oli yksi niistä jutuista jotka aivan ehdottomasti halusin nähdä Chilessä oloni aikana, joten olin enemmän kuin innoissani.

Laguna Chaxa

En tainnut mainita edellisessä kirjoituksessa, mutta San Pedro de Atacama on 2,400 kilometriä merenpinnan yläpuolella. Tästä johtuen monet, minä mukaanlukien, kokevat pieniä vuoristotaudin oireita kaupungissa vieraillessaan. Itselläni oireet rajoittuivat helposti hengästymiseen ja ajoittaiseen päänsärkyyn, mutta eräs matkakumppanini tuli todella pahoinvoivaksi kierroksen aikana. Eikä ihme, sillä reissumme aikana kävimme jo 4,200 kilometrin korkeudessa.

Laguuni oli henkeäsalpaavan kaunis - vaaleaa suolaa silmänkantamattomiin, turkoosia vettä, vaaleanpunaisia flamingoja ja taustalla vuorijono. Olisin voinut jäädä ihastelemaan maisemia koko päiväksi, ja hieman haikeana harmittelin sitä etten voi vuokrata autoa - olisi varmasti taianomaista ajaa laguunille katsomaan auringonnousua. Auton vuokraaminen olisi muutenkin houkutteleva vaihtoehto, kun samat paikat pääsisi näkemään halvemmin (olettaen että vuokraisi auton porukalla) sekä omassa tahdissa. Olen kuitenkin kuullut, että ilman kansainvälistä ajokorttia voi joutua huonolla tuurilla vaikeuksiin viranomaisten kanssa, joten en halua ottaa riskejä.

Matkamme viimeinen etappi oli kaupunki nimeltä Toconao, jossa kiertelimme hetken. Näimme toisen inka-kristinusko-sekoituskirkon, mutta kaupungin kohokohta oli kaikille aitauksessa oleva laama. Jo toinen must-see eläin tuli siis nähtyä tämän kierroksen aikana!

Toconaon jälkeen suuntasimme takaisin hostellille. Päivä ei kuitenkaan päättynyt siihen, sillä olimme varanneet samalle päivälle myös tähtienkatselu-kierroksen. Atacama on yksi maailman parhaita paikkoja tähtien katselemista varten valosaasteen puuttumisesta ja ilman kuivuudesta johtuen. Atacamassa onkin lukematon määrä observatorioita, mukaan lukien ALMA - maailman suurin Maan pinnalla oleva radioteleskooppiryhmä, jossa tiedemiehet kaikista maailman kolkista tutkivat avaruutta.

Auringonlasku hostellilta

Olimme hieman huolissamme tähtikierroksemme kohtalosta, sillä olimme kuulleet että tähtikierrokset oli peruttu kahtena edellisenä päivänä pilvien vuoksi. Pääsimme kuitenkin onneksi lopulta lähtemään, tosin tunnin myöhemmin kuin oli tarkoitus. Ajoimme keskellä aavikkoa pimeyden keskellä, ja lopulta hyppäsimme ulos. Taivaalla näkyi Linnunrata ja lukematon määrä tähtiä. Oppaamme selitti meille taivaan ihmeistä ja saimme ihailla muun muassa Saturnusta teleskoopista. Oppaamme osoitti meille myös erään ALMAn löydöksen - meitä lähimpänä olevan Maan kaltaisen planeetan. Hän sitten vitsikkäästi totesi, että ehkä siellä on meidän uusi koti, vaikka realistisesti tuollainen ajatus on vielä hyvinkin fiktiota. Näin monia tähdenlentoja ja kavereideni kanssa pohdimme, onko tuolla jossain elämää.

Tähtien katselu keskellä aavikkoa oli taas yksi niistä kokemuksista, joissa tuntee itsensä melko pieneksi. Hyvällä tavalla.

San Pedro de Atacama 1 - Valle de la Luna

Ajattelin pilkkoa tämän reissukertomuksen useampaan osaan, osittain siksi ettei sitä välttämättä jaksaisi lukea yhdellä kertaa ja osittain siksi että jutun julkaisu venyy aika pitkälle, jos odotan että saan kaiken kirjoitettua samaan postaukseen (koska kuten olette huomanneet, tiivistäminen ei oo mun juttu :D)

Pääsiäissaaren jälkeen ehdin viettää tehokkaat 3,5 päivää koulun penkillä ennen kuin oli seuraavan reissun aika. En oikein ollut ehtinyt toipua edellisestä reissusta (saarella ei tullut paljoa nukuttua, kun oli niin paljon nähtävää), joten lähdin matkaan jo valmiiksi hieman uupuneena.

Bussimatka San Pedroon kestäisi noin 30 tuntia, joten ajan säästämiseksi lensin Santiagosta Calamaan, josta otin lentokenttäkuljetuksen itse 1,5 tunnin päässä sijaitsevaan kohteeseen. Pohjois-Chilessä sijaitseva Atacaman aavikko on Etelämantereen jälkeen maailman kuivin aavikko - kuulemma tietyillä alueilla ei ole satanut 400 vuoteen. San Pedro de Atacama on tämän aavikon laitamilla oleva kaupunki, johon aavikon turismi on keskittynyt.

Kun saavuin hostellille oli jo myöhä, enkä pimeyden vuoksi nähnyt oikein kaupunkia enkä sen ympäryksiä. Seuraavana päivänä minä ja osa matkaporukkaamme (joka koostui jälleen USA:laisista) vuokrasimme pyörät (hinta 4,000 pesoa/päivä) ja suuntasimme kohti Valle de la Lunaa. San pedrosta löytyy lukemattomia matkatoimistoja jotka tarjoavat neljän tunnin kiertoajelua Valle de la Lunassa ja Valle de la Muertessa, eikä hinta olisi ollut paljoa kalliimpi. Itse kuitenkin vierastan järjestettyjä kiertoajeluita, ja koska Valle de la Luna on vain 15 kilometrin päässä kaupungista päätimme hyödyntää käytännössä ainoan mahdollisuutemme omatoimiseen kiertelyyn.

Valle de la Luna on saanut nimensä siitä, että sen maisemat muistuttavat kuun pintaa. Toisin kuin olin kuvitellut, aavikko ei ollut vain iso läntti ei mitään, vaan Valle de la Lunassa oli paljon suurempia ja pienempiä vuoria ja kivimuodostelmia.

Pyöräillessä sai todella tuntea aavikon kuivuuden - auringon paahde, liikunta ja etenkin ilman kuivuus aiheuttivat sen, että suu oli koko ajan kuiva ja olisi tehnyt mieli hörpätä vettä noin 10 sekunnin välein. Tuuli viilensi matkantekoa, joka oli ajoittain rankkaa kun hiekka peitti tien ja edessä oli valtava ylämäki. Ajoittain tuuli yltyi niin kovaksi, että sen lennättämät hiekanjyvät tuntuivat iholla pieninä neulanpistoina. Onneksi tuulenmyräkät eivät kestäneet kovin kauaa kerrallaan.

Lähellä kansallispuiston sisäänkäyntiä on mahdollisuus poiketa reitiltä hetkeksi. Lähdimme seikkailulle luolaan. Ahtaiden käytävien jälkeen kiipesimme kukkulan päälle, josta avautui maisemat aavikolle. Luolassa seikkaillessa sai ihan lähietäisyydeltä ihastella eroosion kiveen aiheuttamia kuvioita, kristallisoitumista ja suolaksi muuttumista.

Tres Marias

Valle de la Lunan kenties päänähtävyys on kivimuodostelma nimeltään Tres Marias (Kolme Mariaa). Nämäkin muodostelmat ovat eroosion aikaansaannosta, vaikka näyttävätkin siltä että voisivat olla ihmisten käsialaa.

Dyyni

Paluumatkalla pysähdyimme laakson valtavalle hiekkadyynille. Itse hiekkadyynille ei saanut kiivetä, mutta sen vieressä oli kukkula josta pystyi ihailemaan niin dyyniä kuin vieressä olevaa pientä suola-aavikkoakin. Monet turistiryhmät kuulemma ihailevat auringonlaskua dyyneiltä, mutta koska dyynit ovat vielä aika kaukana kaupungista eikä ajatus pilkkopimeällä aavikolla pyöräilemisestä innostanut, päätimme siirtyä lähemmäs puiston sisäänkäyntiä auringonlaskua varten.

Perustimme leirin aika satunnaiseen paikkaan ja pidimme levähdyshetken. Auringonlasku ei aluksi näyttänyt tarjoavan kovin kummoisia elämyksiä pilvisestä säästä johtuen, joten lähdimme suosiolla paluumatkalle. Siinä pyöräillessä saimme sitten kuitenkin ihailla auringon aikaansaannoksia, kun edessämme olevat vuoret värjäytyivät ensin oranssinkeltaisiksi ja sitten vaaleanpunaisista liiloiksi.

Päivä oli väsyttävä, mutta palkitseva. Ystäväni tuntuivat valittelevan paljon retken vaikeuksia (kuivuus, tuuli, fyysinen vaikeus), mutta omasta mielestäni retki ei ollut niin paha kuin mitä heidän puheistaan olisi voinut ymmärtää. Mielestäni pienet epämukavuudet vähän niin kuin kuuluvat asiaan ja ovat osa seikkailua - niistähän ne parhaat tarinatkin usein muodostuvat. Verrattuna kiertoajeluun emme nähneet yhtä paljoa, sillä ajelu kävi toisessakin laaksossa, mutta toisaalta me olimme tien päällä 8 tuntia kun ajelu kestää vain neljä, eli saimme ihailla pidempään maisemia. Olin tyytyväinen valintaamme - omassa rauhassa kierteleminen ja maiseminen katsominen ilman välissä olevaa lasia päihittää bussirysän.

Illalla vuorossa oli hostellimme (Aji Verde) järjestämä barbeque, jossa nautimme nuotiosta, grilliherkuista ja seurasta väsymyksestä huolimatta.


Vinkki: Calaman lentokentältä pääsee San Pedroon kahdella eri tavalla:
a) ottaa yhden niistä monista lentokenttäkuljetuksista, joita lentokentältä tarjotaan. Pelkkä meno maksaa 12,000 pesoa ja meno-paluu 20,000. Tästä voi vielä yrittää tinkiä, itse maksoin meno-paluusta 18,000 pesoa ja olen kuullut että vieläkin halvemmalla pääsee. Kuljetus vie suoraan hotellin ovelle, ja suosittelen tätä vaihtoehtoa jos matkustat yksin tai jos lentosi saapuu Calamaan myöhään.
b) ottaa taksin Calaman keskustaan. Osa ystävistäni valitsi tämän vaihtoehdon, ja taksimatka maksoi kuulemma 8,000 pesoa. Calaman keskustasta voi taas ottaa bussin (esim Tur Bus) San Pedroon, joka maksaa noin 2,000-3,000 pesoa. Jos siis matkustat porukalla tämä vaihtoehto on huomattavasti halvempi, kun taksimatkan hinnan saa jaettua useammalle. Luonnollisesti tämä myös vie enemmän aikaa ja on riippuvainen bussiaikatauluista.

Pääsiäissaari

Pääsiäissaari on yksi niistä paikoista, joihin on aina toivonut pääsevänsä, mutta jota ei ole pitänyt kovin realistisena matkakohteena. Saarella vierailu olisikin jäänyt haaveeksi, ellen olisi bongannut tarjouslippuja suhteellisen edullisesti (meno-paluu 400 euroa, kun normaalihinta 500 eurosta ylöspäin). Kyllähän tuo tarjoushintakin kirpaisi, mutta prioriteettipohdintojen ja budjettilaskelmien jälkeen päätin ostaa liput. Milloin muka saan seuraavan kerran tilaisuuden matkustaa Pääsiäissaarille?

Pääsiäissaari on pieni saari keskellä Tyyntä merta. Saari on halkaisijaltaan vain 25km pitkä ja asuttaa noin 7000 asukasta. Saaren asukasluku on itse asiassa rajoitettu Chilen hallituksen toimesta - saarella ei saa asua yli 7000 asukasta, ja maata saa ostaa vain rapa nuit (saaren alkuperäiskansa). Saaren asukkaista noin 40% on rapa nuita ja loput rapa nuiden ja chileläisten sekoitusta. Rapa nuilla on oma äidinkielensä, myöskin nimeltään rapa nui, jota opetetaan koulussa. Kristinuskon saavuttua saarelle 1800-luvun loppupuolella rapa nuin kieli koki kovia, kun sen puhuminen kiellettiin kouluissa. Vaikka olenkin ollut tietoinen alkuperäiskansojen huonosta kohtelusta historiassa, on aika järkyttävää kuulla näitä tarinoita uudestaan ja uudestaan eri kulttuurien edustajilta. Onneksi parannusta on tapahtunut.

PÄIVÄ 1

Hautausmaa

Viime torstaina sitten koitti päivä, jolloin minä ja Ella lähdimme matkaan. Lentomme lähti Santiagosta yhdeksältä aamulla, joten hyvissä ajoin ollaksemme aloitimme bussimatkan Viñasta jo viideltä.

 Ana Kai Tanata

Normaalihintaiset lentoliput oli jo myyty loppuun siinä vaiheessa kun ostimme lippuja, joten matkustimme Premium Business -luokassa. Lentäminen ei ole ikinä tuntunut yhtä luksukselta! Penkki oli leveä, sen sai täyteen makuuasentoon ja sain käyttööni vielä tyynyn ja peitonkin. Sanomattakin selvää, että nukuin lähes koko matkan.

Ana Kai Tanata

Pääsiäissaaren aikavyöhyke on manteretta 2 tuntia jäljessä, joten saavuimme perille paikallista aikaa klo 13. Lentokentällä meitä oli vastassa hostellimme työntekijä, joka antoi meille leit ja vei hostellille. Lähdimme saman tien matkaan ensimmäiselle nähtävyydelle: Ana Kai Tanata. Kyseessä on luola, jota on käytetty Rapa nuiden (saaren alkuperäiskansa) seremonioissa. Luolan seinällä näkyi ikivanhoja maalauksia, joskin aika epäselvästi. Maisemat merelle olivat kuitenkin huikeat!

Rano Kaun kraatteri

Matkamme jatkui kohti Rano Kaun tulivuorta. Tulivuori on 300 metriä korkea ja purkautui viimeksi 2,5 miljoonaa vuotta sitten.. Tulivuorella järjestettiin vuosittain kisa saaren päällikkyydestä. Saarella asui 10 heimoa, josta jokainen valitsi vahvimman miehensä osallistumaan kisaan. Kisassa piti kiivetä alas jyrkkää tulivuorenrinnettä, uida toiselle saarelle, etsiä sieltä tietyn linnun muna ja palata takaisin ehjän munan kanssa. Ensimmäisenä koitoksesta selvinnyt kruunattiin Lintumieheksi (Hombre Pajaro), saaren päälliköksi joka hallitsi heimoja. Paikka oli siis seremoniallisesti hyvin tärkeä rapa nuin kulttuurissa, ennen kuin kristinusko saapui saarelle 1800-luvulla ja tämä osa kulttuurista kuihtui.

Asuntoja

Tulivuoren huipulla odotti kraatteri ja ikivanhoja rapa nui -asuntoja. Kraatteriin on muodostunut järvi, joka on yksi kolmesta makean veden lähteestä saarella. Lampi on opaskylttien mukaan erityinen biodiversiteetiltään, sillä se on ollut suojassa ihmisen ja eläimistön vaikutukselta. Huipulla näkyi myös osittain restautoituja rapa nuiden koteja.

Beware of the cows

Aikamme kierreltyä päätimme palata maan pinnalle helpompaa reittiä - autotietä. Vastoin odotuksia tämäkin osoittautui jännittäväksi ratkaisuksi, kun hetken kuluttua kohtasimme lehmälauman. Noin kahdeksan lehmää seisoi molemmin puolin tietä ja tuijotti meitä intensiivisesti. Joukossa oli myös vasikoita, joten emme olleet varmoja miten lehmät suhtautuisivat lähestymisyrityksiin. Lopulta keräsimme rohkeutemme ja aloimme hitaasti lähestymään lehmiä, pitäen silmällä lehmien reaktioita. Lehmät päästivät meidät onneksi ohi turvallisesti, ja jälkikäteen vähän nauratti kun tajusi pelkäävänsä lehmiä enemmän kuin melkein 8 magnitudin maanjäristystä ja tsunamivaaraa :D Mutta eihän sitä koskaan tiedä miten emo suojelee vasikoitaan, ja kun joutui kulkemaan vain parin metrin päästä laumaa tajusi kiusallisen tarkasti miten kävisi jos moinen massa rynnisi päälle.. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin siis!

Vuorelta palatessamme olikin jo ilta, ja päätimme mennä katsomaan kehuttua rapa nui -tanssiesitystä, ryhmää nimeltä Kari Kari. Esitys oli varsin samantyyppinen kuin mitä olimme jo nähneet UVM:n chileläisyys-päivässä, mutta paljon vaikuttavampi. Tanssijoita oli enemmän, musiikki tuli livenä ja tanssijat lauloivat mukana. Myös yleisö otettiin muutaman kerran mukaan esitykseen, kun tanssijat hakivat yleisön seasta ihmisiä mukaan tanssimaan lavalle.

PÄIVÄ 2

Te Peu

Seuraavana päivänä suuntasimme ensimmäiseksi turisti-infoon. Halusimme tehdä lenkin saaren kohteissa pyörällä, mutta emme olleet varmoja onko koko reitti ajokelpoinen (kuulemma ainakaan autolla ei nimittäin pääse). Saimme hyviä neuvoja, ja virkailija soitti meille vuokrapyörät paikan päälle. Pyörän vuokraaminen koko päiväksi maksoi 8,000 pesoa (noin 11e).

Puna Pau - moaiden nutturoita

Ensimmäinen kohteemme oli Puna pau, paikka jossa moaiden "hatut" veistetään. Kuten kuulimme myöhemmin, moaiden "hatut" ovat itse asiassa nutturoita. Sotilailla oli tapana pitää hiuksiaan nutturalla, ja koska kaikki moait eivät edusta moaita, ei kaikilla myöskään ole nutturoita. Nutturat on veistetty punaisemmasta kivestä, jota on louhittu iso pala ja vieritetty kohteeseen. Koska kivi on haurasta ja nuttura menettää palasia matkan varrella, on kivistä täytynyt louhia aluksi paljon isompia kuin mitä lopulliset patsaisiin päätyvät nutturat ovat.

Ahu Akivi - seitsemän moaita

Seuraavaksi oli vuorossa Ahu Akivi eli seitsemän merelle katsovaa moaita. Moait on veistetty kuolleiden suurmiesten haudaksi ja kunniaksi. Uskottiin, että koska suurmiehillä oli "manaa" - henkisiä voimia - suurmiehet palaavat moaiden kautta elämään. Vielä kuolemankin jälkeen miehet suojelevat kylää manallaan, mistä syystä moait yleensä katsovat kohti kylää. Nämä kyseiset moait kuitenkin edustavat ensimmäisiä saarta asuttaneita miehiä. Tarina kertoo, että kaukaisella saarella tarvittiin uutta asuinpaikkaa. Eräs suurmies näki unen kaukaisesta saaresta ja lähti sen johdattamana etsimään uutta asuinpaikkaa kuuden miehen kanssa. Nämä seitsemän miestä löysivät Pääsiäissaaren, ja manansa avulla mies kommunikoi kotisaarensa kanssa ja loputkin asukkaat lähtivät matkaan. En enää muista tämän kotisaaren nimeä, mutta näiden seitsemän moain jalusta kuulemma osoittaa suoraan kohti kyseistä saarta, mitä on pidetty todisteena tarinan todenmukaisuudesta.

Luolassa

Tässä vaiheessa olimme vähän hukassa reitin kanssa, joten kysyimme neuvoa paikalliseksi luulemaltamme mieheltä. Osoittautui että kyseessä oli perulainen turisti, joka oli menossa samaan suuntaan, joten jatkoimme matkaa yhdessä. Mietimme Terevaka -nimisellä tulivuorella vierailemista, mutta koska sää oli harmaa ja sumuinen, oli todennäköistä että emme näkisi lainkaan maisemia huipulta. Totesimme että kiipeäminen olisi ollut sekä ajan että vaivan tuhlaamista näissä sääolosuhteissa, joten sen sijaan suuntasimme rannikolle.

Dos Ventanas

Näimme kaatuneita moaita ja vierailimme kolmessa eri luolassa. Erityisesti yksi luolista jäi mieleen. Maahan avautui kuoppa, ja ahtaan käytävän kautta pääsimme maanalaiseen luolaan. Luolasta avautui kaksi ikkunaa merelle, joista avautuvat maisemat olivat huikeat. Luolan epävirallinen nimi onkin Dos Ventanas - kaksi ikkunaa.

Tahai

Ilta alkoi jo hämärtyä, kun saavuimme Tahaille. Tahailla on yksi saaren harvoista moaista, jolla on vielä silmät jäljellä. Vieressä on myös neljän moain rivistö, ja jäimme paikalle odottamaan auringonlaskua. Auringonlasku oli todella kaunis, ja moait tekivät kokemuksesta entistäkin ainutlaatuisemman.

Tahai

PÄIVÄ 3

Akahanga

Kolmanneksi päiväksi olimme varanneet tourin. Olisimme halunneet vuokrata skootterin ja mennä Ahu Tongarikille - 15 moain rivistölle - auringonnousuksi, mutta koska emme olleet etukäteen tulleet ajatelleeksi ajoneuvojen vuokraamista ei kummallakaan meistä ollut ajokorttia mukana eikä vuokraaminen näin ollen onnistunut. Varavaihtoehtona siis päätimme mennä ohjatulle kierrokselle, mikä osottautui hyväksi valinnaksi siinä mielessä että saimme kuulla paljon saaren historiasta ja uskomuksista. Aamulla siis nousimme bussiin ja suuntasimme ensimmäisenä Rano Rarakulle.

Rano Raraku

Rano Raraku on vuori, josta moait on louhittu. Vuoren rinteellä makaa lukematon määrä moaiden päitä. Kun itse päätkin olivat jo kaksi kertaa itseni mittaisia, tuntui aika uskomattomalta ajatella että moailta löytyy vielä ruumiitkin maan alta.

Rano Raraku - tulivuoren kraatteri

Opas kertoi että lounaan jälkeen voisimme vierailla myös vieressä olevalla tulivuorella. Lounastimme rauhassa, kunnes jossain vaiheessa Ella kysyi oppaalta milloin menemme tulivuorelle. Opas totesi, ettei siihen ole enää aikaa - bussi lähtee 20 minuutin päästä. Emme kuitenkaan aikoneet luovuttaa, joten reittiohjeet saatuamme juoksimme vuoren rinnettä ylös, ihailimme maisemaa, otimme kuvia ja sprinttasimme takaisin alas. En tiedä miksi oppaat eivät hoksauttaneet halukkaita lähtijöitä aikaisemmin aikataulusta, mutta kannattaa siis ohjatuilla kierroksillakin olla tarkkana ettei kohteet mene sivu suun.

Ahu Tongariki - 15 moaita

Seuraava kohde oli Ahu Tongariki - 15 moain rivistö. Moait olivat suuria ja vaikuttavia. Saimme paikan päällä kuulla, että kaikki moait ovat itse asiassa hautoja. Tämä oli aivan uusi tieto minulle, vaikka tarkemmin ajateltuna onkin ihan looginen ajatus. Kaikki moai-paikat ovat siis hautoja, mutta vain osa on seremoniallisia paikkoja. Kaikki tärkeät asiat hoidettiin seremonioissa moaiden, esi-isien, edessä. Nämä 15 moaita ovat myös seremoniallinen paikka, minkä tunnistaa paikalla olevasta kivipiiristä (mikäli ymmärsin oikein).

Ahu Tongariki - seremoniallisen paikan merkki

Kaikkia asukkaita ei suinkaan haudattu moaiden juurelle - vain suurmiehet kuten päälliköt saivat sen oikeuden. Tavalliset asukkaat tuhkattiin. Samaten rannoilla olevissa taloissa asuivat vain suurmiehet perheineen, kun taas tavalliset ihmiset asuttivat keskustaa.

Anakena

Viimeinen kohde kierroksella oli Anakenan ranta. Valkoinen, hieno hiekkaranta, kirkkaan turkoosi meri, palmut ja moait saivat paikan näyttämään todelliselta paratiisisaarelta. Hetki jota olimme odottaneet koitti vihdoin - kävimme uimassa Tyynessä meressä. Vesi oli yllättävän lämmintä ja todella kirkasta!

Anakena - moait

Kierros päättyi noin puoli kuudelta, joten hyödynsimme illan kiertelemällä käsityöläispajoilla. En voinut vastustaa kiusausta ostaa pientä moai-patsasta, vaikka tiedostinkin sen epäkäytännöllisyyden kotiin kuljetuksen kannalta. Puiset moait olivat kalliita ja volkaanisesta kivestä tehdyt hauraita, joten valitsin mahdollisimman jykevän mallisen kivisen.

Te Pito o Te Henua - maailman napa

VIIMEINEN AAMU

Pappi

Olimme kuulleet että kalastajat heittävät kalan perkkuunsa kilpikonnille satamassa, joten viimeisenä aamuna heräsimme aikaisin ja lähdimme katsomaan. Onni ei suosinut meitä, sillä kyseisenä aamuna satoi vettä eivätkä kalastajat olleet ilmeisesti lähteneet edes kalaan. Ostimme kuitenkin leipää ja syötimme kaloja siinä toivossa, että kilpikonnatkin erehtyisivät paikalle. Ne eivät valitettavasti olleet niin helposti huijattavissa, mutta onnistuin bongaamaan yhden kilpparin pään merenpinnan yläpuolella. Kävimme myös paikallisessa messussa, joka oli mielenkiintoinen kokemus. Kirkko ja messu olivat sekoitus katolilaista ja rapa nuin kulttuuria, ja messu oli yhteisöllisempi kuin mihin olen tottunut - välillä käteltiin ja välillä pidettiin käsistä kiinni.

Laguuni

Matkalla hostellille oli pieni laguuni, jossa pulahtamisesta olimme haaveilleet ensimmäisestä päivästä lähtien. Vaikka sää ei varsinaisesti suosinut, päätimme että nyt on viimeinen tilaisuus toteuttaa haave. Kävimmekin sitten pikaisella uinnilla laguunissa. En voi olla yllättymättä siitä, kuinka lämmintä vesi oli (ei nyt mitään kylpyvettä, mutta kun Nallikariin vertaa....)

YHTEENVETO

Olimme positiivisesti yllättyneitä, miten rauhallista saarella oli. Vaikka saarelle saapuu lentokoneellinen turisteja joka päivä, saimme olla todella rauhassa nähtävyyksillä (kun kiersimme itse). Ohjatulla turistikierroksella oli yhtä aikaa muitakin turistibusseja, joten sen aikana joutui sietämään ylimääräisiä ihmisiä kuvissa. Toivoin että meillä olisi ollut yksi päivä enemmän aikaa - olisin halunnut nähdä myös Ovahen rannan ja käydä museossa. Meillä ei myöskään ollut yhtään aikaa rentoutumiseen, vaan koko aika meni paikkoja kierrellessä. Olen kuitenkin iloinen että sain nähdä saaren ja sen tärkeimmät nähtävyydet.

Kaiken kaikkiaan reissusta jäi hyvä mieli! Useamman kerran matkan aikana piti oikein pysähtyä miettimään, miten siistiä onkaan olla täällä. Jos tilaisuus avautuu, niin suosittelen matkustamaan!

Tässä vielä kartta, johon olen hienosti merkinnyt tekemämme reitit. Sininen on päivä 1 (kävellen), punainen päivä 2 (pyöräillen) ja vihreä päivä 3 (kiertoajelu). Ympyröidyt nimet ovat puolestaan nähtävyyksiä, joissa kävimme. Jostain syystä osa nimistä on eri nimellä tässä kartassa, mutta saa varmaan jonkinlaisen käsityksen.
Kartan lähde: Wikipedia

Jos joku suunnittelee reissua saarelle.. Muista ottaa ajokortti mukaan! Saari on sen verran pieni että siellä pääsee liikkumaan pyörälläkin, mutta esimerkiksi tämä kolmannen päivän vihreä reitti olisi melko pitkä matka poljettavaksi - etenkin, jos haluaa nähdä auringonnousun, jolloin kuoppaisella, lehmäisellä tiellä polkeminen on aloitettava jo pimeällä. Henkilökohtaisesti tykkään tehdä asioita itsenäisesti, mutta suosittelisin kuitenkin ottamaan yhden opastetun kierroksen. Kierroksilla kuulee historiaa ja tarinoita, joita ei opaskylteissä lue. Kaikki on saarella suhteellisen kallista, joten jos mahdollista, voi mukaan voi ottaa omia eväitä. Me toimme mantereelta aineksia, joten meidän ei tarvinnut syödä kovin paljoa ulkona eikä ostaa kaikkea paikan päältä. Näin ollen selvisimme aika pienellä budjetilla. Me olimme saarella torstai-iltapäivästä sunnuntai-iltapäivään, eli noin kolme päivää. Suosittelisin että saarelle varaa vähintään neljä päivää. Kaikki loputkin nähtävyydet olisi varmasti mahdollista nähdä kolmessa päivässä, mutta kiireeksi menee. Ja saarellahan on vielä kaikenlaista aktiviteettia (sukellusta, surffausta, ratsastusta..) jota voi harrastaa jos aikaa liikenee.

Loppuhuomautus: Informatiivinen osuus tässä postauksessa perustuu enemmän ja vähemmän tarkkoihin muistikuviin siitä, mitä kaikkea kuulin ja luin saarella vieraillessa (ja vähän Wikipediasta). Väärinkäsityksiä ja epätarkkuuksia voi siis löytyä (suuri osa keskusteluista käytiin espanjaksi), eli jos jokin aihe erityisesti kiinnostaa niin kannattaa tarkistaa faktat vielä luotettavammista lähteistä.